Lukijan kolumni: ERI tanssii vanhukset valkokankaalle

LUKIJAN KOLUMNI

Lea Huuhtanen

Kun maa vaatii jäsenenne, silloin vasta te todella tanssitte (Gibran).

Kun vanhuksen kaulaan ripustettu hintalappu on ainoa ihmisen arvon mitta yhteiskunnassamme ja kun näiden yhteiskunnalle "hyödyttömien" olioiden elämästä on tullut asia, jonka jatkoaikaa on pyydeltävä anteeksi, tuntuu ihanalta katsoa Tanssiteatteri ERI:n elokuvataideteosta "Omasi, rakkaani", jossa tuolle viimeiselle rannalle on kohdennettu uudenlainen valaistus.

Vanhan naisen uurteiset kasvot, kahden hauraaksi käyneen ihmisruumiin kosketus on häikäisevän kaunista – jotain uutta tässä lihan himossa kouristelevassa maailmassa. Vuoteeseen aidattu, eriväristen pillereiden suurkuluttajaksi karsinoitu vanha mies ja hänen "omansa, rakkaansa" tanssivat elämänsä uusiksi muistoista, musiikista, olemisen unelmasta. Inhimilliseltä asteikolta ei poisteta ainuttakaan nuottia.

Saamme nähdä, mitä on vanhuus hyvän näyttelijän esittämänä: aika hidastuu, todellisuus saa surun seinät, kuolema tulee elävien päiviin. Koukkuiset kädet, jotka tietävät. Katse joka näkee. Omaishoitaja, jota ei voi korvata, mutta jonka kuormaa voisi keventää. Hänet on pantu kantamaan kaikki se, mitä ei rahalla saa.

Eikä leikin vanhetessa nauru lakkaa. Tragikoomista on nähdä, miten yhteiskunnan apu rynnii vanhusten yksinäisyyteen. Tyhjään ja tummaan, ystävien hylkäämään tilaan halkeavat tehokkuuden sortovallan ovet: apujoukot vyöryvät paikalle kuin alkuräjähdyksen ampumina.

Täysin tarpeettomat asiat hyppyyttävät hoitohenkilökuntaa aamusta iltaan. Pitämällä kiirettä he pysyvät kiireen tahdissa. On helpompi kantaa velvollisuuksien taakkaa kuin sietää vanhusta.

ERI:n huumori on elämänkatsomus sekin – elämänkatsomuksista armollisin. Se syntyy syvästä tragedian tajusta. Jokaisen silmänpilkkeen alla on kyynel.

Kiitos, ERI!

P.S. Onko taide täällä kapitalististen arvojen maassa ylellisyystavara, johon meillä on varaa vain silloin, kun se tuottaa rahallista hyötyä? Vai onko se päämäärä itsessään, osa ihmiseksi tulemista? Jos elämänarvot alistetaan liikeperiaatteille, tulee kysyneeksi, kannattaako elää.

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva yliopistonlehtori. 

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.