Lukijan kolumni: Millä sijalla on ihminen?

LUKIJAN KOLUMNI

Hilkka Pulli

Julkisuudessa monien eri alojen ammattilaiset ovat alkaneet käydä huolestunutta keskustelua meistä kansalaisista. Tämänkin seurauksena myös vanhusten kehnosta kohtelusta hoivakodeissa on tullut kuuma peruna poliittisten päättäjien hyppysiin, ja niin on lopultakin tultu siihen tulokseen, että "jottan on tehtävä".

Hyvä niin, sillä ainakin vaalien alla poliitikot aina löytävät toinen toistaan parempia ratkaisujakin asioiden kuntoon laittamiseksi. Kahvia kuluu ja puheita pidetään, lukuja pyöritellään ja päitäkin.

Mutta vaikka porukat pöytien ympärillä asettelevat suurennuslasien alle milloin minkin palvelumuodon toimet, valmista ja toteuttamiskelpoista aikaansaannosta ei vain tunnu löytyvän.

Eipä niin, kun kaikki suuret linjaukset makaavat retoristen sanavalintojen alla: olisi, autettaisiin, voitaisiin, tehtäisiin, ja loputtomasti; -siin.

No, entäpä kotonaan asuvat vanhukset? Kyllä joku heitäkin hoitaa, mutta kuka? Mikä taho huolehtii siitä, että kaikki sujuu heidän kohdallaan hyvin?

Se ei riitä, että joku piipahtaa yksinään asuvan vanhuksen eteisessä tai keittiöjakkaralla, tai kurkistamassa hänen jääkaappiinsa, onko hän muistanut syödä.

Pitäisi huolehtia siitäkin, miten vanhus todella tulee toimeen; miten hänen rahansa riittävät asumiseen, ruokaan, lääkäreille, lääkkeisiin, puhtauteen ja kaikkiin muihin sekä hänen itsensä että kotinsa juokseviin kuluihin.

Niihin tarvitaan nettoa, vaikka päättäjien mielestä ne hoituvat brutolla.

On helppo puhua, että kaikkien kansalaisten on otettava osaa säästötalkoisiin, kun valtion kassavajeita paikataan, kun ei ole pelkoa siitä, että oman tilin saldo pakkaselle koskaan painuisi.

Vähävaraisen kansan kukkaron nyörejä kyllä vaaditaan avattaviksi, vaikka valtion ja kuntien budjeteista kyllä löytyy varoja moniin muihin hankkeisiin. Jokainen kun on vastuussa omasta itsestään, näinhän niitä asioita on tapana kuittailla. Niin niitä ainakin on helpompi käsitellä pöytien ympärillä.

Tällä mentaliteetilla ei kuitenkaan hyvinvointivaltiota pitkälle luotsata. Kuilun kasvaessa kansalaisten menestyksen ja kärsimyksen välillä alkavat myös yhteydet yhteiskuntaluokkien välillä pätkiä. Mitä siitä sitten seuraa, kuka tietää, kun kukaan ei enää taida sitäkään tietää, millä sijalla suomalaisessa yhteiskuntahierarkiassa on ihminen tällä hetkellä. Tällaisen kuvan me kansalaiset kotomaasta tänä päivänä saamme.

Ylen 1:n aamussa keskusteltiin juuri lasten turvallisuudesta päiväkodeissa. Erityistä huolta vanhemmille aiheuttavat päiväkotien henkilökuntavajeet.

Luottavaisena ja turvallisin mielin he eivät aina voi lastaan hoitoon jättää, eivätkä huolta vailla omasta työpäivästään selvitä. Ajatusten taustalla pyörii alati kysymys, onko lapsella kaikki hyvin.

Kun illalla haluaa tietää, miten päivä on hoidossa sujunut, ei vastausta välttämättä löydy; voihan olla niinkin, että paikalla oleva työntekijä ei edes tunne lasta, jota on tultu hakemaan.

Kirjoittaja on turkulainen runoilija.