Elämän tarkoitus

Markku Jokisipilä
Markku Jokisipilä

änsimainen elämä nojaa taloudellisen kasvun ideologiaan. Valtioiden välisessä kilvoittelussa kansainvälistä arvovaltaa tavoitellaan tuotantoa, kauppaa ja pääomia kasvattamalla. Yksittäisten ihmisten elämässä menestyksen ja hyvinvoinnin mittarit liittyvät aineelliseen elintasoon ja työntekoon.

Työnteon alkuperäinen motiivi oli tietenkin se, ettei ilman tuloja saanut kattoa pään päälle eikä leipää pöytään. Palkan alkaessa kattaa pakolliset menot porkkanan uurastamiselle tarjosi lupaus paremmasta elämästä ja sosiaalisesta noususta. Korkeasta elintasosta muodostui tavoiteltu statussymboli, joka viestitti ahkeruudella ja kyvykkyydellä ansaitusta menestyksestä.

Suomessa tyypillinen menestyvän keskiluokan käyntikortti koostuu omakotitalon, kesämökin, parin auton ja ulkomaanlomien paketista. Palkkojen noustessa yhä useammat ovat päässeet tästä idyllistä osalliseksi, jolloin ylemmän keskiluokan on erottuakseen täytynyt hankkia yhä isompia taloja, mökkejä ja autoja sekä matkustaa entistä eksoottisempiin lomakohteisiin yhä useammin.

Elintasokilvassa ihmiset ovat mukisematta uhranneet ainakin kolmanneksen ajastaan työlle, vaikka keskimääräinen ansiotaso on jo ajat sitten kattanut moninkertaisesti välttämättömyysmenot. Politiikassa kaikki alistuu jatkuvan talouskasvun, tehokkuuden ja kansainvälisen kilpailukyvyn varmistamiselle. Kriisi väijyy jatkuvasti kulman takana, ja ellemme ponnistele yhä kovemmin, putoamme kärryiltä.

Kännyköiden, sähköpostin ja internetin myötä ero työn ja vapaa-ajan välillä on hämärtynyt ja monen kohdalla täysin kadonnut. Sen sijaan, että työ olisi väline paremman elämän saavuttamiseksi, siitä itsestään on tullut elämän pääsisältö. Menestyksen hintana ovat alituinen stressi, riittämättömyyden tunne ja krooninen aikapula. Talouskasvun sivutuotteena syntyy henkistä pahoinvointia ja huonoa omaatuntoa.

Kuinka pitkälle raha ja materia riittävät korvaamaan työtunneiksi uhrattua elämää, joka on ainutkertaista ja jota ei voi saada takaisin? Olisivatko työ ja vapaa-aika sovitettavissa toisiinsa tavalla, joka parantaisi elämän laatua ja antaisi aikaa huolehtia esimerkiksi läheisistä ihmissuhteista kunnolla? Mikä on lopulta elämässä tärkeintä ja miten se on saavutettavissa?

Työelämän alati kasvavat vaatimukset ovat saaneet monet miettimään vapaaehtoista oravanpyörästä jättäytymistä. Anglosaksisesta maailmasta 1990-luvulla alkunsa saanut downshifting-trendi painottaa työn ja kulutuksen kohtuullistamista. Töiden vähentäminen syö tuloja, mutta palauttaa yksilölle oman elämänsä kontrollia.

Globaalissa tarkastelussa downshifting on tietysti etuoikeutettujen ajatus, koska se on mahdollinen vain vauraissa talouksissa ja ihmisille, joiden työ ja koulutus mahdollistavat osa-aikaisuuden. Suuri kysymys tietenkin kuuluu, mitkä ovat ilmiön kansantaloudelliset vaikutukset. Kuka tekee työt ja maksaa verot, jos kaikki päättävät downshiftata, kysyvät Jyrki Katainen ja Mikko Pukkinen.

Kiinan ja Intian kaltaisissa kehittyvissä kasvutalouksissa lupaukset elintason kohoamisesta ja sosiaalisesta noususta ovat vielä aitoja ja tarpeellisia. Länsimaissa rahan ja materian kannustinarvo noudattaa vähenevien tuottojen lakia, eli lisäpanostuksilla saavutetaan yhä vähemmän. Tässä tilanteessa yksilön on pelkästään rationaalista pohtia, ovatko hänen omat etunsa yhteneväisiä työnantajan ja valtiovarainministeriön vastaavien kanssa.

Markku Jokisipilä

Kirjoittaja on valtiotieteiden tohtori ja
poliittisen historian tutkija.

”Kuka tekee työt ja maksaa verot, jos kaikki päättävät downshiftata, kysyvät Jyrki Katainen ja Mikko Pukkinen.”