Mikko Paatero:

Oikeusprosessi jatkuu

Kun syyttäjä puolitoista viikkoa sitten tiedotti, että saan syytteen Helsingin poliisilaitoksen tietolähdetoiminnan valvonnan laiminlyönneistä, musteni maailma hetkeksi. Esitutkinta minuun kohdistuvana alkoi jo noin vuosi sitten. Pakko myöntää, että asia on ollut siitä saakka mielessäni joka päivä ja jopa joka yö. Olen myös kysynyt itseltäni olisinko voinut tehdä asioita toisin. On helppoa olla jälkiviisas, ja nykyisellä tietämyksellä moni ihminen olisi varmasti tehnyt enemmän kuin silloin teki.

Tässä kolumnissa en ota kantaa syytteeseen tai sen perusteisiin millään muulla tavalla kuin kiistämällä sen. Sekä syyte että esitutkinta-aineisto ovat salaisia siihen saakka kun syyte esitetään oikeudessa. Se taas tapahtunee joskus kesälomien jälkeen. Oikeus tulee tutkimaan asian ja tekee päätöksensä. Siihen saakka oikeusvaltiossa on niin sanottu syyttömyysolettama, kaikki ovat syyttömiä kunnes riippumaton oikeuslaitos asian ratkaisee.

Otan kuitenkin esiin muutaman asian, jotka ovat tulleet mieleeni tätä kokonaisuutta miettiessäni. Mielestäni on oikein, että nimenomaan oikeus tutkii asian, eivät muut tahot. Oikein on myös, että poliisia arvioidaan. Tämä senkin takia, että poliisi käyttää poikkeuksellista valtaa suhteessa kansalaisiin. On myös hyvä, että meillä on yksi maailman parhaimmista lehdistövapauksista ja sitä kautta medialla on hyvä mahdollisuus seurata niin viranomaisten kuin muidenkin toimintaa ja kertoa epäkohdista.

Ymmärrän, että johtavassa asemassa olevien osalta julkisuus kuuluu asiaan. Tämän kaltaisessa jutussa koen kuitenkin raskaimmaksi valtavan julkisuuden, jonka kohteena olen ollut. Ensin tiedotettiin esitutkinnan aloittamisesta, sitten asian siirtymisestä syyteharkintaan ja nyt viimeiseksi tiedotettiin syytteen nostamisesta.

Seuraavat vaiheet ja niistä tiedottaminen odottavat tuloaan. Virassa ollessani toki totuin olemaan julkisuudessa monissa eri tilanteissa, joten tiedän miten tämä prosessi kulkee ja se on vain hyväksyttävä. Nyt vain on niin, että olen ollut pois työelämästä jo kolme vuotta.

Ongelmana Suomessa on pitkään ollut oikeusprosessien liian pitkä kesto poliisitutkinnan alkamisesta lainvoimaiseen oikeuden päätökseen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tästä usein antanut moitteita Suomelle ja kuitenkin varsin pieni määrä kansalaisista vie pitkään kestäneen oikeudenkäyntiprosessin ihmisoikeustuomioistuimeen asti.

Tässä minua koskevassa asiassa tutkintapyyntö jätettiin valtakunnansyyttäjävirastoon vuonna 2013 ja syyteratkaisu tehtiin vuonna 2018 vuosien 2009–2013 asioista. Oikeusprosessin lyhentämiseksi tulisi pikaisesti tehdä jotain. Kyse on varmasti liian pienistä resursseista kaikissa oikeusprosessin osa-alueissa, mutta olisi myös tehtävä muita toimenpiteitä prosessin nopeuttamiseksi. Ymmärrän nyt paljon paremmin ihmisiä, jotka joutuvat odottamaan päätöksiä kohtuuttoman kauan.

Kaikesta epävarmuudesta huolimatta elämä jatkuu ja ratkaisut tulevat aikanaan. Jotain hyvääkin tässä varmasti on nähtävissä. Yksi on se, että voidaan ihan oikeasti huomata, että kukaan ei, korkeimmassa johdossakaan olevat, ole Suomessa laillisuusarvioinnin yläpuolella. On myös varmaa, että tämäkin prosessi on aiheuttanut ja aiheuttaa niin poliisissa kuin muuallakin omien järjestelmien ja rakenteiden tarkastelua ja niiden parantamista.

Tämä on toistaiseksi viimeinen kirjoitukseni tällä palstalla.

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva entinen poliisiylijohtaja.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Voimia Mikko!
Toisinaan hävettää tämä oikeustouhu.. Luottakaamme silti siihen, että pahantekijät saavat ansionsa mukaan, ja syyttä syytteeseen asetettujen maine taas julkisesti puhdistetaan, mielummin korvausten kera.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ei sympatiaa
Äkkiä se takki kääntyy, kun on itse epäilyksen alaisena. Kyseinen tapaus on lähinnä kunnostautunut ulostuloissa, joilla ihmisten perusoikeuksia ja -vapauksia pitäisi romuttaa, kun poliisin työ nyt on niin tylsää ja vaikeata. Milloin pitäisi saada sormenjälkirekisteriin pääsy, milloin kaikkiin autoihin alkolukot, milloin poliisille rangaistusmääräysmenettelyä laajemmaksi, ettei tuomioistuimia kuormitettaisi liikaa, ja milloin mitäkin muuta.

Nyt sitten yhtäkkiä onkin oikeusvaltio ja yksilön oikeudet ihan hirvittävän tärkeitä, kun on oma nahka kyseessä? Kasvata, Paatero, edes selkäranka itsellesi.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Miehen työ
Jos Paatero olisi hoitanut virkansa kuin mies ei nyt tarvitseisi valittaa kuin ämmä. Oliko se huumesota sen arvoinen, että kannatti luopua ihmisoikeuksien noudattamisesta?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vika on järjestelmässä?
Kirjoittaja näkee että korkeimmassa johdossakaan olevat eivät ole Suomessa laillisuusarvioinnin yläpuolella. Onkohan ihan niin, koska tutkintapyynnön tehnyt sisäministeri arvioi, että joku muu sisäministeri ei olisi välttämättä asiaan puuttunut. Niin kova luottamus poliisiin ja eritoten Aarnioon oli olemassa.
Toive, että tämäkin prosessi aiheuttaisi poliisissa ja muuallakin omien järjestelmien ja rakenteiden tarkastelua ja niiden parantamista, on outo. Ei järjestelmissä ja rakenteissa vikaa ole vaan niissä olevien virkamiesten suhtautumisessa työhönsä.