Itämeren ystävyysajo oli ainutlaatuinen suurtapahtuma

TS/Jonny Holmén<br />Hetki aikaa lähtöön. Itämeren ystävyysajon puuhamies Simo Klimscheffskij (oik.) katsoo ajan kellostaan Turun kauppatorin kulmalla 30.5.1986.
TS/Jonny Holmén
Hetki aikaa lähtöön. Itämeren ystävyysajon puuhamies Simo Klimscheffskij (oik.) katsoo ajan kellostaan Turun kauppatorin kulmalla 30.5.1986.

Pyöräilyn Ranskan ympäriajo ajettiin tänä vuonna jo 94. kerran. Vaikka lajia aktiivisesti seuraavien joukko kasvaa Suomessakin jatkuvasti, jää pyöräily silti urheilu-uutisoinnissa edelleen marginaaliin.

Kesän kynnyksellä 20 vuotta sitten kansainvälisen tason maantiepyöräily kuitenkin valtasi suomalaisten päivälehtien urheiluosastojen etusivuja. Ja kaiken lisäksi kilpaa ajettiin tuolloin Suomessa.

Vuosina 1986-1989 Turun ja Leningradin välillä poljettiin suomalais-neuvostoliittolaisena yhteistyönä järjestetty Itämeren ystävyysajo, kansainväliseltä nimeltään Baltic Sea Friendship Race. Mukana oli vuosittain jopa yli sata osallistujaa parhaimmillaan yli 15 maasta. Touko-kesäkuun vaihteessa käyty kilpailu kuului maantiepyöräilyn silloisen amatöörisarjan korkeimpaan kategoriaan.

Käytännössä kategorialuokitus tarkoitti sitä, että Suomessa nähtiin todella kovan tason kansainvälisiä pyöräilijöitä. Joukkueiden osallistumiskulut maksettiin aina lentolippuja myöten. Vaikka lännessä huiput siirtyivät nopeasti ammattilaistalleihin, itäblokin alueella "amatöörit" edustivat useimmiten maidensa terävintä kärkeä.

Sellaiset nimet kuin Steffen Wesemann , Pavel Tonkov , Vjatsheslav Jekimov ja Djamoldin Abdujaparov ovat varmasti tuttuja monille maantiepyöräilyä vähänkin pidempään seuranneille. Kaikki edellä mainitut pyöräilijät ovat menestyneet nuorina miehinä Itämeren ystävyysajossa ja sittemmin ottaneet ammattilaisina nimiinsä todellisia suurvoittoja, muiden muassa Ranskan ja Italian ympäriajoissa.

Vuonna 1986 ajettua ensimmäistä Ystävyysajoa, "Baltikia", edelsi kahden vuoden mittava järjestelytyö. Kilpailun johtajana kaikkina neljänä vuonna toiminut Henry Sundberg on painottanut, että Turun kaupunginhallituksen silloisen puheenjohtajan ja kansainvälisen amatööripyöräilyliiton johtokunnan jäsenen, vuonna 2002 edesmenneen Simo Klimscheffskijn henkilökohtaisen työn merkitys oli kilpailun toteutumisen kannalta ratkaiseva. Kaikki lähti liikkeelle hänen ja kansainvälisen amatööripyöräilyliiton puheenjohtaja Valeri Sysojevin välisistä keskusteluista.

Idänpolitiikka urheilun asialla

Itää ja länttä yhdistävänä urheilutapahtumana Ystävyysajo oli aikanaan myös kansainvälisesti ainutlaatuinen hanke. Amerikkalaisen kilpapyöräilyn pioneeri Michael Aisner kirjoitti vuoden 1986 kilpailun jälkeen, ettei sen toteutumiseen uskonut lännessä aluksi juuri kukaan.

Yllätys olikin ulkomailla melkoinen, kun Ystävyysajo osoittautui heti alusta alkaen todella sujuvasti ja ammattimaisesti organisoiduksi. Sundberg oli valmistautunut koitokseen tutustumalla ruotsalaisen Postgirot-etappiajon sekä tuon ajan suurimman amatöörikilpailun, Itä-Euroopan maiden halki ajetun Rauhanajon järjestelyihin.

Kilpailun järjestelyistä kertovista vanhoista lehtiartikkeleista selviää, että ennakkoluulottoman hankkeen läpimeno pyöräilyliiton johtokunnassa varmistettiin itäblokin ja pohjoismaiden yhteistyöllä. Venäläisten ehdottomana vaatimuksena oli saada mukaan joukkue myös Yhdysvalloista, ja tämä sopi tietysti suomalaisillekin erinomaisesti.

Ystävyysajojen budjetti oli suurimmillaan noin 2,5 miljoonaa markkaa. Rahoittajina toimi lukuisia idänkaupassa mukana olleita suuria yrityksiä. Volvolta järjestäjät saivat käyttöönsä 40 tuliterän auton kilpailukaravaanin. Sundbergin mukaan järjestelyt pystyttiin hoitamaan täysin urheilun ehdoilla, mikä oli suomalaisessa pyöräilyssä ainutlaatuista.

Suomalais-neuvostoliittolaisena yhteistyöhankkeena kilpailu sai taakseen myös valtiojohdon tuen. Suomen taloudellinen ja poliittinen eliitti aina valtioneuvostoa myöten oli edustettuna kilpailun kunniatoimikunnassa. Yleisradion päivittäin lähettämää televisiokuvaa saatiin kahden helikopterin avulla myös ilmasta, mikä on suomalaisessa pyöräilyssä edelleen ainutlaatuista. Käytännössä kaikki suuret suomalaiset päivälehdet uutisoivat kilpailutapahtumista näyttävästi urheilusivuillaan.

Kilpapyöräily on aina ollut Suomessa marginaalilaji, mutta Ystävyysajojen aikana kilpailun järjestäjät saivat poliisilta kaiken tarvitsemansa avun mittavissa järjestelyissä, joita vaadittiin pääteiden ja kaupunkien keskustojen sulkemiseksi. Erityisesti liikennejärjestelyistä vastannut komisario Matti Krats ymmärsi järjestäjien mukaan hyvin urheilutapahtuman arvon.

Vaikka ilman sopivaa poliittista painoarvoa kilpailua olisi tuskin voitu koskaan järjestää, sen onnistuneen toteuttamisen mahdollistivat viime kädessä asialle omistautuneet talkootyöläiset. Ystävyysajojen palkattu järjestelyorganisaatio pysyi vuodesta toiseen pienenä huolimatta siitä, että kilpailu kasvoi viikosta 9-päiväiseksi ja reitti piteni vajaasta tuhannesta noin 1 200 kilometrin mittaiseksi. Vuosina 1988 ja 1989 etappeja ajettiin myös Virossa. Liikkeelle lähdettiin vuorovuosin Turusta ja Leningradista.

Ikimuistoisia kokemuksia

Vuoden 1986 kilpailu sai suomalaisittain parhaan mahdollisen alun, kun Kari Myyryläinen voitti Turun satamasta Kauppatorille ajetun prologin. Vaikka Myyryläisen suoritus jäikin ainoaksi suomalaisvoitoksi Ystävyysajojen historiassa, median ja yleisön mielenkiinto pysyi vuodesta toiseen suurena.

Ystävyysajoon kaikkina neljänä vuonna osallistunut Jyrki Terävuo muistaa kiripisteistä kamppailleen Jari Volan nousseen oikeaksi sankariksi, jonka suorituksia kansa seurasi erityisellä mielenkiinnolla. Neuvostoliitto oli silti omaa luokkaansa ja vei voiton jokaisella kerralla, kolmena viimeisenä vuonna Asiat Saitovin johdolla.

Terävuon mukaan kilpailu oli useimmille suomalaisille kauden päätavoite, ja siihen osallistuminen onkin varmasti jäänyt monelle uran hienoimmaksi kokemukseksi. Erityisesti Tallinnan Mustamäessä vuonna 1988 ajettu korttelietappi on tunnelmansa takia painunut mukana olleiden mieleen. Kapeiden katujen varsille kerääntyneet tuhannet virolaiset kannustivat omat poikansa Riho Suunin ja TS-kortteliajojen tämänvuotiseen juhlakilpailuunkin osallistuneen Toomas Kirsipuun kaksoisvoittoon. Maalipaikalla liehui kaksi Eestin sinimustavalkoista lippua, joista poliisi ei uskaltanut takavarikoida kuin toisen.

Etenkin itäblokin ulkopuolelta tulleille ajajille Neuvostoliiton puolella kilpaileminen oli varmasti monellakin tavalla eksoottinen kokemus. Eksotiikkaelementti oli kilpailussa mukana siinäkin mielessä, että mukaan kutsuttiin myös Irakin, Egyptin, Intian ja Norsunluurannikon kaltaisia maita, joissa kansainvälisen tason pyöräily oli ottamassa ensiaskeleitaan. Tässä mielessä Ystävyysajo oli aikaansa edellä, sillä kansainvälinen pyöräilyunioni UCI on vasta viime vuosina ryhtynyt toden teolla tukemaan lajin leviämistä perinteisesti vahvojen pyöräilymaiden ulkopuolelle.

Ei mahdollista tänä päivänä

Politiikan ja talouden realiteetit aiheuttivat viime kädessä sen, että vuoden 1989 kilpailu jäi lajissaan viimeiseksi. Neuvostoliiton ongelmat johtivat idänkaupan hiipumiseen, eikä sponsoreita enää löytynyt tarpeeksi. Kilpailun johtajana toiminut Sundberg onkin todennut yksiselitteisesti, ettei pidä vastaavanlaisen tapahtuman järjestämistä mahdollisena tänä päivänä.

Sundbergin mukaan kaikkien muiden seikkojen ohella Simo Klimscheffskijn henkilökohtainen merkitys oli koko hankkeessa niin suuri, ettei realistisia järjestämismahdollisuuksia senkään puolesta enää olisi. Sundberg onkin painottanut, että pyöräilyyn liittyvän osaamisen lisäksi tarvitaan myös hyvät suhteet lajin ulkopuolelle ja oikea henkilö niitä hoitamaan. Omaa kieltään Klimscheffskijn omistautumisesta asialle kertoo se, ettei hän Neuvostoliiton puolella sattuneesta sydänkohtauksesta huolimatta suostunut jäämään sairaalaan kilpailun ollessa vielä kesken.

Itämeren ystävyysajot olivat merkkitapaus laajemminkin kuin vain pyöräilyn mittakaavassa. Mukana ei ollut ainoastaan suuri määrä ihmisiä, vaan myös monta eri paikkakuntaa ja suuri määrä kalustoa. Päävastuun organisaatiotyöstä kantoi vuodesta toiseen Turun urheiluliitto, ja Suomen pyöräilyunionin sekä kilpailureitin varrella olleiden etappikaupunkien paikallisseurojen kanssa tehtiin hyvää yhteistyötä. Kilpailu onkin jäänyt suomalaisen urheilun historiaan ainutlaatuisena suurtapahtumana ja järjestäjien voimannäyttönä.

Kirjoittaja toimii tutkijana Turun yliopiston poliittisen historian laitoksella.

VILLE LAAMANEN

TS/<br />Ville Laamanen toimii tutkijana Turun yliopiston poliittisen historian laitoksella.
TS/
Ville Laamanen toimii tutkijana Turun yliopiston poliittisen historian laitoksella.