Yrjö Keinosen ura kaatui kotiryssään

TS/TS/Arkisto<br />Harvoin on nähty kenraalikuntaa koolla niin monilukuisena kuin Porilaispatsaan paljastustilaisuudessa 7.8.1966 Turun kasarmin puistossa. Eturivistä vasemmalta lukien kenraaliluutnantit Adolf Ehrnrooth, T. E. Ekman ja Hugo Österman, puolustusvoimien komentaja, kenraaliluutnantti Yrjö Keinonen sekä kenraalimajuri C. O. Lindeman ja eversti Väinö Salmela.
TS/TS/Arkisto
Harvoin on nähty kenraalikuntaa koolla niin monilukuisena kuin Porilaispatsaan paljastustilaisuudessa 7.8.1966 Turun kasarmin puistossa. Eturivistä vasemmalta lukien kenraaliluutnantit Adolf Ehrnrooth, T. E. Ekman ja Hugo Österman, puolustusvoimien komentaja, kenraaliluutnantti Yrjö Keinonen sekä kenraalimajuri C. O. Lindeman ja eversti Väinö Salmela.

Sotahistorian tohtoriksi perjantaina maanpuolustuskorkeakoululla väitellyt Pentti Airio katsoo, että puolustusvoimien uudistajaksi nostettu kenraali Yrjö Keinonen epäonnistui tehtävissään lähinnä henkilökohtaisista virhearvioista johtuen niin raskaasti, että myös hänen erottamisensa nopeus tuli yllätyksenä. Viimeinen virhe oli naivi uskoutuminen kotiryssälle.

Laajoille yhteiskuntapiireille tutuksi tullut prikaatikenraali Airio toimi ennen reserviin siirtymistään läntisen maanpuolustusalueen esikuntapäällikkönä, jolloin hän liikkui paljon myös Lounais-Suomessa.

Airio myhäilee, että Turun Sanomien lukijapiirin miehet olivat keskeisesti mukana nostamassa Keinosta komentajaksi. Keskeisiin vaikuttajiin lukeutui sauvolainen Arvo Korsimo , samoin Arvo Pentti ja Adolf Ehrnrooth . Airion oma isä oli myös Sauvosta ja tunsi keskeisen piirin.

Porin Prikaati puolestaan toimi tuolloin Turussa ja siitä kehitettiin Keinosen aikana puolustusvoimien tuon ajan tehokkain nyrkki.

Kenraali tutki kenraalia

Airio tunnustaa, että jalkaväenkenraali Yrjö Ilmari Keinonen (1912-1977) oli kaikin tavoin poikkeuksellinen henkilö Suomen puolustusvoimien komentajien joukossa. Hän oli eräiltä osin ennakkoluuloton avantgardisti mutta samalla itsekeskeinen opportunisti. Nämä piirteet ovat jakaneet hänet tunteneet henkilöt yhä edelleen kahteen eri joukkoon. Hänen tapaansa hoitaa korkeaa virkaansa liittyi paljon erilaisia huhuja, joiden todenperäisyyttä on pidetty häilyvänä.

Airio on väitöskirjassaan keskittynyt Keinosen nimitykseen, hänen uudistuksiinsa komentajana sekä hänen äkilliseen eroonsa vain kolme ja puoli vuotta kestäneen komentajakauden jälkeen. Presidentti Urho Kekkosen vuonna 1965 puolustusvoimain komentajaksi nimittämä Keinonen oli suuri yllätys. Samoin herätti asiantuntijoiden joukossa hämmästystä se, että presidentti aikaisti Keinosen eroa kuukaudella huhtikuun lopulla 1969. Ikänsä puolesta Keinonen olisi voinut palvella virassa elokuun loppuun 1977 asti.

Airion arvion mukaan Keinonen oli lahjakas ja hengeltään isänmaallinen mies. Hän tiesi miten esimiehen tulee käyttää valtaansa. Hän yritti parhaansa, mutta hän kärsi suhteellisuuden tajun puutteesta. Esimerkillisyyden ja edestä johtamisen opit unohtuivat ylemmissä tehtävissä. Keinosen halu pysyä pinnalla sai opportunistisia piirteitä. Hän sisäisti, että vallassa pysyäkseen on oltava nöyrä suhteissa Neuvostoliittoon, mutta se johti myös hänen erottamiseensa.

Keinosen luonne, hänen henkilökohtainen johtamistapansa ja ennen kaikkea hänen omaperäiset yya-tulkintansa johtivat hänen eroonsa. Valtaenemmistö upseereista halusi ymmärtää yya-sopimuksen niin, että puolustuskyvyn on oltava niin korkea, että uhka voidaan torjua yksin ja tarvittaessa olla valmis torjuntatoimiin myös idän suuntaan. Tätä mielipidettä ei kuitenkaan saanut lausua julkisesti.

Maalaisliittolainen kenraali

Sotakorkeakoulun jälkeen aseteknillisen linjan priimus Keinonen määrättiin pääesikunnan jalkaväkiosastolle alkuvuodesta 1953. Sotakorkeakoulun kurssin aikana koulun opettajakunnan ja Keinosen välille syntyi ristiriitoja. Kunnianhimoinen Keinonen otti käyttöön usein mainitsemansa meriittilistan:

"Mannerheim-ristin ritari, matematiikan maisteri, Sotakorkeakoulun priimus."

Keinonen pyrki pääesikunnasta kentälle. Hän palvelikin pataljoonan komentajana Savon Prikaatissa Mikkelissä, Uudenmaan Rakuunapataljoonan komentajana Lappeenrannassa ja Porin Prikaatin komentajana Turussa. Palvellessaan Lappeenrannassa Keinonen tutustui ratsuväen historiaa käsitelleen elokuvan valmistamisen yhteydessä lähemmin ratsuväessä pitkään palvelleeseen kenraaliluutnantti Adolf Ehrnroothiin.

Ehrnrooth piti Mannerheim -ristin ritariveljen ja rakuunakomentajan puolta aina siihen asti, kun Keinonen nimitettiin puolustusvoimain komentajaksi. Mitä ilmeisimmin juuri Ehrnrooth tutustutti 1960-luvun alkupuolella saman kadettikurssin kasvatit Arvo Pentin ja Yrjö Keinosen uudelleen toisiinsa.

Vastoin puolustusvoimien määräyksiä Keinonen oli liittynyt 1957 Maalaisliiton jäseneksi vajaan kahden vuoden ajaksi. Tässä vaiheessa Keinonen oppi tuntemaan puoluesihteeri Arvo Korsimon. Korsimo, Ehrnrooth ja Pentti olivat ne keskeiset henkilöt, joiden avulla Keinonen toteutti asettamansa tavoitteen tulla nimitetyksi puolustusvoimain komentajaksi.

Airion mukaan juuri Ehrnrooth halusi, että Mannerheim-ristin ritari Keinosesta tulisi komentaja, kun hän ei itse päässyt tähän tehtävään. K-linja vahva mies ja entinen puoluesihteeri Korsimo piti hyvänä asiana, että komentajaksi valittiin "oman puolueen mies".

Nimittämistä valmistellut puolustusministeri Pentti oli keskeinen henkilö asiaa toteutettaessa. Hän oli Mannerheim-ristin ritari, K-linjan kannattaja ja presidentti Kekkosen puolustusministeriksi haluama luottomies. Nämä taustahenkilöt tunsivat myös henkilökohtaisesti erittäin hyvin nimittävän viranomaisen, tasavallan presidentti Kekkosen.

Pentin tultua puolustusministeriksi hän toimi aktiivisesti saadakseen Keinosen ylennetyksi kenraalikuntaan. Puolustusvoimain komentaja jalkaväenkenraali Sakari Simelius vastusti ylennystä viimeiseen saakka, sillä hänen mielestään Keinonen ei ansioineen ollut vielä ylennysvuorossa. Pentin myötävaikutuksella Keinonen sai kenraalin viran 1963 ja ylennyksen kenraalimajuriksi 1964.

Kenraaliluutnantti Jorma Järventaus oli vielä keväällä 1965 presidentti Kekkosen kandidaatti Simeliuksen seuraajaksi. Elokuussa 1965 Kekkonen kuitenkin päätti, että hän haluaa tehtävään uudistajan, jollainen Keinonen ainakin Pentin vakuuttelujen mukaan oli. Kekkonen oli suorittanut valinnan jo ennen hallituksen istuntoa. Ainakin pääministeri Johannes Virolainen ja puolustusministeri Pentti tiesivät Kekkosen ennakkopäätöksestä. Kekkonen nimitti kenraalimajuri Keinosen hallituksen yksimielisen esityksen mukaisesti puolustusvoimain komentajan virkaan 13.11.1965 alkaen.

Kunnianhimoinen uudistaja

Keinosen merkittävimmät saavutukset puolustusvoimain komentajana voidaan ryhmittää Airion tulosten valossa kolmeen osaa.

Ensinnäkin hän poisti käytöstä puolustusvoimien ja muun yhteiskunnan välisiä erottavia tekijöitä. Tällaisia olivat esimerkiksi kannustavan hallinnan keinojen asettaminen rangaistuksen pelon edelle esimiesten ja alaisten välisessä kanssakäymisessä; varusmiesten palvelusalttiuden parantaminen erottamalla palvelus ja vapaa-aika toisistaan; viikonloppulomien määrän lisääminen; tervehtimis-, puhuttelu- ja pukeutumismääräysten ajanmukaistaminen. Kasarmialueen ulkopuolella varusmiehet saivat käyttää siviilivaatteita ja nauttia alkoholia ilman erityistä lupaa.

Toiseksi hän kehitytti koulutusmenetelmiä niitä vakioimalla ja siirrättämällä harjoittelua kasarmialueelta maastoon. Koulutuksen tuli olla vaativaa ja tiukkaa mutta mielekästä sekä vapaa-ajan vapaa-aikaa.

Kolmanneksi hän korosti jatkuvasti fyysisen kunnon merkitystä sotilaalle. Palvelusaikaan liittyneen liikunnan lisäksi yritettiin aktivoida myös vapaa-ajan liikuntaa esimerkiksi varta vasten perustetun Sotilasurheiluliiton toiminnan avulla.

Suomen ja Neuvostoliiton välille solmitun ystävyys-, yhteistoiminta- ja avunantosopimuksen tulkinta oli Keinosen kompastuskivi. Neuvostoliiton Helsingin suurlähetystön lähetystöneuvos Vladimir Stepanov valitti huhtikuussa 1968 presidentti Kekkoselle kenraali Keinosen Uudelle Suomelle antaman lehtihaastattelun sisällöstä.

Keinonen oli sanonut lehtihaastattelussa, että "yya-sopimuksen merkitys on ennen muuta poliittista laatua, sehän ei ole mikään sotilassopimus" ja "mikäli Suomi hoitaa puolustuksensa niin, ettei avunannon tarvetta synny, jää sopimuksen sotilaallinen merkitys kokonaan sen poliittisen puolueettomuuslinjamme mahdollistavan merkityksen varjoon".

Saatuaan Kekkoselta moitteet Keinonen muutti tulkintojaan selvästi neuvostomyönteisempään suuntaan. Sen saivat kuulla maanpuolustuskurssin jatkokurssilaiset toukokuussa 1968 Santahaminassa ja hieman myöhemmin kenraalikunta Immolassa. Julkisuuteen Keinosen uusimuotoinen yya-sopimuksen tulkinta tuli hänen Lallille tammikuussa 1969 antamassaan haastattelussa.

Kaatui lopulta kotiryssään

Keinonen oli henkilökohtaisten erimielisyyksien vuoksi siirrättänyt kesällä 1967 kenraalimajuri Kauko Pöyhösen presidentti Kekkosen vastusteluista huolimatta pääesikunnan komentopäällikön tehtävistä Sisä-Suomen sotilasläänin komentajaksi. Presidentti määräsi keväällä 1968 Pöyhösen takaisin Helsinkiin ja puolustusministeriön kansliapäälliköksi.

Tutkimuksessa on ilmennyt, että puolustusministeriön johtavissa tehtävissä toimineet henkilöt olivat keskeisesti mukana toimissa, jotka johtivat Keinosen "kellarijupakan" tutkimuksien käynnistymiseen ja mahdollisesti myös sitä edeltäneeseen lehtikirjoitteluun maalis- ja huhtikuussa 1969.

"Kellarijupakka" johtui varusmiesosaston käyttämisestä useamman viikon aikana Keinosen henkilökohtaisesti omistamalla kesähuvilalla. Sinne piti rakennettaman kellariksi soveltuva kalliokorsu, mutta alueella tehtiin muitakin kunnostustöitä, jotta paikka soveltuisi paremmin puolustusvoimain komentajan edustuskäyttöön.

Puolustusministeriön johtamat tutkimukset ja esille nousseet ristiriidat saivat lopulta sellaiset mittasuhteet, että Keinonen laati ja julkisti eroanomuksensa 25.4.1969. Eroa hän pyysi 3.6. alkaen.

Presidentti Kekkonen suuttui Keinosen yhteydenotosta Neuvostoliiton sotilasasiamieheen eversti A. G. Mantroviin ja määräsi pidettäväksi ylimääräisen valtioneuvoston istunnon. Keinonen oli esittänyt Mantroville poliittisesti arveluttavia syytöksiä oikeiston häneen kohdistamasta ajojahdista.

Kekkonen sai tapaamisesta laaditun muistion luettavakseen ja ilmeisesti arvioi, että sitä parempi, mitä nopeammin Keinonen on siirtynyt reserviin. Pikaisesti järjestetyn istunnon ainoa asia oli jalkaväenkenraali Yrjö Keinosen ero puolustusvoimain komentajan virasta 1.5.1969 alkaen.

Puolustusministeriö oli käynnistänyt huhtikuun puolivälissä 1969 eduskunnan oikeusasiamiehen Risto Leskisen vaatimat tutkimukset Keinosen kesäpaikan kellaritöistä. Puolustusministeri Sulo Suorttanen ei keskeyttänyt tutkimuksia Keinosen vaatimuksista huolimatta. Keinosen kanssa aikaisemmin riitatilanteeseen joutunut puolustusministeriön kansliapäällikkö Pöyhönen johti tutkimuksia.

Tässä vaiheessa Keinonen alkoi puhua häntä kohtaan suunnatusta oikeistovoimien ajojahdista. Usean eri poliittisen puolueen johtajat ja muut arvovaltaiset henkilöt sekä Neuvostoliiton ja Ruotsin sotilasasiamiehet saivat kaikki kuulla Keinoselta varsin huomattavasti toisistaan poikkeavat versiot eron "todellisista" syistä.

Puolustusvoimain entinen komentaja tuomittiin lopulta Helsingin hovioikeudessa 105 päiväsakkoon "jatketusta tahallaan oman voiton pyynnöstä tehdystä virkavelvollisuuden rikkomisesta" ja "koska on pidettävä raskauttavana seikkana sitä, että Keinonen on väärinkäyttänyt sitä valtaa, mikä hänellä on virkansa puolesta ollut". Korkein oikeus korotti tuomion 150 päiväsakkoon.

Kirjoittaja on valtiotieteen tohtori, dosentti ja Turun Sanomien vastaava päätoimittaja.

MARKKU SALOMAA

TS/Airio Pentti Sakari<br />Pentti Airio
TS/Airio Pentti Sakari
Pentti Airio
Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.