Afrikan tähti ja kuollut hevonen

Markku Jokisipilä
Markku Jokisipilä

Elämä on kuin vuori: joskus on ylämäkeä ja joskus alamäkeä”. Tällä banaaliudessaan kököintä konsulttihöpinää muistuttavalla sloganilla käynnistyy YLEn 28.9. ensi-iltansa saavan Mannerheim-elokuvan traileri. Puolen minuutin pätkä toi mieleeni Lapinlahden Lintujen tv-sketsin Normandian maihinnousu (1990, ks. YouTube) elokuvasta, joka oli ”kolmostelevision historian suurisuuntaisin tuotanto, todellinen spektaakkeli”.

OLIN PETTYNYT kuullessani YLEn valinneen Mannerheimikseen mustan kenialaisen. Yhtiö päästi käsistään ainutlaatuisen tilaisuuden ja päätti historiallisen draaman sijaan tehdä jonkinlaisen tosi-tv-performanssin. Itse elokuvan (tuotantobudjetti 20 000 euroa) sijaan varsinainen päätuote onkin sen tekemisestä ja vastaanotosta kertova kuusiosainen dokumentti (100 000–150 000 euroa).

Tuottaja Erkko Lyytinen on kertonut hankkeen tavoitteena olleen ”päivittää suomalaisia käsityksiä sankaruudesta, isänmaallisuudesta ja suomalaisuudesta”. Tekijätiimin mukaan Mannerheim oli kuin nykyajan maahanmuuttaja. Hänkin oli taustaltaan kaikkea muuta kuin pelkästään suomalainen ja eli eri kulttuurien ristipaineessa, mutta se ei tehnyt hänestä yhtään vähemmän isänmaallista.

Aistin kenialais-Mannerheimissa hipstermäistä ironiaa Suomen historian opetuksen lisäämistä ja kotimaisen kulttuurin parempaa esilläoloa YLEn ohjelmissa vaatineiden perussuomalaisten suuntaan. Samalla lähtee kuitti myös Markus Selinin Solar Filmsin ilmeisen pysyvästi rahoituskarikkoon juuttuneen suurisuuntaisen ja taatusti isänmaallisen Mannerheim-produktion suuntaan. Osansa saavat myös sotahistorian tulkintojen oikeaoppisuuteen kärkkäästi kantaa ottavat veteraaniliitot ja perinnesäätiöt.

HISTORIAN POLIITTISTA valjastamista pidetään epäilyttävänä ja rumana puuhana. Useimmiten sen yhteydessä mainitaan totalitaristisen valtioiden viralliset historiat ja suurten johtajien ympärille kyhätyt sankarimyytit, minkälainen tietysti Mannerheim-myyttikin on. Siksi historiallista mytologiaa on aina hyvä tarkastella kriittisesti ja tuulettaa.

Mannerheim-myyttiä dekonstruoidessaan Lyytisen tiimi tulee kuitenkin itse syyllistyneeksi aivan samanlaiseen historialla ratsastamiseen kuin myytin ylläpitäjät. Mannerheimin avulla tyrkytetään nyt sellaista monikulttuurisuuden ja suvaitsevaisuuden oppituntia, että oksat pois. Eikö marsalkan monitahoista persoonaa olisi voinut käyttää yhtään kekseliäämmin? Eikö yhden oikean ajattelutavan oppimestarimainen tuputtaminen ole yhtä lailla vanhanaikaista kuin töttöröö-isänmaallisuuskin?

Kenties tarkoituksena on ollut ravistella ns. isänmaallisia piirejä samaan tyyliin kuin Jumalan teatterin näyttelijät konsensus-Suomen kulttuurieliittiä Oulun teatteripäivillä 1987. Nyt elämme kuitenkin vuotta 2012. Mannerheim on levännyt Hietaniemessä jo 61 vuotta, ja siitäkin valtakunnasta, jota vastaan taistelemalla marsalkka legendaarisuutensa sinetöi, aika jätti 21 vuotta sitten. Kansa taisteli -lehtikään ei ole ilmestynyt enää 26 vuoteen.

1990-LUVULLA ja sen jälkeen syntyneille Mannerheim on varsin etäistä menneisyyttä. Mannerheim-myytistä suomalaisen isänmaallisuuden kivijalkana on itsestään tullut myytti, olkinukke ja kuollut hevonen, jonka potkimisesta juuri kukaan ei enää jaksa pahastua. Siksi se ei myöskään ole kovin rohkeaa tai innovatiivista. Voisiko olla peräti niin, että Lyytisen porukan omat näkemykset suomalaisten ajattelusta kaipaisivat päivitystä?

Kirjoittaja on valtiotieteiden tohtori ja poliittisen historian tutkija

Markku Jokisipilä

"Mannerheimin avulla tyrkytetään nyt sellaista monikulttuurisuuden ja suvaitsevaisuuden oppituntia, että oksat pois."
Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Isänmaallisten piirien rahat
Kannattaisi skribentin muistaa, että isänmaalliset piirit ovat jo vuosia vaahdonneet Mannerheimelokuvahankkeesta ja mukana on liehunut kansakuntamme kermaa harlinista ja veteraanijärjestöistä saakka. Olisi ollut hassua, että samaan aikaan olisi valmistunut kaksi isänmaallista mannerheimelokuvaa. Olisi hauska tietää näiden isänmaallisten piirien rahoituskuviot, koska rahasta ei ainakaan voi olla pulaa. Pelkästään veteraaniyhdistys ja -kerhojen tileillä niitä riittäisi vaikka real life- ja BB tuotantojen tasoiseen salkkariseikkailuun vuosiksi eteenpäin. Ahneus vai saituus sitten iski? Ehkä voisimme vaan tyytyä päivittämään Tuntemattoman Sotilaan vielä kerran. Käsis on olemassa ja jokainen haluaa itsenäisyyspäivänä pienessä tuiskeessa kuvitella olevansa korsussa. Ehkä Venäjältä löytyisi tarvittavat määrärahat noin niinku kaasuputkien sponssaamana. Kalevalakin kuvattiin aikoinaan venäläisten tuella ja komiaa tuli. Eikö!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hyvä kirjoitus
Markku Jokisipilän kirjoittama, Lyytisen ja kumppanien outoa kömmähdystä käsittelevä juttu on todella hyvä.
Suosittelen asian taustasta kiinnostuneille luettavaksi kahta teosta: Gordon Sanderin kirjaa "Taistelu Suomesta 1939-1940" ja Taavetti Heikkisen päiväkirjoihin pohjautuvaa kirjaa "Rintaman poliisi. Valvontaupseerin päiväkirjat1941-1944". Nämä kirjat täydentävät hyvin toisiaan, koska ne käsittelevät samaa aihepiiriä kahdesta täysin erilaisesta näkökulmasta.

Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ohilaukaus
Tuon "Kaasurahoilla kulttuuria"-kirjoittajan teksti taisi nyt mennä hiukkasen ohi aiheen.
Jokisipilähän pohdiskelee jutussaan enemmänkin sitä, olivatko Lyytisen porukan tavoitteet aivan täysjärkisiä.
Mielestäni kenialaisen käyttö Mannerheimin esittäjänä oli huonosti harkittu valinta, Tuntuisihan aika omalaatuiselta, jos vaikkapa Barack Obamasta kertovaan elokuvaan presidenttiä esittämään valittaisiin vaikkapa vietnamilainen Van Duc Nguyen?

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »