Oppiminen verkkoympäristössä pohjautuu vuorovaikutukseen ja yhteisöllisyyteen

ALIO

Sirppa Kinos

Marika Kouki

Virtualisoituminen ja digitalisaatio ovat keskeisiä megatrendejä, jotka muuttavat maailmaa. Digitalisaatio tarkoittaa digitaaliteknologian integrointia jokapäiväiseen elämään digitalisoimalla eli muuttamalla biteiksi ja tavuiksi kuvaa, ääntä, signaaleja tai dokumentteja. Virtuaalisuudella on siinä keskeinen rooli. Virtuaalinen -termillä (samoin kuin verkko -termillä) viitataan useimmiten Internetin välityksellä tapahtuvaan viestintään.

Digitalisaatio on yksi Sipilän hallituksen kärkihankkeista. Hallitusohjelma 2025 määrittelee tavoitteeksi, että Suomi olisi koulutuksen, osaamisen ja modernin oppimisen kärkimaa. Tämä edellyttää muun muassa digitalisaation ja uuden pedagogiikan hyödyntäminen oppimisessa.

Vaikka hallituksen osaamisen ja koulutuksen kärkihankkeet keskittyvätkin ennen muuta peruskoulun ja toisen asteen ammatillisen koulutuksen kehittämiseen, myös korkeakoulutuksen digitalisoituminen etenee vauhdikkaasti.

Turun ammattikorkeakoulu on ollut kehityksen etulinjassa. Se aloitti viime vuonna kolme koulutusta, jossa tutkinnon on voinut suorittaa kokonaisuudessaan verkossa, harjoitteluja lukuun ottamatta (sosionomi tai tradenomi International Business- ja mediatuotanto-koulutuksissa). Hakijat ovat toivottaneet uuden tavan suorittaa tutkinto tervetulleeksi. Esimerkiksi kevään 2018 yhteishaussa yhtä sosionomi (AMK) verkkotutkinnon opiskelijapaikkaa kohti oli ensisijaisia hakijoita yli 20.

Verkkotutkintoon kohdistuu monenlaisia ennakkoluuloja. Se saatetaan automaattisesti yhdistää yksinopiskeluun ja ”kirjekursseihin”.

Turun ammattikorkeakoulussa verkkotutkinnot kuitenkin rakentuvat yhteisöllisyydelle ja tiimissä oppimiselle. Opiskelu on paikkaan, mutta ei aikaan sitomatonta. Esimerkiksi sosionomikoulutuksessa opiskelija osallistuu viikoittain verkkotapaamisiin. Niissä jaetaan ja syvennetään kuva- ja ääniyhteyttä käyttäen tietoja, taitoja ja näkemyksiä, joita tiimit ovat oppimistehtävien kautta tahoillaan yhdessä hankkineet.

Harjoittelut ja työelämälähtöiset oppimistehtävät toteutetaan opiskelijan asuinpaikkakunnalla. Tämä käänteisen luokkahuoneen (flipped learning) ja innovaatiopedagogiikan yhdistäminen palvelee myös opiskelijan työllistymistä, kun tärkeitä kontakteja paikalliseen työelämään syntyy jo opiskeluaikana.

Oppimisprosessien organisointi ja yhteisöllisyyden rakentaminen verkossa vaativat kuitenkin huolellista suunnittelua. Teknologiavälitteisen vuorovaikutuksen on monissa tutkimuksissa osoitettu eroavan kasvokkain tapahtuvasta viestinnästä.

Professori Lauri Nummenmaan tutkimusryhmä on osoittanut, että mikään digitaalinen vuorovaikutuskanava ei yllä monipuolisuudessa kasvokkain tapahtuvan vuorovaikutuksen tasolle. Näin on erityisesti suhteessa tunteisiin ja sosiaalisten suhteiden läheisyyteen. Vuorovaikutus uhkaa jäädä ohuemmaksi, etäisemmäksi ja vähemmän kokonaisvaltaiseksi. Yksipuolisimpia ovat sähköposti, pikaviestit ja twitter.

Kuvan ja äänen, ja sitä kautta myös sanattoman viestinnän mahdollistava Skype luo puitteet niitä selvästi monipuolisemmalle vuorovaikutukselle. Toisaalta eniten teknisiä ongelmia saattaa ilmetä juuri reaaliaikaisen ääni- ja kuvayhteyden mahdollistavissa teknologioissa.

Toimiva teknologia ja niin opettajien kuin opiskelijoidenkin riittävä tietotekninen osaaminen ovat verkossa toteutuvan opiskelun perusedellytys. Laadukkaan verkkopedagogiikan toteuttaminen edellyttää opettajalta myös innostusta ja motivaatiota käyttää verkon tarjoamia mahdollisuuksia monipuolisesti opiskelijoiden oppimisprosessien tukemisessa.

Tietoyhteiskuntakehitys on muuttanut käsityksiämme yhteisöllisyydestä. Yhteisöllisyyden rakentaminen ja ylläpitäminen teknologiavälitteisessä vuorovaikutuksessa vaatii erityistä huomiota. Spontaanistikin sitä toki syntyy, onhan verkko yhteisöineen ja keskusteluryhmineen monelle tärkeä sosiaalisen elämän ulottuvuus.

Ryhmän pieni koko, pysyvyys ja pitkäkestoisuus edistävät luottamuksen ja yhteisöllisyyden syntymistä myös verkko-opiskeluryhmissä. Ryhmäytymisen varmistamiseksi Turun ammattikorkeakoulun verkko-opiskeluryhmät ovatkin aloittaneet opinnot kolmen päivän lähiopiskelulla kampuksella.

Verkko-oppimisympäristössä opiskelijoilla on aktiivinen rooli opittavan tiedon käsittelyssä ja oppimisen arvioinnissa. Verkko-opettajina voimme todeta, että myös opettaja on oppija, jonka pedagoginen ajattelu verkko-oppimiskokemusten myötä laajentuu ja vahvistuu.

Sirppa Kinos on yliopettaja ja Marika Kouki päätoiminen tuntiopettaja Turun ammattikorkeakoulussa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vastaa
mediatyöläinen
Digitaalihärpäkkeet vain yksi työväline
Hiljattain kiistelyä herättänyt väitöskirja osoitti selvästi koululaisten taitojen romahtavan digitaalihässäköissä. Virtuaalimaailman nostaminen opetuksen päävälineeksi on Kultaisen Vasikan palvontaa, mikä toki on sosiaalista toimintaa epäilyttävine tuloksineen. Keskenään tuntemattomien ihmisten oikea tutustuminen esim.Skypessä on liki mahdotonta, koska vähät näkyvät eleet tulkitaan väärin. Skype toimii ennestään tuttujen välillä, jotka osaavat lisätä puuttuvat elementit. Virtuaaliopetuksella painotetaan androidien toimintamalleja. Opettajatkin innostuvat liikaa uusista appseista ja lelujen tasolla olevista välineistä. Vasta perehtymällä digitaalisen äänen ja kuvan saloihin alkaa ymmärtämään mikseivät ne eivät toimi edes 8K FullHD kuvalla ja Superhyper-hifi äänelläkään. Puhumattakkaan nykyisista suttu-kuvasta ja pätkivästä ei-synkatusta äänestä.
Mikään ei voi koskaan voittaa opetuksessa kaikkien fyysistä läsnäoloa samassa tilassa ja kaikkeen siihen liittyvää yhteisöllisyyttä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
aikaisemmin opittiin paljon enemmän
Tarkemmin asiaa ajatellen
Oppiminen missä tahansa ympäristössä pohjautuu aina ja kaikkialla samoihin elementteihin. Ei ole olemassa erikoisuus se/tämä/tuo.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »