Satu Rasila:

Ääriviivoja

Me kaikki piirrymme yhteiskunnalliseen keskusteluun eräänlaisina tikku-ukkoina; ohkaisina ääriviivoina, joita määrittävät muun muassa sukupuoli, ikä, etninen tausta, koulutus, parisuhde, tulot. On olennaista, että me saamme tieteellisessä tutkimuksessa ja tilastoinnissa tämän objektiivisen ja yksiulotteisen hahmon, jotta meidän kauttamme voitaisiin tutkia yhteiskunnallisia rakenteita ja kehittää niitä; jotta valtaa voitaisiin käyttää oikeudenmukaisesti ja tasa-arvoisesti suhteessa meihin kaikkiin. Jotta metsä näkyisi puiden läpi.

Vaikka tiedämme, että läheltä katsottuna me kaikki olemme monikerroksellisempia kuin yhden määreen tikku-ukot, silti kovin usein sorrumme näkemään toisemme vain näiden ohuiden leimojen läpi. Olemme toisillemme etusijassa tiettyä sukupuolta, tietyn ikäisiä, tietyn värisiä.

Näihin kankeisiin ääriviivoihin sijoittuminen tuntuu erityisen ahdistavalta silloin, kun haluaisi muiden kuulevan mitä haluat sanoa, mitä ajattelet tai mitä tunnet. Kun vastaanottaja tuntuu kuulevan esimerkiksi minun kohdallani vain sen, että siinä valkoinen keski-ikäinen nainen puhuu.

Valkoisena keski-ikäisenä naisena kuulun tietenkin valtaväestöön ja olen niin monessa mielessä etuoikeutettu, ettei minun ahdistukseni ole mikään asia. Näissä omissa ääriviivoissani rimpuillessani voin vain aavistella miltä tuntuu henkilöstä, joka nähdään vain oman etnisen taustansa edustajana tai jonka kipu liittyy ristiriitaan suhteessa sukupuoleen. Ymmärrän vihan, joka nousee siitä, että tulee kohdelluksi tikku-ukkona, kun on ihminen.

Nykyisen polarisoituneen yhteiskunnallisen keskustelun lääkkeeksi on monessa yhteydessä ehdotettu empatiaa. Myötäeläminen kun auttaa näkemään maailmaa muista kuin omasta positiosta käsin.

Näytelmäkirjailijana olen viime aikoina pohtinut paljon kulttuurista appropriaatiota, joka monimutkaistaa myötäelämisen käsitettä. Sen keskeinen ajatus on kritiikki valtaväestön tapaan omia muiden kulttuurisia tapoja, käsityksiä ja tuotteita ilman, että joutuu kärsimään asiaan liittyvästä sorrosta.

Kulttuurista lainaamista on kritisoitu myös yhteiskuntaluokkien sisällä. On nähty ongelmalliseksi, että keskiluokkaiset ihmiset kirjoittavat köyhyydestä.

Minulle asia tiivistyy näin: kärsimyksen edessä emme voi laittaa sanoja toistemme suuhun, sillä mitä me todella voimme tietää siitä, miltä kipu toisesta tuntuu?

Tarinankertojana ajatus johtaa seuraavaan: en voi kirjoittaa mistään muusta kuin sellaisista asioista, joihin liittyvästä kivusta minulla on omakohtaista kokemusta. Tämä on minusta ongelmallista. Jos en saa laittaa sanoja kenenkään muun kuin itseni kaltaisen suuhun, miten voin antaa äänen kenellekään muulle kuin itseni kaltaiselle?

Ajattelen, että tunteet yhdistävät meitä; että meissä perimmäisesti on enemmän samaa kuin meitä erottavaa ainesta. Että meidän tulee nimenomaan pyrkiä sanoittamaan toistemme kipua, vaikka tiedämme, että osumatarkkuus on lähtökohtaisesti huono. Tämä toki edellyttää sitä, että halu sanoittaa toisen tunteita perustuu haluun ymmärtää niitä, ei haluun vääristellä ja hyväksikäyttää.

Ajattelen, että niiden meitä erottavien tikku-ukkoleimojen takana on laaja, kiinnostava ja yllätyksellinen maisema, jonka me kaikki tunnistamme samaksi. Ja sinne meidän pitäisi suhteessa toisiimme yrittää päästä.

Kirjoittaja on Turun Kaupunginteatterin dramaturgi.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.