Mikael Agricola suomalaisen kulttuurin uranuurtajana

TS/Jonny Holmén<br />Mikael Agricolan muistovuoden pääjuhlassa toisena pääsiäispäivänä Turun konserttitalolla esiintyi oopperalaulaja Marko Putkonen Agricolan roolihahmossa. Putkonen esitti virren 420. Tekstin "Nyt soikoon taivas kiitostaan" Agricola laati vuotta ennen kuolemaansa keskiaikaisen hymnin perusteella.
TS/Jonny Holmén
Mikael Agricolan muistovuoden pääjuhlassa toisena pääsiäispäivänä Turun konserttitalolla esiintyi oopperalaulaja Marko Putkonen Agricolan roolihahmossa. Putkonen esitti virren 420. Tekstin "Nyt soikoon taivas kiitostaan" Agricola laati vuotta ennen kuolemaansa keskiaikaisen hymnin perusteella.

Sivistystä ja hengenviljelyä merkitsevä sana kulttuuri on alkanut kotiutua suomen kirjakieleen vasta 1800-luvun puolimaissa. Sanaa on kyllä satunnaisesti käytetty tätä ennenkin, mutta se on merkinnyt vain konkreettista viljelemistä, niin kuin on merkinnyt myös sen taustalla oleva latinan sana cultura. Sanan suomalainen ensiesiintymä on eräässä 1700-luvun alkupuolen asetuksessa, jossa puhutaan jyväin kulttuurista.

Nykyään kulttuuri voi tarkoittaa hyvin laajasti monenlaisia pitkän ajan kuluessa kehittyneitä menettelytapoja: puhutaan esimerkiksi yrityskulttuurista tai kansankulttuurista. Sivistyksen ja hengenviljelyn olennainen osa on kirjallinen kulttuuri, mahdollisuus ja kyky pukea asiat ja ajatukset kirjalliseen muotoon.

Kirjakieli ja puhuttu kieli

Ihmiskielen ensisijainen muoto on puhuttu kieli. Maailmassa on nykyäänkin satoja kieliä, joita ainoastaan puhutaan, ei kirjoiteta, ja kun mennään muutama tuhat vuotta ajassa taaksepäin, ei maailmassa muunlaisia kieliä ollutkaan. Nykyaikaisessa yhteiskunnassa kirjakielen olemassaolo on kuitenkin välttämätöntä: on mahdotonta ajatella sivistyskieltä tai jonkin valtion virallista kieltä, jota ei kirjoitettaisi lainkaan.

Kirjakieli ja puhekieli eroavat toisistaan monin tavoin. Elävä puhe on toimintaa, jota ei voi pysäyttää. Jos sen pysäyttää, tuloksena on vain hiljaisuus, ei pysyvä puheen tila. Nykyään meillä on mahdollisuus tallentaa sekä puhetta että kuvaa, mutta tämä mahdollisuus meillä on ollut vain noin sadan vuoden ajan. Kaikki se, mitä tiedämme vanhemmilta ajoilta, on kirjallisten lähteiden tai sitten empiirisen muinaistutkimuksen varassa.

Kirjoitus pysäyttää kielenkäytön ja ikuistaa siihen sisältyvän tiedon helposti säilytettävässä ja käsiteltävässä muodossa. Kirjoitetussa tekstissä voi helposti palata taaksepäin, tekstin voi lukea uudestaan miten monta kertaa tahansa ja tarkistaa siitä asioita ja yksityiskohtia tarpeen mukaan.

Kirjallisessa muodossa voimme tarkastella monen eri ajan tekstejä yhtä aikaa ja verrata niitä toisiinsa. Voimme yhdistää eri lähteistä saamiamme tietoja ja hyödyntää monen eri henkilön ja monen eri aikakauden tietämystä yhdellä kertaa. Pahimmassa tapauksessa voimme tietysti myös sekoittaa henkilöt ja aikatasot ja sotkeutua niihin moniin mahdollisuus, joita kirjoitettu kieli lukijalle tarjoaa.

Kirjoitettu kieli väkevä voima

Kirjoitus vapauttaa kielen ajan ja paikan kahleista. Teksti elää omaa elämäänsä, eikä se kerran muodon saatuaan ole enää riippuvainen tekijästä, joka sen on kerran päästänyt käsistään. Puhe on toimintaa tässä ja nyt, mutta kirjoitettu sana antaa mahdollisuuden jatkuvasti voimassa olevaan tai potentiaaliseen toimintaan.

Kirjoituksen sisältö on olemassa, käytettiinpä sitä tai ei, ja se aktivoituu tarpeen mukaan. Esimerkiksi sopii vaikkapa yksinkertainen opastaulu, jossa lukee "Pääsy kielletty". Taulu toimii ja välittää viestiään yötä päivää kenelle tahansa, joka tulee lukemaan sen tekstin.

Toinen hyvä esimerkki voisi olla vaikkapa Suomen laki. Eduskunnan hyväksymä laki on koko ajan olemassa ja voimassa. Kirjallisessa muodossa se on koko ajan valmiina kertomaan lukijalleen, mitä voi ja mitä ei saa tehdä. Lisäksi lait velvoittavat ja ohjaavat jokaista suomalaista siitä riippumatta, ovatko ihmiset itse lukeneet lakikirjaa ja perehtyneet sen sisältöön.

Kirjoitettu kieli on siis väkevä voima ja voimakas työkalu. Se antaa ajatuksille, sopimuksille ja päätöksille konkreettisen, näkyvän ja sitovan muodon. Se antaa lukijalle mahdollisuuden hankkia tietoa ja oppia uusia asioita kirjallista tietä ja päästä sisään uusiin maailmoihin.

Lukemalla voi oppia uusia asioita muutenkin kuin oman kokemuksen ja tekemisen kautta. Kirjoittamalla ja lukemalla voi hallita jopa sellaisia asioita, joita ei edes oikeastaan tiedä tai muista itse: pitää vain osata hakea sopivasta kirjasta tai dokumentista sopiva kohta ja etsiä tieto sieltä.

Suullinen kulttuuri ja kirjallinen kulttuuri

Tämän esipuheen jälkeen on helppo ymmärtää, mitä oman kirjakielen syntyminen merkitsi Suomen kansalle ja millaisia uusia mahdollisuuksia Mikael Agricolan perustama kirjakieli avasi suomalaisten elämään.

Kirjakielen vaikutusta ja merkitystä koskevat tutkimukset ovat osoittaneet, että jos kansa elää pelkästään suullisessa kulttuurissa, se ajattelee ja käsittelee asioita eri tavalla kuin sellainen kansa, jolla on apunaan myös kirjakieli.

Suullisessa kulttuurissa asioita esitetään samanarvoisina, luettelemalla. Sen sijaan kirjallisessa kulttuurissa asioita jäsennetään ja järjestetään hierarkkisesti: erotetaan pääasiat ikään kuin otsikoiksi, ja näiden alle tulevat sitten erilaiset pienemmät asiat ja yksityiskohdat ikään kuin luvuiksi ja alaluvuiksi.

Suullisessa kulttuurissa ajatus etenee hitaammin kuin kirjallisessa muodossa. Puheessa on taukoja, täytesanoja, toistoja ja muita sellaisia elementtejä, jotka antavat puhujalle aikaa ajatella ja suunnitella, mitä sanoo seuraavaksi. Hänenhän on sekä puhuttava että ajateltava jatkoa samaan aikaan pitääkseen puheenvuoronsa.

Sen sijaan kirjoitusta voi yleensä suunnitella, valmistella ja muokata. Tekstin tekemiseen käytetty aika voi olla moninkertaisesti pitempi kuin sen lukemiseen kuluva aika.

Ajatus tiivistyy, kun kaikki turhat toistot, hapuilut ja ylimääräiset lisäkkeet karsitaan pois. Siksi ääneen luettua kirjoitettua tekstiä on yleensä vaikeampi kuunnella ja ymmärtää kuin vapaata puhetta. Vapaassa puheessa tahti on rauhallisempi, kun sekä puhujan että kuulijan ajatukset etenevät suurin piirtein samaa tahtia.

Kirjoituksen pelättiin kuolettavan ajatukset

Suullisessa kulttuurissa käytetään paljon vakiintuneita sanontatapoja, sananparsia ja muita kiteytyneitä, toistuvia ilmaisuja, jotka auttavat kytkemään yhteen kuuluviksi tiedettyjä asioita yhteen ja muistamaan yhteyksiä paremmin.

Tämä on tärkeätä, sillä suullisessa kulttuurissa eletään pelkän muistin varassa. Mitä ei muisteta, sitä ei tiedetä, ja kerran unohtunutta ei voida enää millään keinolla palauttaa.

Kirjoitustaitoa ei aina ole pidetty yksinomaan hyvänä asiana. Esimerkiksi eurooppalaisen kulttuurin kehdossa, antiikin Kreikassa, orastavaan kirjalliseen kulttuuriin suhtauduttiin epäluuloisesti.

Arveltiin, että kirjoittaminen olisi suorastaan epäinhimillistä toimintaa, keinotekoista teknologiaa, joka veisi ajattelun ihmisen ulkopuolelle. Muistikin heikkenisi, kun ihmiset kirjoittaisivat tärkeät asiat muistiin eivätkä enää välittäisi painaa niitä mieleensä. Lisäksi kirjoituksen pelättiin kuolettavan ajatukset: jokainen kirja oli oikeastaan vain ajatusten muistokirjoitus, ei elävää ajattelua tai puhetta.

Kirjoitus ei korvaa puhetta kaikissa tilanteissa, mutta kirjoituksen avulla on mahdollista tehdä paljon sellaista, mikä ilman kirjoitustaitoa olisi mahdotonta.

