Markku Wilenius:

Lika on ainetta väärässä paikassa

Näin sanoi G.W. Hegel, yksi kaikkien aikojen suurimmista filosofeista. Ja oli siinä oikeassa. Kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n mukaan likaa on syntynyt, kun ihminen siirtää vuosittain 10 gigatonnia hiiltä ilmaan. Se vastaa viittä prosenttia kokonaishiilen kierrosta. Kun ihminen omistaa yli viisi prosenttia pörssiyhtiöstä, siitä tiedotetaan julkisesti. Ei siis vähäinen määrä.

Kun ihmisestä on näin tullut maapallon ilmakehän osalta keskeinen toimija niin se edellyttää vastuullisuutta. Nyt ainetta on väärässä paikassa sen verran, että Yhdysvaltain liittovaltion sääntutkimuslaitos NOAA julkaisi viime kesänä kartan, jossa merkittäviä sääpoikkeamia tapahtuu samanaikaisesti joka puolella maapalloa.

Ja samaan aikaan ilmestyy tutkimus, joka aukotta toteaa, että ainakin kaksi kolmasosaa äärimmäisistä sääilmiöistä liittyy ihmisen toimintaan.

Tällä viikolla julkaistu IPCC:n niin sanottu 1,5 asteen raportti on historiallisesti merkittävä kahdessa suhteessa. Ensinnäkin se toteaa, että meidän on suhtauduttava aivan toisella vakavuudella hiilen kiertoon. Tämä tarkoittaa, että meidän on valtavasti lisättävä hiilen sitomista niin maaperään kuin metsiin.

Maaperä eli siis maanviljely olisi tässä loistava ilmastopolitiikan ase. Kun maan muokkaustavat muutetaan regeneratiivisiksi eli sellaisiksi, että maa sitoo pikemminkin kuin vapauttaa hiiltä, niin se samalla lisää peltojen kestävää tuottavuutta, vähentää ulkoisten panosten käyttöä ja näin parantaisi maatilojen kokonaiskannattavuutta.

IPCC:n laskelmien mukaan tarvitsemme uutta metsää hiiltä sitomaan tuollaisen Euroopan verran. Eli 10 prosenttia lisää maapallon kokonaismetsäalaan. Suomalainen alan tietotaito on maailman huippua. Eikö olisi fiksua monesta syystä lähteä ajamaan maapallon metsittämistä?

Mutta mutta…jotain on tehtävä myös sylttytehtaalle. Eli fossiiliteollisuudelle. Ihmisen tuottamat hiilidioksidipäästöt kasvoivat viime vuonna ja maapallon energiatuotannosta vastaa edelleen 80 prosenttisesti hiilekkäät ystävämme väärässä paikassa.

Raportti antaa hyvin yksiselitteisesti ymmärtää, että meidän pitää yksinkertaisesti päästä eroon hiilen, öljyn ja kaasun käytöstä. Mahdollisimman nopeasti mutta viimeistään vuoteen 2050 mennessä. Tämä on massiivinen viesti teolliselle yhteiskunnallemme.

Onkin ollut huolestuttavaa seurata avainpoliitikkojemme kommentointia siitä, mitä tulosten valossa pitäisi. Ikään kuin ongelman ratkaisisi se, että laajennamme sähköautojen käyttöä tai että lisätään ydinvoimaa. Ne eivät ratkaise mitään.

Ainoa todellinen konsti on puuttua fossiiliseen talousjärjestelmäämme isosti. Tuet, verotus, tuonti.

Toinen keskeinen kysymys on miten ilmastonmuutos hoidetaan kansainvälisesti. Tarvitsemme maailmanlaajuisen hiilibudjettijärjestelmän. Kehitysmaat, jotka eivät ole syypää nykytilanteeseen, saisivat tukea omille päästövähennyksilleen sitä kautta, että teollisuusmaiden olisi ostettava päästöoikeuksia heiltä.

Sitten jos ilmastojärjestelmä kerran menee kunnolla vikatilaan paluuta normaaliin ei ole, vaikka tekijät poistuisivatkin. . Näin ollen meidän ei todellakaan kannata lähteä odottelemaan ennen kuin rysähtää kunnolla. Paluulippua ei silloin ole.

Eli yritetään pitää paikat puhtaina kuten kotona. Ja aine oikeassa paikassa!

Kirjoittaja on tulevaisuuden tutkimuksen professori ja Suomen IPCC-työryhmän jäsen.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Organisaatiot eivät tunnista tulevausuutta
Kaikki organisaatiot, suuryhtiöt ja puoleet, on rakennettu lyhyen aikavälin tuloksen maksimointiin. Ne eivät kykene tunnistamaan asiaa "puhdas planeeta tuleville sukuspolville muuten tukehdumme". Ilmastonmuutos on tilastoista huolimatta sen verran abstrakti asia tavallisille ihmisille, että kuvitellaan nojaa-ainahan-ilmasto-muuttunut eli mitäs siitä, minun ei ainakaan tarvitse tehdä mitään. Jenkkilässä on jopa vastarannankiiskit-liike, joka väittää ilmastonmuutosta uskonnoksi. Eli tässä valossa olisi liki ihme, jos suomalaiset poliitikot, liikemiehet ja muut toimijat kykenisivät tunnistamaan vaaran ja tekemään sen mukaisia päätöksiä. Tv-draamat ja elokuvat tehdään nykyään 12-vuotiaan tasoisille Hollywoodissa. Ja Suomen päätöksen tekijät vaikuttavat myös 12-vuotiaan tasolle jälkeenjääneiltä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Eikö muka ratkaise?
Kirjoittaja toteaa ettei ydinvoima ratkaise mitään. Tämä mielipide kaipaisi tosiaan vähän avaamista, sillä jos halutaan vähentää päästöjä niin ydinenergia on ainoa järkevä vaihtoehto.
Energian säästötalkoot eivät ole realismia, ihmiskunnan energiantarve kasvaa vaikka kuinka toivottaisiin että näin ei olisi. Maailma on nähtävä sellaisena kuin se on, ei sellaisena kuin sen toivoisi olevan. Mitä professori suositelee tavalliselle maakunnissa asuvalle työnaiselle tai -miehelle, jos öljyn verotusta nostetaan rajusti? Vaihda öljykattila maalämmöksi? Millä rahalla? Käytä julkista liikennettä oman auton sijaan? Julkista liikennettä ei ole, koska se on kannattamatonta.