Lukijan kolumni: Se on kaikki kotiinpäin!

Kyllikki Tukiainen

Nuorena kävin usein perheessä, jossa kaikui toistuvasti toteamus: ”Se on kaikki kotiinpäin!” Lausetta toistettiin niin, että taatusti lapset oppivat sisäistämään asian.

Minulta meni muutama vuosi, ennen kuin täysin tajusin, mistä oikein oli kysymys. Perhe iloitsi, kun saatiin joltakin ilmainen palvelus tai joku lahjoitti jotain ilmaiseksi. Kun vieras kyykki puutarhassa ja kitki kasvimaan tai poimi metsässä ämpärin mustikoita, perhe totesi hymyssä suin: se on taas kaikki kotiinpäin.

Meidän persoonallisuudenpiirteistämme monet esiintyvät ns. normaalijakautuman eli Gaussin käyrän mukaan, jos asiaa tutkitaan kyllin suurella henkilömäärällä. Normaalijakautumassa valtaosa ihmisistä sijoittuu kuvattavassa ominaisuudessaan käyrän keskiosaan ja muodostaa sen huipun, eli meissä on keskimääräisesti ja tavanomaisesti tätä ominaisuutta. Käyrä laskeutuu kumpaankin ääripäähän, joka tarkoittaa, että harvemmissa ihmisissä on tätä ominaisuutta erittäin vähän tai erittäin paljon.

Tällainen ominaisuus on muun muassa yleinen omistamisen tarve. Alkaako tämä persoonallisuudenpiirre nykyään vinoutua länsimaisessa yhteiskunnassamme enemmän oikealle eli omistamisen tarpeen kasvuun? Omistamisen tarve voi kasvaa persoonallisuutta värittäväksi tai kattavaksi pääpiirteeksi. Suurin tyydytys saadaan silloin omaisuuden lisääntymisestä.

Tällainen henkilö hakeutuu ammatinvalinnassaan julkisiin virkoihin, usein näyttäviin johtotehtäviin ja suorittaa työssään sekä yksityiselämässään mielellään suuriakin tulonsiirtoja. Hän saa nautinnonhaluaan tyydytetyksi saadessaan mahdollisimman paljon julkista huomiota ja arvonantoa, koska omaisuuden kasvaessa kasvaa itsevarmuus ja usko omiin kykyihinkin.

Olen tavannut julkisuuden henkilöitä, joiden käytös uusissa tavoitteissa ja muita kohtaan on lähes kaikkivoipaista. He suhtautuvat joviaalein ja omnipotenttisin elkein toiseen ihmiseen – paitsi arvoasteikossa vielä ylempänä oleviin.

Todellinen hyväntekeväisyys ei ole tälle luonteelle ollenkaan mahdollista, koska se ei anna kellekään mitään saamatta vastinetta. Henkilö näyttää kyllä julkisuudessa ja mediassa usein hyväntekijältä, vaikka joskus tuntuu siltä, että henkilön todellinen empatiakyky on hävinnyt kokonaan.

Lapsuuskotini kasvatus perustui täysin päinvastaiseen tavoitteeseen. Toisen ihmisen, sairaan, yksinäisen ja puutteessa olevan auttaminen on ihmisenä olemisen suurin tarkoitus. Laulu kiteyttää tämän ajatuksen hyvin: "Ei ole mitään suurempaa kuin tehdä työtä ja rakastaa."

Satuin kerran kuulemaan myöhään kotiin pyörällä tulevan isän ja odottavan äidin keskustelun.

– Kauhistus! Mistä sinä tulet näin myöhään ja tuon näköisenä? Kasvotkin ihan punaisenkirjavat.

– Olen kai vähän väsynyt… ja nälkäinen. Olin naputtamassa Lingvistin mamman mökin kattoon uuden tervapahvin. Muistat kai, että se vuoti jo.

Äiti oli hiljaa, koska tiesi, että isä teki sen iltahämärissä, jotta kukaan ei olisi nähnyt kirkkoherraa katolla. Isäni toteutti kirjaimellisesti Jeesuksen oppia, sen Jeesuksen, joka oli meikäläisittäin ajatellen vasemmistolainen – ei omistushaluinen porvari.

Kirjoittaja on turkulainen kirjailija.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.