Kun Mikael Agricola alkoi kirjoittaa suomea, hän loi pohjan suomen yleiskielelle. Sellaista ei ollut olemassa ennen Agricolan aikaa, eikä sellaista olisi voinut syntyä pelkästään suullisessa kulttuurissa.

Suomalaiset asuivat hajallaan suuressa maassa, jossa puhuttiin monia eri murteita, eikä heillä ollut mitään yhteistä kielen mallia, jota kaikki olisivat voineet ja halunneet noudattaa. Mikään suullinen kielen malli ei niissä oloissa olisi voinut tavoittaa samalla tavalla kaikkia suomalaisia, se oli mahdollista vain kirjoitetun kielen avulla.

Portteja uusiin maailmoihin

Agricolan kieli oli eräänlainen kompromissi, sillä siinä on aineksia monista eri murteista. Se ei sellaisenaan ollut kenenkään omaa äidinkieltä. Lisäksi Agricolan teksteissä oli paljon vierasperäisiä aineksia, jotka olivat kaikille uusia.

Tekstit olivat lähes kauttaaltaan käännöksiä muista kielistä, ja varsinkin pyhiä tekstejä käännettiin hyvin uskollisesti sana sanalta. Kääntämisen yhteydessä kielestä toiseen siirtyivät myös sanat, rakenteet, sanajärjestykset ja sanontatavat. Näin kirjakieli erosi alusta alkaen selvästi tavallisen kansan puhekielestä.

Agricolalla ei omana aikanaan ollut yhtään haastajaa, joka olisi pystynyt esittämään kirjakielelle vaihtoehtoisen mallin. Kirjakielen luominen oli joka tapauksessa pakollista, sillä sitä edellytti luterilainen reformaatio.

Uuden kielimuodon lisäksi Agricola toi suomalaisten elämään myös monenlaista uutta sisältöä. Raamatussa kerrottiin vieraista kansoista ja kulttuureista, eksoottisista oloista ja tavoista, Suomessa tuntemattomista eläimistä ja kasveista, monenlaisista ylellisyystavaroista, herkuista ja juhlista. Siellä kerrottiin opettavaisia kertomuksia ja vertauksia. Siellä kerrottiin koskettavista elämänkohtaloista, sodista, sankareista ja erilaisista ihmeteoista, kuinka vesi muuttui viiniksi, kuinka muutamalla leivällä ja kalalla ruokittiin tuhatmäärin ihmisiä ja kuinka ihmisiä herätettiin jopa kuolleista.

Tällaisten kertomusten on täytynyt olla mielenkiintoista kuultavaa tavalliselle kansalle niiden uskonnollisista ulottuvuuksista riippumattakin. Ne edustivat 1500-luvun ihmisille sitä, mitä nykyajan suomalaisille merkitsevät tietokirjallisuus ja kaunokirjallisuus. Ne avasivat portteja uusiin maailmoihin.

Eurooppalainen perintö avautui

Agricolan tekstien välityksellä suomalaiset oppivat tuntemaan kristillisen moraalin perusasiat omalla äidinkielellään. Raamatun käskyt ja opettavaiset kertomukset tarjosivat perustelun sille, miksi piti toimia niin kuin piti.

Raamattu rikasti myös kieltä. Monet Raamatun kohdat otettiin käyttöön sananlaskuina tai muina puheenparsina osaksi tavallista kielenkäyttöä. Esimerkiksi sellaiset sanonnat kuin pestä kätensä jostakin asiasta, pudistaa tomu jaloistaan tai koi syö ja ruoste raiskaa ovat kaikki peräisin jo Agricolan suomennoksista.

Keskiajalla ja uuden ajan alussa, kun Eurooppa oli sotainen ja hallinnollisesti hajanainen, eurooppalaisuuden ydin muodostui oikeastaan kristinuskosta: kristikunta ja Eurooppa olivat käytännössä sama asia. Kristikuntakaan ei ollut yhtenäinen, sillä katolinen kirkko oli jo jakautunut kahteen kirkkokuntaan ja katolisuuden rinnalle oli noussut tai nousemassa myös protestanttisia kirkkoja.

Kanoninen kirjakokoelma, Biblia eli Raamattu , oli kuitenkin kaikille yhteinen. Se edusti eurooppalaisten yhteistä tietoa ja yhteistä kulttuuriperintöä. Tästä perinnöstä pääsivät myös suomalaiset osallisiksi Agricolan luoman kirjakielen ja hänen suomentamiensa teosten ansiosta. Agricola avasi suomalaisille tien eurooppalaiseksi kulttuurikansaksi.

Kirjoittaja on Turun yliopiston suomen kielen professori. Hän piti aiheesta juhlaesitelmän 26.4. Suomen Kulttuurirahaston Varsinais-Suomen rahaston apurahanjakotilaisuudessa.

KAISA HÄKKINEN

TS/
TS/
Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.