Lukijan kolumni: Hyvä laitos

LUKIJAN KOLUMNI

Leo Lindstedt

Olen tehnyt noin 40 vuotta kestäneen työmatkani laitoksissa, noin kolmetoista vuotta ns. epäsosiaalisten nuorten erityislastenkodissa ja reilun neljännesvuosisadan yhteiskunnallisessa sisäoppilaitoksessa. Toki olen myös vieraillut laitoksissa, joissa hoidetaan vanhuksia ja sairaita.

Tällä hetkellä on ilmeistä, että niin vanhustenhuolto, lastensuojelu kuin kouluopetus elävät enemmän tai vähemmän kriisissä. Mietin, mitä voisi tehdä paremmin organisaation ja sen johtamisen kannalta ja millainen on hyvä hoitaja, lähikasvattaja, opettaja.

Viimeisten työvuosieni kokemus laitostyöskentelyssä on valtionapua nauttivasta sisäoppilaitoksesta, mutta samat lainalaisuudet koskevat tavalla tai toisella hoitotyötä ja lastensuojelua.

Karkealla kädellä maalaten muutos tapahtui näin: Valtionapu tai muu julkinen rahoitus oli työaikani alkupuolella tarveharkintaista ja päättäjät pääsääntöisesti luottivat laitosten ehdotuksiin, minkälaisia resursseja laitoksissa tarvitaan.

Vähitellen kaikki kääntyi kuitenkin tulosharkintaiseksi ja tuloksia mitattiin hoito- tai koulutuspäivien määrällä.

Seurasi monen yleishyödyllisen laitoksen sulkeminen ja myös houkutus väärinkäytöksiin. Johdon ja työntekijöittenkin työajasta yhä suurempi aika alkoi kulua suunnitelmien tekemiseen ja ties minkälaisten niin laitos- kuin asiakaskohtaisten raporttien laatimiseen.

Luottamus väheni, valvonta ja kontrolli lisääntyivät. Samalla työntekijöiden työaika itse hoito-, kasvatus- tai opetustyöhön väheni ja siihen valmistautumiseen jäi niukemmin aikaa. Tai se piti tehdä omalla ajalla.

Hyvä laitos keskittyy itse pääasiaan, asiakkaitten hyvinvointiin, ei heidän tekemistensä tilastointiin.

Minulla on myös muistoja ja käsityksiä hyvistä, lämpimistä työntekijöistä laitoksissa.

Pidetty lähikasvattaja, hoitaja tai opettaja viettää aikaansa mahdollisimman paljon ns. asiakkaitten kanssa. Parhaat palautteet opettajakollegoistani saivat ne, jotka viettivät usein tauotkin kurssilaisten kanssa jutellen milloin mistäkin. Pääasia, että oltiin yhdessä ilman opettaja- ja oppilasrooleja.

Sama koskee hoitajaa, kasvattajaa ja lääkäriäkin – ammatillinen osaaminen vaatii myös inhimillistä läsnäoloa.

Hoito- ja kasvatustyössäkin työntekijä on läsnä, tekemässä yhdessä jotakin kasvatettavien kanssa. Erityislastenkodissa elämän sivuraiteille joutuneet nuoret tarvitsevat jatkuvaa, turvallista aikuisten läsnäoloa ja ohjelmaa. Ilman sitä murheet ja ahdistus valtaavat mielen, ja seurauksena ajaudutaan ei-toivottuun käyttäytymiseen.

Vanhustenhuollossa vanhainkodin tai palvelukodin asukas pysyy sitä parempikuntoisena ja virkeämpänä, mitä enemmän hoitajat viettävät aikaa heidän kanssaan ja tarjoavat seuraa ja konkreettista tekemistä, vaikka pientäkin.

Vaikka tulosta ei näe tässä ja nyt eikä vanhus osaa hyvää mieltänsä sanallisesti kertoa, on luotettava, että sosiaalinen yhdessäolo on terapeuttista.

Pää pystyyn, sinä viisas ja rohkea laitostyöntekijä. Usko oman työsi merkitykseen ja vaadi oikeutetusti parempaa palkkaa.

Kirjoittaja luottaa sydämensivistyksen voimaan.