Turhuuden turhuus!

LUKIJAN KOLUMNI

Pirjo Mellanen

Tuo nykypäivän kaiken täyttävä turhuus! Televisio-ohjelmat turhauttavat. Julkkikset jossain selviytymässä, kokkisodat, satuhäät, sinkkuillalliset ja ulkoavaruuteen sijoittuvat fantasiaelokuvat ja uskomattoman typerät mainokset.

Televisiossa saattaa olla kymmeniä kanavia, mutta uutisten lisäksi on päivittäin tarjolla vain pieni osa asiaohjelmia tai luontodokumentteja, joita jaksan katsella. Olen kuin toiselta planeetalta kun en tunne ihmisten mainitsemia kuuluisuuksia tai heidän edesottamuksiaan.

Tärkeintä elämässä ovat älypuhelimet, joita ihmiset räpläävät junissa ja linja-autoissa näkemättä ja huomioimatta kanssaihmisiään tai edes ikkunoista vilahtelevia maisemia. Jotkut eivät luovu aarteestaan edes autoa ajaessaan.

Nykyisin lapsilla pitää olla harrastuksia. Ennen lapset leikkivät, nyt lapset harrastavat!

Turhuuden maailma käsittää myös vempaimet, jotka mainonta houkuttaa hankkimaan. Voit uskoa laihtuvasi kun ostat siihen kuuluvat välineet tai otat itsellesi henkilökohtaisen valmentajan, joka puolestasi kiinteyttää vartalosi.

Monet noista laitteista jäävät kotien nurkkiin käyttämättöminä pölyttymään. Hetken huuman jälkeen laihdutus- ja kuntoiluintosi laskee ja palaat arkeesi entisenlaisena. Toivottavasti ehkä vähän viisastuneena. Voit myös osallistua itsetutkistelu- tai meditaatiokursseihin ja ihmetellä miksi olet olemassa.

Markettien hyllyrivistöt pursuvat tuotteista, joista jokaisesta löytyy eri versioita. Maidon voit ostaa rasvaisena tai rasvattomana, punaisena, sinisenä, luomuna. Odotan vain sitä käsin lypsettyä, lypsylämmintä.

Koiran- ja kissanruokahyllyt valtaavat yhä enemmän tilaa kaupoista. Ennen mirrille riitti maitotilkka, ruoantähteet ja haukulle luut ja makkara. Elivät ne eläimet niilläkin. Vaikka onhan se hyvä, että eläimistä pidetään huoli.

Joskus mietin, mitähän sota-ajan puutteen kokeneet ihmiset tästä kaikesta tuumaavat. Onko todella niin, että tällaisen, turhuuden kyllästämän elämän me haluamme? Onko tuo turhuuden turhuus onnellisuuden tae?

Onneksi on vielä jotain, joka ei ole turhaa. On kirjallisuus. Siitä voisi saada lohtua tähän maailmaan.

Lukekaa vaikkapa teos Maylis De Kerangal "Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät"! Kirja on merkittävä käännösromaani ja kertoo siitä kaikkein tärkeimmästä – sydämestä!

Suosittelen sydämellisesti!

Kirjoittaja on kirjailija Rymättylästä.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

näin on
allekirjoitan edellisen - täysin samaa mieltä
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: näin on
Kuules, kuules.. On myös lemmikkejä, jotka tarvitsevat vanhemmiten sairauksiinsa erikoisruokavalioita, muuten kyllä samaa mieltä. 😼
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sota-ajan lapsi
Mellaselta hyviä huomioita nykymenosta. Lapsuuteni oli vaatimattomampi, mutta mukava, iloinen, leikitäyteinen ja ei koskaan yksinäinen. Tarvittavat "vempaimet" tehtiin itse tai säästettiin pienistä viikkorahoista. En ollut köyhä enkä kipeä
silloin, nykymaailmassa olisin molempia.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Todellinen ihminen harvinaisuus
Itseasiassa nykyaika on paljon vaativampi ihmistä kohtaan. Ja nämä vaatimukset ovat usein juuri kirjoittajankin kuvaamia media-hössötyksiä. Olemme muuttuneet markkinatalousyhteiskunna mallinukeiksi ja fasadeiksi. Nykyaikana todellinen ihminen on harvinaisuus.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »