Jos puhut kaikille, et puhu kenellekään

Anna Eriksson
Anna Eriksson

Yksi taiteen parhaimpia puolia on se, että useimmilla on siitä jotain sanottavaa. Luen ahmien levy- ja konserttiarvosteluja ja paljon muutakin taidekritiikkiä huolimatta siitä, tunnistanko taiteilijaa tai tiedänkö teoksesta tai aiheesta mitään. Ihmisten havainnot ja mielipiteet ovat minusta kiehtovia, ja luettuaanhan sitä aina toivoo olevansa piirun verran viisaampi.

Toisinaan arvostelut jäävät mieleen taideteosta ja taiteilijaakin paremmin. Sekin voi olla elämys, sillä parhaimmillaan kritiikki saa lukijan kiinnostumaan ja innostumaan, ajattelemaan. Se pyrkii kasvattamaan tilaa teoksen ympärille, tarjoamaan uusia näkökulmia ja herättämään keskustelua. Hyvä kritiikki sivistää ja ylevöittää taiteen tavoin.

Useimmiten näin ei kuitenkaan käy, vaan lukija joutuu törmäilemään kirjoittajan mielen seinämiin, hapuilemaan pimeässä klaustrofobiaa tuntien ja etsimään nopeinta ulospääsyä. Arvostelu on epäonnistunut silloin, kun se pyörii kirjoittajansa ympärillä ja ulottuu vain hänen kokemuspohjansa sallimaan syvyyteen.

Koska kriitikolla on valtaa, hänellä tulisi olla vähintään yhtä puhtaat motiivit kuin taiteilijallakin. Jos kriitikon käsi osoittelee enemmän kuin ohjaa, hän vie lukijalta mahdollisuuden sukeltaa kirkkaaseen veteen.

Parin viikon takainen Helsingin Sanomien kulttuuriessee ”Eliitti ja moukat” oli sameaa vettä. Se ei ollut arvostelu, mutta oli sitä kuitenkin. Toimittaja kirjoitti korkeakulttuurista ja modernista taiteesta niin alleviivatun rehellisesti, että sai epäilykseni heräämään.

Esseestä paistoi läpi kansan syvien rivien kosiskelu, ja kirjoitus yllätyksettömästi pohjautuikin siihen, ettei toimittaja ponnisteluistaan huolimatta kykene ymmärtämään ”vaikeaa” ja usein ”teennäistä” nykytaidetta.

Anteeksi vain, mutta minusta on aika insinöörimäistä edes yrittää ymmärtää taidetta. Aivan kuin se olisi jokin kaava, joka pitäisi ratkaista. Tämä johtaa väistämättä siihen, että taide on hyvää vain, jos se pysyy älyllisen ymmärryksen rajoissa.

Taiteen voima ei ole kommunikaatiossa vaan reaktiossa; siinä, mitä se saa aikaan, eikä siinä, mitä se kertoo. Lukematon määrä vaikuttavia taideteoksia olisi jäänyt tekemättä, jos niiden olisi pitänyt syntyä täysin tietoisessa mielessä ja katsojan ymmärrystä palvellen.

Paras ja koskettavin taide heijastelee elämää itseään, ja toisinaan elämä on kaiken ymmärryksen ulkopuolella ja vain tunteen ja kokemisen kautta lähestyttävissä.

Korkeakulttuurin piikittelyssähän ei ole mitään pahaa, mutta tosiasia on, että nykypäivänä se on vähän vaarallista. Taide popularisoituu ja tieto pinnallistuu sellaista vauhtia, ettei sitä Helsingin Sanomien kaltaisen tahon tulisi yhtään jouduttaa.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun törmäsin tämäntyyppiseen kirjoitteluun lehden sivuilla. Mieleen väistämättä tulee, yrittääkö Helsingin Sanomien kulttuuritoimitus ottaa välimatkaa korkeakulttuurista ja viihteellistää tarjontaansa, vai onko tässä vain kysymys siitä, että toimittajistakin on tulossa oman mediansa torppareita. Kohderyhmät ja stereotypiat ovat alkaneet ohjata heidänkin työtään.

Sivistys tarvitsee puolustajia, ja kulttuuritoimitusten on seistävä etulinjassa. Vaikka ajat ovat kovat, pitäisi toimittajien yrittää säilyttää rohkeutensa aivan samalla tavalla kuin taiteilijoidenkin.

Ajattelu, luovuus ja omaperäisyys eivät ole elitismiä sen enempää kuin hämmennys tai ymmärtämättömyys moukkamaista. Ylimielistä sitä vastoin on aliarvioida lukijaa.

Anna Eriksson

Kirjoittaja on taiteilija

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Kulttuuri ja sivistystietous jäämässä viihteen varjoon

Bravo Anna, tämä oli todellinen syväluotaus Hesarissa julkaistuun esseeseen! Itsekin tuon esseen luin ja niin pinnallinen se oli, ettei jättänyt minkäänlaista ajatuksen säröä tai sirpaletta mielen poimuihin.

Viihteellistämisen vaara väijyy nykyisin kaikkialla. Se on kuin kevyttä, höttöistä pikaruokaa, jota tarjoillaan kaikkialla kirkoista lehtien kulttuuritoimituksiin. Muotinäytöksiä
kirkossa, kevyttä sketsiä tuutin täydeltä televisiossa - emmehän tahdo selvitä enää ostoksistakaan ilman oheistapahtumia, ainakaan suuremmissa marketeissa.

Jutun paras anti oli kuitenkin taiteen oivaltavassa määrittelyssä:

"Taiteen voima ei ole kommunikaatiossa vaan reaktiossa; siinä mitä se saa aikaan, eikä siinä, mitä se kertoo. -- "Paras ja koskettavin taide heijastelee elämää itseään, ja toisinaan elämä on kaiken ymmärryksen ulkopuolella ja vain tunteen ja kokemisen kautta lähestyttävissä."

Juuri noinhan se on, samoin se, että sivistys tarvitsee puolustajia. Ennen kaikkea se uhkaavan heiveröiseksi käyvä yleinen sivistystaso joka meillä Suomessa on, ja joka on tukehtumassa kaikenmoisen viihteellistämisen jalkoihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Upea kolumni!
Arvonsa voi myydä vain kerran. Muistaakseni Anna kirjoitti näin yhdessä edellisistä kolumneistaan. Toivottavasti kulttuuritoimituksissa on voimia taistella sivistyksen puolesta. Hieno kolumni kerta kaikkiaan.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
kipakkaa
Teatterin ja musiikin ja yleensä esittävän taiteen kritisoinnissa on se probleema ,mitä enemmän käytät kyseistä "tuotetta" sitä kriittisemmäksi tulet .
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Missä korkeakulttuurin ja muun viihteen ero?
Mikä on se mystinen raja, joka erottaa kulttuurin ja viihteen? Ja miksi toista pitäisi erityisesti "puolustaa", ja miltä? Miksi Charles Bukowski koetaan sivistykseksi mutta Juha Vuorista ei niinkään? Onko syy taiteilijan syntymävuodessa vai kansallisuudessa?

Miksei viihde voi olla sivistävää ja sivistys viihdyttävää? Miksi nämä kaksi asiaa, jotka useinkin ovat erottamattomat, pitää asettaa vastakkain?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
postmodernia tekotaidetta
Kun näen maalauksen, johon on hätäisesti roiskittu väriä ja annettu sen sitten valua hallitsemattomasti, "reaktioni" on, että tätä en pidä taiteena. Kulttuurinakaan en. Mielestäni tehty taide ei voi olla sattumanvaraista.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: postmodernia tekotaidetta
Jos näen kuvan itselleni tuntemattomasta henkilöstä, esimerkiksei sinusta "St83", en reagoi siihen, että tätä henkilöä en pidä esim. älykkäänä ihmisenä. Jos kuvassa oleva henkilö tai kuva sisältöineen jollain tavalla kiinnostaa minua, tai vaikka ärsyttää, mutta en tiedä miksi, niin hankin siitä tietoa ja muodostan sitten mielipiteeni siitä. Kaiken taiteen ei kuulu olla ns. helppoa ja avautua heti. Eihän siinä olisi mitään järkeä. Jos joku, jonkun tekemä, taideteos ei avaudu jollekkin toiselle, se voi myös tarkoittaa että se ei ole tätä henkilöä varten, mutta jos teoksesta löytää jotain kiinnostavaa, pientäkin, niin suosittelen ko teokseen ja taiteilijaan tutustumista, ennemmin kuin alentua turhautumisen kautta arvosteluun.

Sattumavaraisuus on juuri yksi taiteen ja Vaikka joku taidemaalaus olisi täysin realistinen esittävä kuva jostain, voi myös sen toteuttamista ennen olla sattunut moniakin sattumia, mitkä ovat vaikuttaneet esim teoksen aiheeseen. Teos mikä voi näyttää pelkältä kankaalle roiskitulta maalilta pohjautuu yleensä myös johonkin ideaan, mitä taiteilija yleensä myös toistaa teoksissaan. Itse en pidä täysin realistisesti kuvaavia maalauksia ilman selkeää taiteilijan omaa tulkintaa/tyyliä taiteena. Suunnittelu on sitten taas suunnittelua, mistä voi myöskin löytää taidetta.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ne pienet erot
Maestro kysyi Miksi Charles Bukowski koetaan sivistykseksi mutta Juha Vuorista ei niinkään?

Voisikohan syy olla, että Vuorinen kirjoittaa kuin vimmainen teini, kun taas Bukowskin sanat ovat elämää nähneen miehen hitaampia pohdintoja elämästä?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ne pienet erot
Mielipiteet ovat kuin se kuuluisa ... Jokaisella omansa. Jos itse löytäisin Juoppohullusta syvällisempää pohdintaa kuin Bukowskin viskisekoiluista, mikä on se jumalainen auktoriteetti jonka mukaan mielipiteeni olisi väärä?

Samaa voi kysyä musiikista. Jazz oli ennenvanhaan populaarimusiikkia joka "turmeli nuorison", mutta nykyään se on elitistisetien sivistynyttä taidetta. Miksi näin? Johtuuko suosion laskusta ja yleisön ikääntymisestä, vai onko se musiikki itsessään muuttunut?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tällainen tuli mieleen
Itse en kulttuuria erityisesti seuraa, mutta ymmärrän, että se voi olla jollekin olla todella tärkeää. Uskon, että Suomi voi olla sivistysvaltio siinä mielessä, että täällä saa olla monenlaista taidetta. Kaikki ei voi ymmärtää kaikkea. En minäkään ymmärrä esimerkiksi espanjankieltä, mutta mikäs minä olen puuttumaan sen opetukseen Suomessa. Sehän vaan rikastuttaa tätä maata ja tämän maan kielitaitoisia. Taide on monille tärkeää ja kyllä sitä pitää Suomessa ylläpitää niin laaja alaisena kuin mahdollista. Kun matkustan ulkomailla, niin seuraan kyllä aina sen maan taidetta: siis muistomerkkejä, pukeutumista, ihmisiä, musiikkia. Ei kai taiteessa olen sen monimutkaisemmasta kysymys kuin kaikesta siitä mitä näemme ja kuulemme ympärillämme. Näin minä ajattelen.Tärkeä puheenvuoro Anna Erikssonilta.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ihana Anna!
Kiitos tuhannesti Anna!

Asetat täydellisesti sanoiksi turhautuneiden lukijoiden ja varsinkin meidän taidetyöläisten ajatukset! Hesari on todella kriisissä.

terveisin
Petri
Sinfonia Lahti
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kirkasta ajattelua
Anna Eriksson!
Kiitos asiantuntevasta ja lämpimästi kirjoitetusta taiteen puolustuspuheesta.
Juuri tätä nöyrää ja asiallista suhtautumista kaipaa lukemastaan hyvin usein! Kun tuntee taidetta ja osaa ajatella yli omien rajojen itse kohdetta eikä juutu pelkästään omiin tykkää/en tykkää-asenteeseen, syntyy tällaista. "Toimittajan elämän pahin tai paras kokemus." So what! ei kiinnosta, taideteoksen suhteuttaminen muihin vastaaviin kiinnostaa.

Anna Eriksson, itseään fiksumpi ihminen!
Kiitos vielä toisenkin kerran :)
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Dikotomia
Taidetta ei voi ymmärtää, mutta seuraavassa kappaleessa taide selitetään (reaktio, heijastaa elämään etc.). Eli sinun taideselityksesi on väärä ja minun oikea, koska minä olen taiteen ymmärtänyt. Kovin ylimielistä. Päähän putoava kivi aiheuttaa reaktion, mutta siitä on vielä matkaa taiteeseen (tai sitten ei).

Kyse lienee siitä kuuluisasta norsusta, jossa toinen kuvailee häntää ja toinen kärsää - sama norsu kummallakin. Tai siitä ikuisesta dikotomisesta ajattelusta jossa kaikki tulkitaan ääripäiden kautta - se joko on tai ei ole. Useimmiten äly ja tunne ovat kuitenkin erottamattomat - kaikki on selitettävissä, mutta samalla selittämätöntä. Jokainen insinööri on taiteilija ja päinvastoin - aste-eroja toki on.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »