Lukijan kolumni: Kohtuus kaikessa

LUKIJAN KOLUMNI

Pekka Pihlanto 

Nykyisin kohtuus tuntuu olevan usein hakusessa. Kun keksitään jokin vaikka kuinka hyvä asia, sitä aletaan helposti toteuttaa äärimmäisyyteen saakka: enemmän hyvää on aina parempi kuin hiukan vähemmän.

Kansanviisaudessa on jo varhain oivallettu, että jossakin vaiheessa tulee eteen kyllästymispiste: "kohtuus kaikessa" ja "ei makeaa mahan täydeltä".  Onhan tunnetusti loppujen lopuksi kaikilla pyrkimyksillä – kiistatta hyvilläkin –  aina sivuvaikutuksensa ja varjopuolensa, jotka alkavat pyrkimystä toteutettaessa vähä vähältä lisääntyä ja kääntää kokonaistulosta huonommaksi.

Hallituksemmekaan eivät ole tätä periaatetta aina oivaltaneet. Yhteiskunnassa on loputtomasti tekemistä erilaisten epäkohtien poistamisessa, ja jokainen hallitus paneutuu niihin oman tärkeysjärjestyksensä mukaisesti.

Kuitenkin aina on säilytettävä tietyt rajat hyvän tekemisessäkin, sillä jossakin vaiheessa loppuvat veronmaksajien rahat ja luotonantajien kärsivällisyys.

Vastaan tulee muunlaisiakin rajoja. Esimerkiksi "norminpurkutalkoiden" hyvänä tarkoituksena oli purkaa normeja, nimenomaan turhia.  Surullisenkuuluisaa taksiuudistusta tehtäessä kuitenkin mentiin metsään, kuten moni jo etukäteen varoitteli. Tarkoituksena oli poistaa alalle pääsyn esteitä ja luoda lisää työpaikkoja sekä yrittämisen mahdollisuuksia.

Nyt julkistetut selvitykset osoittavat, että tulokseksi saatiin huonompaa palvelua, korkeammat hinnat, vähentyneet verotulot ja lisää pimeitä, turvattomia takseja.

Näin nähtiin, että kaikkinainen vapaus ei olekaan pelkästään hyvä asia, jonka laajentaminen tuottaisi aina vain lisää hyötyä yhteiskunnalle. Täydelliset vapaudet tuovat mukanaan mielivaltaa ja anarkiaa – viidakon lait.

Turhiksi väitetyt säännökset eivät siis suinkaan ole läheskään aina turhia jäänteitä ja kehityksen jarruja. Niitä ei ole luotu ihmisten kiusaksi, vaan suojelemaan kansalaisia toisiltaan ja joskus jopa itseltään.

Ihmiset tarvitsevat edelleen sääntöjä ja rajoitteita – jopa sanktioita. Vapaus edellyttää vastuuta, mutta jälkimmäinen voi unohtua ajoittain keneltä tahansa.

Harkintakyky ei ole rajaton luonnonvara. Tässä ahneuden ja fanaattisuuden leimaamassa maailmassa tarvitsemme itse kukin edelleen lievempiä ja joskus tiukempiakin muistutuksia siitä, että kohtuuden rajat on syytä  säilyttää.

Rajattomat vapaudet ovat utopia, jota kohti sopii toki ponnistella, mutta pitäen jalat maassa ja pää kylmänä.

Kirjoittaja on turkulainen professori emeritus.