Joni Pyysalo:

Elinikäiset sukat ja ekosysteemi

”Köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa” on vanha suomalainen sanonta ajalta, jolloin kuluttaminen oli välttämättömyys eikä elämän sisältö. Piti ostaa sellaista, joka kestää ja jonka voi korjata. 2000-tavarapaljoudessa ei aina muisteta, että moni elossa oleva on käyttänyt pula-aikana puupohjaisia kenkiä, joiden päälliset olivat paperia – kuten laukut tai verhotkin. Maalta kaupunkiin muuttaneen kotiapulaisen sisäkönhuoneen muutamassa neliössä nukutun elämän esineet saattoi laskea kahden käden sormilla.

Elintason käsittämättömästä noususta saa konkreettisen ymmärryksen vierailemalla vaikka Kotkan Langinkosken vuonna 1889 valmistuneessa keisarillisessa kalastusmajassa. Aleksanteri III, maailman eräs rikkaimmista ja mahtavimmista ihmisistä nautti kesästä mukavuustasossa, joka ei nykyään kelpaisi vähiten nirsolle kesämökinostajalle.

Kulutuskulttuurin kehitysvaiheen mittarina voi pitää lahjatavarakauppoja, joista Suomessakin etsittiin sellaista ostettavaa, jota ei enää tarvittu. Lahjatavaraliikkeiden tilalle ovat tulleet perinteisiin juhliin liittyvät valtavat, mantereelta toiselle leviävät myyntikampanjat, kuten vaikkapa joulu, halloween tai Black Friday.

Kansakunta, josta kymmenys kuoli nälkään sataviisikymmentä vuotta sitten, ja joka on elänyt pula-aikoja ja maksanut sotakorvauksia tuntuu etsivän kulutusjuhlan jälkeistä kehitysvaihetta. Toivottava olisi ekologisuutta, kestävyyttä ja kierrättämistä korostava kierto- ja jakamistalous. Uuden teknologian mahdollistama sosiaalinen kanssakäyminen on tuottamassa siirtymän omistamisesta käyttöoikeuden arvostamiseen: tavallinen ihminen tarvitsee iskuporaa muutaman minuutin elämässään, joten lainaaminen on tehokkaampaa ja järkevämpää kuin oman hankkiminen.

Vähäväkisessä Suomessa kehitys näyttää kannustettavalta ja järkevältä, mutta ekologisesti kriittinen kysymys on, edeltääkö jakamistaloutta välttämättä kulutusjuhlavaihe?

Muutaman vuoden takaisessa sanomalehtikuvassa intialainen perhe poseeraa olohuoneessa hymyillen skootterinsa ympärillä. Yhdysvaltalaisten mieltymys taas on kuvata itseään jääkapin edessä, joita joka neljännessä kodissa on useampi.

Yhdysvaltain 325 miljoonalle asukkaalle on rekisteröity 256 miljoonaa autoa, Kiinan 1,4 miljardille kymmenellä prosentilla vuodessa kasvava 300 miljoonaa. Informatiivisen, reaaliaikaista simuloivan kuvan maapallon resurssien kulumisesta löytää nettiosoitteesta http://www.worldometers.info/fi/.

Pari vuotta sitten entisen mainostoimistotyöntekijä Tara Buttonin verkkokauppa buymeonce.com sai julkisuutta liikeideallaan, joka oli myydä vain elinikäisen takuun tuotteita, muun muassa sukkia. Vaateteollisuuden epäinhimillisten työolosuhteiden lisäksi nopean muodin ekologisesta tuhoisuudesta löytyy tuore tutkimus: www.ellenmacarthurfoundation.org/assets/downloads/publications/A-New-Textiles-Economy_Full-Report_Updated_1-12-17.pdf.

Buymeoncen idea on kunnioitettava, mutta liike- ja kansantaloudellisesti paradoksaalinen. Loppuvatko asiakkaat, jos tuote kestää? Kestääkö kansantalous ja loppuvatko työt kulutuksen vähetessä?

Vauraiden nykyihmisten elämän tavoite tuntuu olevan varsin yhtäläinen: ostos-, maku- ja matkailuelämysten maksimointi. Matkailuun ekologisen toivonpilkahduksen tuo sentään sähkölentokoneiden kehitys. Kuluttaminen keskeisenä merkityksenantajana vaarantaa maapallon ekosysteemin, kaiken elävän.

Kirjoittaja on kirjailija ja toimittaja.

Vauraiden nykyihmisten elämän tavoite tuntuu olevan varsin yhtäläinen: ostos-, maku- ja matkailuelämysten maksimointi.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
Tavallinen Sukankuluttaja
Kulutusjuhlan mielettömyys
On todellakin ällistyttävää, kuinka lyhytnäköisiä me ihmiset olemme osatessamme vaikkapa joka vuosi itsellemme uuden muotirannekellon, uuden juhlapuvun tai peräti uuden auton vain siksi, että vanha ei enää ole muodikas.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »