Onko USA:n presidentti oikeuden yläpuolella?

PUHEENVUORO

Jukka Kekkonen

Lauri Hannikainen

Presidentti Donald Trumpin salaisesta viestittelystä Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyille aiheutunutta virkarikossyytettä on käsitelty Yhdysvaltojen kongressissa tavalla, joka herättää kysymyksen presidentin toiminnan rajoista ja oikeusvaltioperiaatteesta.

Trump oli vaatinut Zelenskyitä ilmoittamaan, että Ukraina on aloittanut korruptiotutkinnan Trumpin demokraattisen haastajan Joe Bidenin ja hänen poikansa Hunter Bidenin liiketoimista. Trumpin toiveena oli, että tutkinnassa nousisi esiin osallistuminen korruptioon. Kiristyskeinona Trump käytti Ukrainalle luvatun 400 miljoonan dollarin aseavun pysäyttämistä.

Vastoin Trumpin pyrkimystä hänen kommunikointinsa Zelenskyille tuli julkiseksi, minkä takia Trump antoi luvan aseavun maksamiseen. Presidentin katsottiin toimineen täysin vastoin valtionpäämieheltä edellytettyä käytöstä.

USA:n perustuslain mukaan kongressilla on toimivalta käsitellä sitä, onko presidentti toiminut niin räikeällä tavalla, että hänet on syytä panna viralta. Kyseessä ei ole tuomioistuimen oikeudenkäynti vaan poliittis-oikeudellinen menettely, jossa viraltapanon kynnystä ei ole määritelty perustuslaissa.

Kun virkasyytetutkimus aloitettiin kongressin edustajanhuoneessa, Trump ei suostunut tulemaan kuultavaksi ja kielsi Valkoisen talon virkailijoita todistamasta. Tämä nosti kysymyksen mielekkään käsittelyn estämisestä valokeilaan.

Edustajahuoneessa käsittely oli suunnilleen asiallista, mutta kun lopullisten päätösten teko siirtyi senaattiin, käsittely kävi korostetun poliittiseksi. Enemmistönä oleva republikaanipuolue halusi asian mahdollisimman pian päätökseen ja kielsi lisätodistajien kuulemisen. Kiellon kohteena oli Trumpin entinen neuvonantaja John Bolton, joka oli valmis vahvistamaan Trumpin kiristäneen ukrainalaisia.

Republikaanien perustelu oli, että Trumpin toiminta oli toki sopimatonta mutta ei sillä tavoin laitonta, että siitä tulisi nostaa virkasyyte ja erottaa presidentti.

Ottakaamme vertailukohdaksi presidentti Richard Nixon, jolla oli huomattava rooli republikaanien likaisen työn ryhmän päättäessä murtautumisesta demokraattisen puolueen päämajaan. Kun tämä tieto tuli julkisuuteen, Nixon ei kestänyt painetta vaan erosi itse. Tuolloin yhteiskuntamoraali oli korkeampi USA:ssa kuin nykyään – taustalla muun muassa Yhdysvaltojen haaksirikkoon päättyvä rooli Vietnamin sodassa.

Nixonin pyrkimyksenä oli vakoilla kilpailevaa puoluetta pyrkimyksessä vaikeuttaa sen toimintaa ja saada etua republikaanipuolueelle. Se oli laiton operaatio USA:n lainsäädännön mukaan. Trump puolestaan yritti valjastaa vieraan valtion presidentti osallistumaan kotimaan poliittisen kilpailijan mustamaalaamiseen. Tätä ei USA:n lainsäädäntö käsittele, mutta se on räikeästi vastoin oikeusvaltioperiaatetta ja presidentiltä odotettua arvokasta käytöstä.

Trumpia koskevan syytteen käsittely herättää kysymyksiä oikeusvaltion näkökulmasta. Sen keskeinen periaate on ylimmän yhteiskunnallisen vallan jakaminen. Sen yksi osapuoli on riippumaton tuomioistuinlaitos.

Järjestelmän ideana – ja sitä kuvastaa hyvin USA:n perustuslaki – on eri valtapoolien vallanjako siten, että väärinkäytön mahdollisuudet minimoituvat. Vallanjako ei voi olla täysin ehdoton, ja eri valtapoolien suhteiden määrittelyssäkin on erilaisia mahdollisuuksia. Kuitenkin tuomioistuinten oikeudellisen roolin keskeisyys on välttämätön elementti oikeusvaltiossa.

Vaikka normit olivat kunnossa, voi todellisuus olla toinen. Yhteiskunnalliset muutokset voivat johtaa siihen, kuinka vahvasti oikeusvaltio toimii käytännössä. Trump-käsittely herättää huolestusta. Joku tai jotain on muuttunut. Tämän päivän poliittinen todellisuus ja sen taustalla oleva yhteiskunnallinen konteksti on erilainen kuin 1970-luvun alussa. 

Tarkasteltu prosessi oli niin vahvasti poliittinen, että sen pitäisi herättää syvää huolta oikeusvaltion tilasta USA:ssa. On vaikeaa hyväksyä oikeudellisia perusteita syytteen hylkäämiselle.

Jukka Kekkonen on oikeushistorian professori Helsingin yliopistossa ja Lauri Hannikainen kansainvälisen oikeuden emeritusprofessori, Helsinki.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vastaa
Samppa
Unohduksen syvä uni
Trump tuntuu olevan otsikoiden kestosuosikki. Globaliudessaan hän voittaa jopa meidän ikidentti Kalevankin. Kalevalla oli kyky pysyä vallassa juuri naapurivaltasuhteitten avulla. Tämänkin alion tunnistettavat tuottajat ietävät ajan, jolloin tiukat paikat hoidettiin naapurin nootein ja vielä tiukemmat yhteisin sotaharjoituksin.
Riettaudella ei ole rajoja. Jos vähääkään jaksatte muistaa niin kaikki, joille valtaa siunaantuu osaavat sitä käyttää omaksi edukseen.
Olkoon Trump mitä tahansa, mutta sotiin hän ei ole ameriikkalaisia vienyt. Pikemminkin päin vastoin. Sotaisuuden ominaisuus Trumpilta puuttuu ja sitäkin kansa hänessä kiittää valitsemalla hänet uudelleen?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Perusturkulainen
Oikeus?
Se, että perustuslaissa annetaan tuomio-oikeus poliittiselle elimelle, ei tee orgaanista "oikeusistuinta" minkään puolueettoman ajatusmallin mukaan. Koko keskustelunavaus on siten tarkoituksenhakuinen fokuksena median erityisesti vihaaman Trumpin halventaminen ja syyttäminen joka käänteessä sivuuttamalla sen, että tässä tapauksessa häntä syyttävä orgaani toimii itse asiassa täysin samalla tavalla, polliittisin itsekkäin perustein olematta millään muotoa puolueeton ns. oikeusistuin, eikä tuota faktaa muuta se, että se todetaan jossakin ns. perustuslaissa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Julle
Trump on pyhäkoulupoika
USAn tulee ottaa oppia meidän itäisen naapurin tavasta toimia. Siellä presidentti hännystelijöineen kuuluu ihmislajiin joka on yläpuolella lain. Sitten on lain alaiset normikansalaiset. Kolmantena lajina on päähänpotkittavat joille luetaan lakia niin, että lopputulos tyydyttää valtaapitäviä. USAn ongelma on liian pitkälle viety meluhaittoja synnyttävä demokratia joka on kääntynyt itseään vastaan. Ottamatta nyt kantaa Trumpin puuhasteluun, hän on silti kiltti pyhäkoulupoika kun verrokkina on diktatuurimaiden hallitsijat kuten ir, sa pk jne.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Citizen
Vast: Trump on pyhäkoulupoika
Ei Trump mikään pyhäkoulupoikia muihin diktaattoreihin verrattuna ole. Hän on yksinkertaisesti yksinkertaisempi, tyhmempi ja tietämättömämpi kuin muut. Haluaisi kovasti olla yhtä kova jätkä, ja siksi ihailee ja ylistää noita isoja poikia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »