Suomi 1968: Helle hipaisi helmikuun lopussa Turkua

Turkulainen Hamburger Börs kirmasi kevättä vastaan korkeatasoisella ohjelmistolla. Iloisissa wieniläisilloissa tarjoiltiin maaliskuussa ”pirteää show-ohjelmaa, jossa olivat mukana muiden muassa Mayne Sirén, Turun kaupunginteatterin baletti, viulutaiteilija Mario Weber sekä Zeman orkesteri.

Viikonloppuna oli tarjolla paljon niin elokuvia kuin tanssejakin. Loimaan Hirvihovissa viihdyttivät Anette Tuominen, Ilkka Hemming, Jarkko Lehti yhtyeineen sekä Pirjo Suojanen ja Seppo Kulmalan yhtye. Auran Nuortentalolla mentiin turvallisesti Annikki Tähden ja Teijo Joutselan tahtiin Humppa-Veikkojen säestyksellä. VPK:lla järjestettiin Orjamarkkinat 15 esiintyjän voimin levylaulaja Jorma Käkelän yhtyeen siivittämänä. Uruissa taiteili Birgitta Jansson. Laitilan Urheilutalolla tunnelman takasi Eino Grön yhtyeineen ja Koski TL:n nuortentuvalla levy- ja TV-tähti Juhani Markola yhtyeineen.

Koko perheen tapahtumana järjestettiin Konserttitalossa Meri kutsuu -näyttely, jonka vetonaulana oli taka-aulassa kaikkina näyttelypäivinä nähtävä huvilaveneen rakentaminen. Veneenrakentajia haastateltiin pariin otteeseen päivittäin ja niiden väliin oli järjestetty Walt Disneyn elokuva Syvyyksien ihmeet sekä Rondolet-neulemuotinäytös.

Vuoden 1968 helmikuu oli sään puolesta Turussa ”tavanomainen” eli kuukauden keskilämpötila jäi -5,4 asteeseen, kun se edellisenä vuonna oli asteen verran lämpimämpi. Varsinainen hellepiikki koettiin Turussa kuitenkin helmikuun viimeisenä päivänä, jolloin elohopea kiipesi plussan puolelle 6,3 asteen verran. Sitä korkeampaan lämpötilaan oli aikaisemmin Turussa päästy viimeksi vuonna 1959, jolloin mitattiin helmikuun 18. päivänä 7,9 lämpöastetta.

Maaliskuu alkoi elintarvikkeiden hinnankorotuksilla. Valtioneuvosto päätti nostaa voikilon vähittäishintaa 92 pennillä, maitolitran hintaa kuudella pennillä. Maidon tuottajahintaa nostettiin 3,79 penniä, naudanlihan tavoitehintaa 40 pennillä ja sianlihan tavoitehintaa 15 pennillä kilolta.

Influenssa jylläsi ja sen torjumiseen annettiin hyviä ohjeita. Niitä olivat esimerkiksi: ”Älkää vierailko influenssapotilaiden luona, karttakaa väentungosta, noudattakaa henkilökohtaista puhtautta ja käyttäkää kertakäyttöisiä nenäliinoja. Oireita tuntiessanne välttäkää läheistä kosketusta muihin ihmisiin, pitäkää vieraat loitolla. Kutsukaa lääkäri jos tunnette pistoksia rinnassa, korvasärkyä tai muita komplikaatioita.”

Suomen edustajaksi Lontoon euroviisuihin valittiin Kristiina Hautalan esittämä, Esko Linnavallin säveltämä ja Juha ”Watt” Vainion sanoittama iskelmä Kun kello käy. Kisan kakkoseksi tuli Johnnyn laulama, Åke Granholmin säveltämä ja Saukin sanoittama Kissankellojen aikaan ja kolmanneksi Aarno Ranisen esittämä, Rauno Lehtisen säveltämä ja sanoittama On hetki.

Tässä vielä makupaloja Turun Sanomista 50 vuoden takaa:

”Turkulaisaiheinen kaskukilpailu jatkuu vielä maaliskuun ajan. Kysymykseen tulevat ennen julkaisemattomat turkulaisaiheiset kaskut. Turku-seura.” (Ilm. TS 2.3.1968).

”Kytölän savihoitolassa saa savikääreitä ja savihierontaa. Naantali 53397.” (Ilm. TS 2.3.1968).

”Myytävänä laulupapukaijoja 15 – 20 mk kpl puh 359317.” (Ilm. TS 3.3.1968).

Jukka Saarinen

ts.mielipiteet@ts.fi

Twitter: @jukkasaa

Kirjoittaja on toimittaja ja 1960-luvun nuori.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.