Lukijan kolumni: Säätely-yhteiskunnan paluu

LUKIJAN KOLUMNI

Eevi Raunio

Edellinen hallitus purki säätelyä ja silloin muun muassa vahvistettiin laki, että kaupat saavat olla auki 24/7 ja myös taksilaki uudistettiin säätelyn purkamiseksi.

Nykysuositukset puuttuvat hyvin henkilökohtaisuuksiin meneviin asioihin – mitä saisimme syödä ja juoda ja miten pitäisi liikkua.

UKK-instituutti päivitti liikuntasuositukset amerikkalaiseen tutkimukseen nojaten niin, että kaikki kotona liikkuminen lasketaan liikunnaksi. Mietin kuuluuko se kevytliikuntaan, kun vääntäydytään makuuhuoneen sängystä olohuoneen sohvalle?

Ennen luotettiin ruokaympyrään, jossa ruokavalioon kuului tasaisesti lihaa, kalaa, viljaa, kananmunaa, maitotaloustuotteita, juureksia, kasviksia ja marjoja. Nykysuosituksissa maitotaloustuotteita on vähennetty, kuitenkin niistä saadaan luustoa vahvistavaa kalkkia. Yleistyykö luiden haurastuminen eli osteoporoosi, kun jätetään maitotaloustuotteet pois, eikä päiväkodeissa ja vanhusten hoitolaitoksissa ole tarjolla maitoa?

Aikaisemmin monipuoliseen ruokavalioon kuului liha ja kala. Nyt pitäisi lihansyönti lopettaa.

Entä jos on allerginen kalalle sekä pähkinöille? Ei paljon auta, jos kehotetaan syömään harkäpavuista valmistettua ruokaa, koska se voi aiheuttaa kestämättömät vatsanväänteet.

Jotenkin tästä kaikesta ruoka- ja ilmastovouhotuksesta tulee mieleen neukkuajat, jolloin keskushallinto määräsi, mitä kuuluu tehdä ja miten toimia. Luulevatko valtaapitävät, että heillä on kaikki viisaus ruuan suhteen? Olisi mielenkiintoista tietää, paljonko heillä menee rahaa karkkeihin, energiajuomiin ja muuhun epäterveelliseen naposteluun.

Itse pysyn sekasyöjänä, mutta joku uusia suosituksia noudattava voi sairastua anemiaan. Olen sitä mieltä, että ruuasta pitää saada tarvittavat ravintoaineet, ettei niitä tarvitse napsia purkista ja ettei sairastu vaikka keripukkiin, johon merimiehet pitkillä merimatkoilla muinoin sairastuivat.

Ei hiilijalanjälki siitä kohene, jos syön tuontihedelmiä kotimaisen viljan, marjojen ja juuresten sijaan. Halutaanko nyt rajoittaa yksilönvapautta, kun paragraafit määräävät, mitä syödään ja miten liikutaan?

Aiemmin suositeltiin syömään kanamuna päivässä ja televisiossa pyöri mainos "mene munalla töihin". Sitten todettiin, että kananmunien syömistä pitää välttää, koska se nostaa kolesterolia. Nykyinen tutkimus taas suosittaa munien syömistä. Mistä se kana tietää, koska pitää munia ja koska ei?

Kirjoittaja on turkulainen maalarimestari.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
S.F.
Ideologinen ruokaympyrä
"Ennen luotettiin ruokaympyrään"
- suomalainen ruokaympyrä on aina ollut pikemminkin ideologinen luomus, kuin terveyden peruskivi. Aikoinaan sillä tuettiin suomalaista maataloutta ja nykyään siitä on tehty vihreän ilmastoideologian työkalu.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »