Yksilöllisyyden aika?

Anna Eriksson
Anna Eriksson

Tekniikka ja Talous-lehden artikkelissa kerrottiin Suomen Akatemian uusimmasta raportista, jonka mukaan tieteemme on eurooppalaista keskitasoa. Raportti vertaa Suomen tiedettä seitsemään muuhun Euroopan maahan; Ruotsiin, Norjaan, Tanskaan, Sveitsiin, Hollantiin, Itävaltaan ja Irlantiin. Sveitsi saavutti ykkössijan ja rakas Ruotsi oli hyvä kakkonen. Suomi on ollut vertailun keskitasoa koko 2000-luvun.

Suomen Akatemian johtaja Leena Treuthardtin mielestä ongelmana on tutkijoidemme vähäinen kansainvälinen ja kansallinen liikkuvuus. Helsingin yliopiston vararehtori Arto Mustajoki taas epäilee, ettei tutkijoillemme jää tarpeeksi aikaa luovaan ajatteluun ja toteaakin, että ilman luovuutta syntyy tyhjänpäiväistä tiedettä. Tampereen yliopiston rehtori Kaija Holli myöntää rahoituksen tärkeyden, mutta kysyy samalla ” Mihin on hävinnyt palo, innostus ja intohimo tieteeseen?”

MIELENKIINTOISTA HUOMATA, että tieteen haasteet ovat kutakuinkin samat kuin taiteen tai minkä tahansa muun alan. Koskaan ei näillä lakeuksilla ole menestykselle annettu niin paljon painoarvoa kuin nyt, mutta lahjakkuutemme näyttää riittävän vain jokseenkin keskinkertaisiin saavutuksiin.

Toki meillä on huippuosaajia ja lahjakkaita ihmisiä, mutta heitä voisi olla paljon enemmän, jos me suomalaiset luopuisimme yhdestä perisynnistämme, tasapäistämisestä. Erityislahjakkuudet pitäisi nostaa esiin, vaikka se ei tälle kansalle luontaista olekaan. Heitä pitää kannustaa, kehua ja heille pitää antaa haasteita.

On mahdotonta luoda esim. kansallista kulttuuri-identiteettiä, kansainvälisestä puhumattakaan, jos emme suostu nostamaan esiin yksittäisten lahjakkaiden taiteilijoiden työtä. Heidän osaamisensa palvelee meitä kaikkia. Kansainvälistyminen on johtanut siihen, että suomalaista kulttuuria verrataan globaalilla tasolla muihin kulttuureihin. Emme me voi selitellä keskinkertaisuuttamme sillä, että voi voi kun Suomi on vain tällainen pieni maa.

Ehkä keskinkertaisuutta suositaan, koska sitä on helpompi ymmärtää. Se antaa mahdollisuuden henkiseen laiskuuteen. Amerikkalaisen kulttuurin ja halpaviihteen voittokulku suomineidon hameen helmoihin on mitä ilmeisin osoitus siitä, että kulttuuripohjamme on nuori, heikko ja altis vaikutteille. Viihde on levinnyt syövän lailla kaikkialle ja sen laatu on ala-arvoista.

Ihmisiä kiinnostavat vain ihmeet ja ”the american dream”. Koneisto rakentaa epätosia menestystarinoita. Kaikki haluavat olla luovia ja osallistua! Enää ei tarvitse edes ansaita paikkaansa, muodollinen pätevyys riittää. Pitää saada kaikki nyt heti ja mieluiten ilmaiseksi. Mediatalot ovat paniikissa ja makaavat epätoivoisena kuin kuolevat siat viihteen sontaläjässä. Ylen pitäisi toimia vastavoimana ja ottaa vastuuta kansalaisten sivistämisestä, mutta onkin monen järkytykseksi lähtenyt mukaan viihteen kilpatanssiin, vaikka mitään taloudellista pakkoa sillä ei siihen ole. Sama listamusiikki raikaa kuin maksullisilla kanavilla ja TV2:n ja Yle Puheen ohjelmauudistukset ovat lievästi ilmaistuna epäonnistuneet.

TÄMÄN AJAN pahin ongelma on, että kaikki tähtää taloudelliseen kasvuun ja voiton maksimointiin. Menestys mitataan rahassa. Yksilöllisyys on viety niin pitkälle, että siitä on tullut massaa ja massalla on valta nostaa ja laskea.

Kirjailija Oscar Wilde on sanonut: ”Vain keskinkertainen henkilö voi olla todella menestynyt.” Tällä hän ehkä haluaa kertoa, että menestys itseisarvona kiinnostaa tietynlaisia ihmisiä ja sen jahtaaminen ulkonaistaa etsimisen halun. Todella lahjakkaat ihmiset ovat alasta riippumatta aina luovia etsijöitä. He ovat vapaudenkaipuisia ja harvoin kiinnostuneita helpoista voitoista, vallasta puhumattakaan. He ahertavat työhuoneillaan ja tutkijan kammioissaan ja etsivät jotain vähän elämää suurempaa. Heillä on vielä paloa ja intohimoa ja kykyä nousta keskinkertaisuuden yläpuolelle.

Anna Eriksson

Kirjoittaja on taiteilija

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Kiitos
Mukava lukea tällaista selkeää tekstiä mm. kaiken vaalihömpän jälkeen. Valoisaa syksyä Annalle ja meille muillekin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Upea teksti
Kiitän myös, että joku ihminen puhuu näin rehellisesti asioista. Minulla on iso arvostus Annaa kohtaan!!!!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Anna mun kestää
Anna, on hienoa, että osaat taiteilemisen lisäksi myös kirjoittaa.

Yle-kritiikkiäsi en silti sulata. Olet kai yksi heistä, jotka eivät ole perehtyneet siihen kaikkeen, mitä Yle tekee ja mitä musiikkia se esimerkiksi meille kaikille soittaa.

Voisit pikemminkin kiittää (myös) Yleä siitä, että se on ansiokkaasti soittanut myös sinun musiikkiasi ja edistänyt taiteilijanuraasi, vai kuinka?

Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
american dream
Hyviä ajatuksia!
Mietityttämään jää tuo "american dream", sekö on yksi syyllinen henkiseen laiskuuteemme?
Miksi sitten "american dreamin" kotimaassa Yhdysvalloissa tiede ja taide kukoistavat?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
me vai minäminä, koskee myös tekijöitä
Minun käsitykseni mukaan suomalainen taide-elämä on kautta aikan ollut erittäin supertähti-hakuista. Tähän individualismiin perustuen on nimetty kaikilla aloilla kansallissankareita. Sillä on menestytty, mutta silti Ruotsi, jossa kulttuurin, tieteen tai taiteen kohdalla ei olla niin yksilökeskeisiä, vaan enemmän teos/tuote suuntautuneita on menestynyt paremmin. Kannattaa muistaa myös, että Suomen suurimpia menestystarinoita on suomalainen peruskoulu, jota nimenomaan tasapäistämisestä pilkattiin.

Annan huoli on minustakin aiheellinen, mutta amerikkalaisella yksilökeskeisellä tähtikultilla sitä ei mielestäni ratkaista.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kaikelle on paikkansa
Keskitason yläpuolella on korkeintaan puolet, huipulla melko vähän...

Kaikkia pitää kannustaa ja tukea, se ei ole tasapäistämistä, erityislahjakkuudet kyllä nousevat ilman erityistä nostamistakin, jos ei niin ehkä he ovatkin keskinkertaisuuksia. Missä ei ole mitään huonoa, eikä keskinkertaisuus ole mikään mittari, ellei jatkuvasti haluta suorittaa ja kilpailla, jokainen haastakoon itsensä.

Huippuosaaminen on ainakin määrällisesti yliarvostettua, varmasti myös laadullisesti. Tehkäämme parhaamme.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
oikein!
Viimeksi eilen totesin eräälle ystävälleni, että jos olisin esim. mtv3:n ohjelmapäällikkö, poistaisin kaiken hömppäviihteen ja viittaisin kintaalla taloudellisille tappioille! Tuo kirottu puhuvä pönttö tekee meistä asenne-ja tunnevammaisia ennen kuin huomaammekaan.
Juuri asenteesta ja intohimosta on tässä maailmassa kiinni aivan kaikki!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Huomio
Minä en ihmettele yhtään tieteen tasoa Suomessa. Ammattikorkeakoulujen insinöörilinjalle hakiessani ja opintopaikkaan tutustuessani mainostettiin koulua ja opintoja hyvillä bileillä ja viinan juonnilla, opiskelujen alkaessa ns tutorhenkilöiden ensimmäinen tehtävä oli esitellä meille jälleen mistä saa halpaa viinaa ja kuinka monet "pää täyteen" bileet pidetään viikossa. Nyt opintojen edetessä on ollut kerran tai kaksi viikossa tutor tunteja, 1-2 tuntia kerrallaan, ja voitte arvata, koko aika puhutaan ryyppäämisestä!! Kuka tosissaan opiskeleva ja rautaista teoreettista ammattitaitoa hakeva jaksaa opiskella tälläisessa ympäristössä? Olen erittäin huolestunut tästä suunasta mihin suomessa on opiskelut menossa, kaikki elämä tuntuu nuorisolla pyörivän vain bilettämisessä ja viinan juonnissa! Luulisi ammatinhankinnan olevan täysin toisella pohjalla.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hieno kirjoitus!
Kiitos Annalle erittäin mielenkiintoisesta kirjoituksesta. Olen kanssasi samaa mieltä ja mielestäni osuit kyllä asian ytimeen. Ongelma luovuuden puuttumisesta tieteessä on havaittu myös muualla: mm. eräät suuret amerikkalaiset tiedemiehet ovat puhuneet ongelmasta varsin vakavaan sävyyn. Heidän kulttuurinsa on vielä niin erilainen kuin täällä koto-Suomessa: nuoret kasvatetaan olemaan avoimempia ja tietyssä mielessä rohkeampia.

Suuri kehitys niin tieteessä kuin taiteessakin tapahtunee monesti isojen murroskohtien lävitse. Eräs 1900-luvun suurimmista ja luovimmista tiedemiehistä, Nobel-fyysikko R.P.Feynman, totesi osuvasti: "tiede on kuin taidetta, mutta hirvittävässä pakkopaidassa". Se on totta. Samainen, jo kulttihenkilöksi noussut mies on todennut hieman ennen kuolemaansa: "Et voi luoda sitä mitä et ymmärrä". Mielestäni tähän kiteytyy luovan älymme ongelma - ja samalla ratkaisu.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »