Riitta Monto:

Kirjoja

voi lukea

ilman paineita

Kirjailija Sirpa Kähkönen pääsi yllättämään. Hän kertoi Kustavin kirjallisuusviikkoon liittyvässä haastattelussa, miksi Volter Kilven pääteokseen oli niin vaikea tarttua. ”Minua haittasi tosi paljon se, että Alastalon salissa lukemista pidettiin niin sivistävänä. Haluaisin lukea romaaneja vain siksi että haluan lukea. Romaanin lukemiseen kuuluu viettelys.” (TS 12.7.).

Sivistyspaineiden vuoksi tai muuten pakotettuna ei ole mukava lukea. Arvostan Kähkösen tunnustusta, että Alastalon salissa oli haastatteluhetkellä edelleen vähän kesken.

Suorittamisen sijaan lukemiseen voisi suhtautua vähemmän vakavasti, ja antaa olla, jos ei kiinnosta.

Kirjan kuin kirjan voi jättää kesken ilman huonoa omaatuntoa. En nolostele tunnustaa, että lomalukemiseksi valittu Don DeLillon läpimurtoteos, palkittu Valkoinen kohina (1985) tuntui vanhentuneelta ellei peräti heppoisalta kiinnostavasta asetelmasta huolimatta. Matkalle varatun kirjapinon huvettua DeLillo tuli paremman puutteessa luettua, koska Helene Kortekallion (nyk. Bützow) suomennos oli laadukas.

Saatan antaa suurten amerikkalaisten romaanien listalle nostetulle kirjailijalle toisenkin mahdollisuuden.

Suomentajan merkitys tulee hienosti näkyviin Predrag Matvejevicin Tuntematon Venetsia -teoksessa. Kääntäjän nimi komeilee kannessa kirjailijan ja kirjan nimen ohella. Selitys lienee siinä, että erilaisen teoksen suositusta turistikaupungista on julkaissut suomentajan eli Kari Klemelän perustama kustantamo Mansarda. Olisipa hienoa, jos kustantamot yleisemmin omaksuisivat saman käytännön: keskeisten tekijöiden nimet kanteen.

Riemastuttava on kanadalaisen Margaret Atwoodin kirjoittama toisenlainen tarina Odysseuksesta, ja aivan erityisen kiitoksen ansaitsee teoksen suomennos. Vuonna 2005 suomeksi julkaistu Penelopeia: Penelopen ja Odysseuksen myytti on niin mainiosti käännetty, että suomentajan nimen, Kristiina Drews, soisi näkyvän jo kirjan kannessa.

Tuttu taru kerrotaan tällä kertaa naisnäkökulmasta. Äänessä ovat arkisesti jutusteleva Penelope sekä kaksitoista hirtettyä neitoa, jotka eivät säästele sanojaan.

Kilpi satoine sivuineen kalpenee varsinaisen mammutin rinnalla. Norjalaisen Karl Ove Knausgårdin suurteos Taisteluni on julkaistu kaikkiaan kuutena kirjana, jotka luin vasta mediakohujen laannuttua. Satojen sivujen mittaan ja kirja kirjalta olin aina vain vakuuttuneempi. Pohjoismaiden merkittävin nykykirjailija on kaiken saamansa huomion ja arvostuksen ansainnut. Inhimillisen elämän ja vaikean isäsuhteen kuvaajana Knausgård on häkellyttävän taitava. Taiteilijan kirjallinen ja filosofinen sivistys tekee vaikutuksen. Valtava tekstimassa ei uuvuta lukijaa, sillä kirjailijan ote on koskettava, kuvaus intensiivistä ja yllättäen myös usein keveää.

Viimeinen, yli 1200-sivuinen kuudes kirja pakotti hidastamaan. Päätösjaksoa lukiessa suri jo etukäteen matkan päättymistä.

Taisteluni on suomeksi niin hyvää luettavaa, että sijoittaisin myös Katriina Huttusen nimen jokaisen kuuden kirjan kanteen.

riitta.monto@ts.fi

Twitter: @RiittaMonto

Kirjoittaja on Turun Sanomien

päätoimittaja.

Päätösjaksoa lukiessa suri jo etukäteen matkan päättymistä.

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tosi on
Kirjoja kannattaa lukea aina. Oppikirjoja lukuun ottamatta ilman paineita, mutta mielellään oppiakseen. Minun iässäni alkaa olla korkea aika lukea elämäkertoja,jotka valottavat historiaa. Jotain on voinut jäädä ymmärtämättä kun on tullut luotettua näihin paperille painettuihin sanomalehtiin.
Muutama kolumni sitten Riitta Monto mainosti painetun sanan luotettavuutta muuhun informaatioon verrattuna. Epäilen asiaa vahvasti. Julkinen media johdattelee yleistä mielipidettä määrätietoisesti. Siksi suosittelen Riittaa ja muitakin lukemaan professori Jukka Kekkosen mielipidekirjoituksen tästä lehdestä tänään.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »