Lukijan kolumni: Uutisvirran vietävänä

LUKIJAN KOLUMNI

Pekka Pihlanto

Kauan on aikaa siitä, kun uutiset kuultiin vain yleisradiosta ja luettiin sanomalehdestä.

Maalla isovanhempien luona Palvan saaressa meidät lapset hiljennettiin, kun radion uutistenlukija aloitti: "Suomen  tietotoimiston uutisia". Kuultiin, mitä oli tapahtunut kotimaassa ja ulkomailla. Lopuksi tuli tärkeä säätiedotus.

Televisiosta ei tiedetty vielä mitään. Maamme ensimmäinen televisiolähetys nähtiin 24. toukokuuta 1955.

Sanomalehti, "sanoma" oli tuolloin vähintään yhtä tärkeä uutislähde kuin radiokin – ja aikoinaan ainoa. Palva sai sähköt vasta vuonna 1950. Sitä ennen radion virta otettiin kannettavasta akusta, joka piti lähettää aika ajoin kaupunkiin ladattavaksi.

Isovanhempien talossa ei radiosta juuri muuta kuunneltu kuin uutiset ja jumalanpalvelukset. Kalle-Kustaa Korkin seikkailut jäivät meiltä tuolloin kesäaikoina kuulematta.

Sittemmin tietotekniikka jyräsi vauhdilla eteenpäin ja toi mukanaan siunausta – jos joidenkin mielestä kiroustakin – lahjoittamalla ihmiskunnalle näköradion. Sivistyneimmät ihmiset eivät aluksi hankkineet koko kapinetta.

Eräs tuttu professori sinnitteli pitkään ilman vastaanotinta, mutta peli oli menetetty, kun rouva alkoi käydä naapurissa katsomassa  televisiota.

Nyt meillä on käytettävissämme tietokoneet, käsipuhelimet – ja niiden mahdollistama median uutistarjonta. Kaiken lisänä on viime aikoina paljon kriittistä keskustelua herättänyt sosiaalinen media.

Monien sanotaan jääneen tähän hyvän ja pahan tiedon puuhun koukkuun tsättäilemään yömyöhään asti. Jokainen on oman onnensa seppä, mutta lasten liiallisella näyttöön tuijottelulla on koulutyötä häiritsevät sivuvaikutuksensa.

Kieltämättä on mukava tarkistaa netistä kännykällä – mukavasti itse vaaka-asennossa loikoen – illan viimeiset ja aamun ensimmäiset uutiset: "katso mitä tapahtui, kun nukuit". Tästä huolimatta perinteinen printtilehti on säilyttänyt asemansa – monilla jopa pääasiallisena uutislähteenä.

En halua kuvitella aamiaista ilman paperilehteä. Lehdestä saa lukea uutisten lisäksi pintaa syvemmälle menevät analyysit maan ja maailman tapahtumista ja ilmiöistä: pääkirjoitukset, kolumnit, aliokirjoitukset ja asiantuntijoiden haastattelut.

Sanomalehti on ollut minulle tuttu seuralainen siitä alkaen kun opin lukemaan. Silloin aloitin päivän lehden lukemisen loppupäästä: siellähän oli tärkein osasto, sarjakuvat.

Huvittavaa kyllä, tämä lukemisjärjestys on säilynyt, vaikka vain pari sarjakuvaa enää jaksaa kiinnostaa. Tällä menetelmällä saan pehmeän laskeutumien lehden uutisvirtaan: keveämmät asiat tulevat ensin ja lopuksi pääuutissivu sokerina pohjalla.

Toivottavaa onkin, että luotettava paperilehti pitää edelleen pintansa tässä valhemedian ja vaihtoehtoisen totuuden maailmassa. Aamun lehdessä ovat kaikki asiaryhmät tutuilla paikoillaan ja helposti löydettävissä.

Ja mihin hiillostettava nuotiohauki ja pakkasessa ostettava kukkakimppu käärittäisiin, ellei olisi enää vanhoja sanomalehtiä?

Kirjoittaja on turkulainen professori emeritus.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (3)

Vastaa
hmm
Se vaihtoehtoinen totuus
Maamme ensimmäinen ensimmäinen antennin kautta tapahtunut televisiokoelähetys oli aiemmin, huhtikuun 20. päivä 1955, jolloin kuva näkyi Westendissä. Radiolain mukainen ilmoitus tehtiin posti- ja lennätinhallitukselle 12. toukokuuta 1955.

Ensimmäiset yleiset televisiolähetykset aloitettiin Saksassa vuonna 1934, joten ne tiedettiin varmasti Suomessakin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
melkoista
Historiaa
Skotlantilainen insinööri John Logie Baird teki laitteillaan jo lokakuussa 1925 liikkuvan kuvan televisiolähetyksiä. Tuolloin Suomessa ei ollut vielä edes jääkaappeja.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
jep
Ei lisättävää
Laskentatoimen professori vs. radiotekniikan pioneeri.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »