Korvanniemen mökkimme kainuulaisista maisemista on löydetty kivikautisia piityökaluja, kansainvaellusajan solkia ja Bysantin kultarahoja. Monikulttuurisuus, tuo kavala käärme Suomi-neidon povella, on kiemurrellut täälläkin jo vuosituhansien ajan.

Ei luulisi, että näin koleana kesänä tarvitsee kehottaa porukkaa panemaan jäitä hattuun, mutta syytä näyttää olevan. Olli Immosen Facebook-möläys oli typerä, mutta yhtä lailla älytöntä oli yrittää huutamalla estää toimittaja Matias Turkkilan puhe monikulttuurisuutta puolustavassa mielenosoituksessa.

Viikonlopun pikkutunneilla tehtyä päivitystä on turha alkaa väittämään harkituksi vedoksi perussuomalaisten puoluekokouksen alla, kuten muutama politiikan tutkija on intoillut.

Loputtomat rasisti- ja natsikortit voisi myöskin heittää mökkitakkaan sytykkeiksi. Epäilemättä kaikki natsit ovat kansallismielisiä, mutta kansallismielisyys ei vielä tee ihmisestä natsia. Ja pesunkestävä rasisti ei menisi Ollin tavoin naimisiin muslimitaustaisen maahanmuuttajan kanssa.

Presidentti Sauli Niinistö on toivonut kiihkotonta ja asiassa pysyvää keskustelua. Se ei onnistu, jos asioista ei puhuta samoilla nimillä. Kun kesämölinän keskipisteessä on monikulttuurisuus, jolle ei ole selkeää määritelmää, on helppo huutaa toistensa ohi.

Yhdelle laidalle monikulttuurisuus tarkoittaa sitä, että Suomi täyttyy mamuista, jotka elävät leveästi sossurahoilla, telkeävät pakkonaitetut vaimonsa koteihinsa, lähettävät poikansa Isis-taistelijoiksi Syyriaan ja itse lähtevät iltaisin raiskaamaan vaaleita Elovena-tyttöjä.

Kirjoitan tahallani törkeästi: näin ei sovi sanoa, mutta näin ajattelevista ei todellakaan ole puutetta Suomessa. Epäilemättä he peukuttavat Immoselle, mutta se ei tarkoita, että Immonen ajattelisi kuten he.

Toiselta reunalta löytyvät sitten ne, joiden mielestä jopa tyttöjen sukuelinten silpomisen vastustaminen on kulttuuri-imperialismia, länsimaalaista rasismia. Ihan totta. Olen itsekin keskustellut tällaisten monikultturellien kanssa.

Ja välissä on pitkä kirjo suhtautumisia. Tuskinpa kukaan vastustaa sellaisia monikulttuurisuuden ilmentymiä kuin tango, pizza ja amerikkalaiset tv-sarjat. Mutta pitäisikö vastustaa vanhoillisen Bahrainin rahoittamaa suurmoskeijaa? Ja onko sopivaa pohtia sitä, että joidenkin maahanmuuttajaryhmien rikollisuusaste on jopa kymmenkertainen kantaväestöön verrattuna?

Asioista on puhuttava suoraan, rehellisesti ja vilpittömästi. Ja niistä on puhuttava myös täysin eri mieltä olevien kanssa. Muuten ajaudutaan Ruotsin kaltaiseen pattitilanteeseen.

Yhden määritelmän mukaan monikulttuurisuus tarkoittaa eri kulttuurien tasa-arvoista rinnakkaiseloa. Maahanmuuttajien sallitaan tai heitä jopa kannustetaan muodostamaan omia selkeästi erottuvia etnisiä tai kulttuurisia yhteisöjään. Ymmärtääkseni juuri tämä on se Immosen ja monien persujen painajainen.

Arvatkaas mitä? Olen osittain samaa mieltä. Kannatan ehdottomasti maahanmuuton lisäämistä, mutta kannatan myös kulttuurien sulautumista yhteen. Saksa on varoittava esimerkki ghettoutumisesta, itseaiheutetusta kulttuuriapartheidista.

Pitkän päälle maailmassa voi olla vain yksi kulttuuri, ihmisen kulttuuri. Sihen ovat valikoituneet edeltävien kulttuurien parhaat puolet, ja sen runsaudesta jokainen voi valita oman elämänsä ainekset.

Aivan kuten me jo nyt voimme valita vahvan, urhean suomalaisen naurisruokavalion ja kansanlaulun sijaan nigirisushia ja Tinariwenin maailmanmusiikkia.

ESKO VALTAOJA

Kirjoittaja on avaruustähtitieteen professori Turun yliopistossa.