Tasa-arvoa asevelvollisuuteen

Kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Elina Rantanen hoitaa sieluaan hyvällä kirjalla. Perheen Aatos-poikakin tutustuu kirjallisuuteen pienestä pitäen.
Kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Elina Rantanen hoitaa sieluaan hyvällä kirjalla. Perheen Aatos-poikakin tutustuu kirjallisuuteen pienestä pitäen.

Elina Rantanen

Suomessa puolet ikäluokasta on velvollinen suorittamaan ase- tai siviilipalveluksen. Toisella puolella ei tällaista velvollisuutta ole. Omaa puoltaan ei voi valita, vaan se määräytyy sillä hetkellä, kun tulee rekisteröidyksi tytöksi tai pojaksi. On vaikea käsittää, että vielä 2010-luvulla kansalaisten velvollisuuksia yhteiskuntaa kohtaan määritellään sukupuolen perusteella näin epätasa-arvoisella tavalla.

Nykymuotoinen asevelvollisuus on tulossa tiensä päähän. Suuri joukko nuorista kokee asepalveluksen vähän motivoivaksi ja hyödyttömäksi. Uhat, joihin koulutuksella pitäisi vastata, ovat muuttuneet. Perinteisten sotimistaitojen harjoittelu koko miesikäluokan voimin ei tunnu mielekkäältä, kun yhteiskunnan haavoittaminen on helpompaa niin monella muulla tavalla kuin aseet kädessä maastossa hyökkäämällä. Nykyinen järjestelmä on raskas ja kallis.

Kun asevelvollisuuden perusteita ja armeijaa uudistetaan, täytyy yhdeksi lähtökohdaksi ottaa sukupuolten välinen tasa-arvo. Minkään pakon ei tule koskea pelkästään miehiä, vaan velvollisuuksien on oltava samoja kaikille. Tasa-arvonäkökulmasta asevelvollisuutta voidaan uudistaa kahdella tavalla: joko niin, että velvollisuus koskee kaikkia, myös naisia, tai niin, että se on vapaaehtoista kaikille, myös miehille.

n

Koko ikäluokkaa koskeva ase- tai siviilipalvelus olisi tasa-arvoinen, mutta vielä nykyistäkin kalliimpi järjestelmä, jossa koulutuksen lisäksi kallista olisi myös suurta osaa ikäluokasta koskeva poissaolo opinnoista tai työelämästä. Sotimistaitoja ei tarvitse opettaa enää yhtään suuremmalle joukolle kuin nykyään – päinvastoin.

Järkevintä on tehdä armeijasta optimaalisen kokoinen vastaamaan nykyuhkiin ja tehdä koulutuksesta niin vetovoimaista jatkouraa ja työelämävalmiuksia ajatellen, että se houkuttelee palvelukseen riittävän määrän nuoria, sekä miehiä että naisia. Nykyajan uhkakuvat eivät edellytä yleistä asevelvollisuutta. Reservin kooksi riittää
350 000 miehen armeijaa pienempi joukko. Sotilaallisen kriisin uhatessa valtio voi lisäksi velvoittaa tarvittavan määrän kansalaisia suorittamaan asevelvollisuuden.

Asepalveluksen uudistaminen nostattaa usein tunteita. Monen mielestä yleistä asevelvollisuutta tarvitaan opettamaan johtamista ja ryhmässä toimimista ja tekemään pojista miehiä. Nämä taidot eivät kuitenkaan liity suoraan maanpuolustukseen, vaan yhteisöllisyyttä ja johtamista voidaan opettaa muualla sekä miehille että naisille. Pojat kasvavat aikuisiksi ilman sotimistaitojen opettelua siinä missä tytötkin – on miehiä alentavaa ja naisia syrjivää ajatella, että vain miehet tarvitsisivat erityisen sosiaalistumislaitoksen.

Kirjoittaja on vihreiden puoluevaltuuskunnan jäsen ja Turun kaupunginvaltuutettu.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Kansalaisaloite nykykuvion muuttamiseksi
Hyvä kirjoitus ja hyvin perusteltuja näkökulmia.

Jos esitetyt ajatukset puhuttelivat, kannattaa allekirjoittaa kansalaisaloite nykymuotoisen armeijan lakkauttamiseksi
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Asiaa
Kuinka suuri reservi tarvitaan ja kuinka suuri armeija tarvitaan ovat vaikeita kysymyksiä. Toki tasa-arvon pitäisi kaikkien osallistua samalla lailla puolustukseen oli se reservi sitten kuinka suuri tahansa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ilmaisia nakkisuojia ei ole olemassa
En tiedä miksi tästä on alkanut keskustelu juuri nyt, mutta kommentoidaan.

Olen samaa mieltä kirjoittajan kanssa tarpeesta jakaa maanpuolustuksen vastuu tasapuolisesti sukupuolten kesken. Toisaalta en nostaisi asepalveluksen muutostarpeiden mittariksi siihen osallistuvien motivaatiojakaumaa. Suuri osa tästä turhautumisesta on luonnollista, sillä järjestelmämmehän on reagointia ulkoisten riskitekijöiden aiheuttamiin paineisiin. Niitä on vaikeaa, muttei mahdotonta kanavoida rakentavasti sekä yksilö-, että yleisellä tasolla.

Mielestäni ei ole perusteita todeta, että sukupuolineutraali velvollisuus osallistua maanpuolustukseen olisi "nykyistäkin kalliimpi". Kysehän on vain siitä mihin tuo valmistautuminen ja koulutus integroidaan. En tiedä millaista uhka-analyysiä kirjoittaja on tehnyt, mutta ympäristössämme on tällä hetkellä selkeitä trendejä sekä siinä missä sotilaallinen valmius kasvaa, että kuinka keskitetysti sotilaallista voimaa hallitaan. Näiden kehitysten välillä on lisäksi nähtävissä korrelaatiota.

Suomen kannalta tilanne joka edellyttää turvautumista sotilaallisiin keinoihin on koko yhteiskuntaa läpikotaisin koskeva kriisi. Sotilaallisen- ja muun kriisivalmiuskoulutuksen tulee hyvissä ajoin ennen riskien realisoitumista heijastaa tuon riskin todellista ulottuvuutta - johon kirjoittajakin tuntuu viittaavan.

Tämä on yksi kulmakivistä kun huolehdimme oman ympäristömme kestävästä kehityksestä.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »