Afrikan tähden salaisuus

HANNU SALMI

Kesällä on pelattu Afrikan tähteä. Pelinappuloita on varmasti hypistelty sadoissa tuhansissa kodeissa, sillä klassikko kuuluu suomalaiseen kesään yhtä erottamattomasti kuin tangomarkkinat ja rantasauna.

Harva peli on kestänyt ajan hammasta yhtä sitkeästi. Lapsena pelilautaa kierrettiin tiheästi, eikä sadepäivinä tutkimusretkistä tahtonut tulla loppua lainkaan. Muistan vielä, miten Afrikkaan saattoi uppoutua, kuvitella, millaista elämä oli Kairossa tai Saharan aavikolla.

l

Afrikan tähti on elämäntyönsä mainosalalla tehneen Kari Mannerlan neronleimaus vuodelta 1951, Kun Mannerla kuoli heinäkuussa 2006, STT:n uutisessa todettiin Afrikan tähden olleen ensimmäinen lautapeli, jossa oli käännettävät nappulat. Kätkettyjen timanttien etsintä ja yllätysten odottamattomuus olivat pelin ehdoton suola.

Samalla yksinkertaiset säännöt mahdollistivat osallistumisen kaikenikäisille pelaajille. Ei ihme, että Afrikan tähteä on myyty huikeat 3,5 miljoonaa kappaletta, joista puolet ulkomailla. Suomessa Afrikan tähti löytyy keskimäärin jokaisesta kotitaloudesta. Mannerla toteutti luovaa taloutta jo kauan ennen kuin käsite pilkahti suomalaiseen mielikuvitukseen.

l

Mannerla totesi kerran haastattelussa, että Afrikan tähti syntyi ”Humphrey Bogart -elokuvien” huumassa. Peli julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1951, jolloin Mannerla täytti 21 vuotta. Idea oli todennäköisesti syntynyt jo aiemmin, 1940-luvun lopulla.

Jos peli sai alkunsa Bogart-elokuvien innoittamana, voisiko kyse olla Casablancasta (1942), joka sai Suomen ensi-iltansa toisen maailmansodan päätyttyä 28. joulukuuta 1945? Elokuvan alussa valkokankaalle levittäytyy uteliaisuutta kutkuttava, tutkimusretkelle kutsuva Afrikan kartta, jonka alaosa tuntuu melkein sulautuvan pimeyteen.

Mannerla valitsi toiseksi lähtöruudukseen Casablancan sijasta Tangerin – ehkäpä siksi, että Gibraltarinsalmen länsipuolella sijaitseva Tanger oli reitti Euroopasta Afrikkaan. Casablanca sijaitsi kauempana Atlantin rannalla.

l

Afrikan tähdessä on häivähdys toisen maailmansodan jälkeistä eksotismia. Yli puoli vuosisataa myöhemmin sitä pelataan alkuperäisellä pelilaudalla. Sukupolvet ovat vaihtuneet, ja laudan yksityiskohdat piirtyneet lasten, vanhempien ja isovanhempien muistiin.

Moni asia pelissä on askarruttanut mieltä. Kaikki varmaan muistavat, että pelilaudan yläosassa ilmojen halki kiitää lentokone ja Atlantilla etelää kohti puuskuttaa moderni matkustajalaiva. Sen sijaan päiväntasaajan alapuolella, St. Helenan saaren tuntumassa, merta kyntää purjealus. Siirtyykö Kairosta tai Tangerista lähtevä pelaaja nykypäivästä kohti menneisyyttä aloittaessaan arpakuution saneleman retkensä kohti Kapkaupunkia?

Varmaa on ainakin, että pelaajat saapuvat mantereelle Välimereltä. Moderni maailma on Euroopassa, pelilaudan ulottumattomissa. Afrikka elää menneisyyden ja nykyisyyden välitilassa, mutta vielä enemmän maanosa on mytologinen paikka ajan ulkopuolella.

l

Afrikan tähdessä on kyse seikkailusta, aarteenetsinnästä ja kilpailusta. Tarkoituksena on etsiä timantteja, topaaseja, smaragdeja ja rubiineja – ja tietenkin Afrikan tähteä itseään. Lapsena tosin ihmettelin, mitä tavoittelemisen arvoista oli vaaleansinisessä, hiomattomassa kivessä, kun rubiinit olivat paljon kauniimpia.

Nyt vasta olen ymmärtänyt, että Mannerla on tehnytkin Afrikan tähdestä rosoisen. Oletteko huomanneet, että sen kuudesta särmästä vain neljä kimmeltää? Afrikan tähti on hiomaton korukivi, joka odottaa noutajaansa.

Tosikot voisivat väittää, että Afrikan tähti on kolonialistinen peli, koska pelaajat ovat siellä vain rohmuamassa luonnonvaroja. Epäilemättä peli kantaakin mukanaan siirtomaavallan perintöä, mutta toisaalta pelin rosvotkin näyttävät eurooppalaisilta. Onko lopultakaan suurta eroa pelaajien ja pelilaudalla lymyävien western-henkisten ryöväreiden välillä?

 Kirjoittaja toimii kulttuurihistorian professorina Turun yliopistossa.