Työllä kevyemmät askeleet, eduskuntavaaliehdokas Sadri Beqiri!!
Olen ehdolla eduskuntavaaleihin 2023 kokoomuksen listalla numerolla 183, koska haluan vaikuttaa asioihin.
No miksi minua sitten pitäisi äänestää?
Miksi lähdin eduskuntavaaliehdokkaaksi?
Olen politiikassa mukana siksi, että olen huolissani hyvinvointiyhteiskuntamme tulevaisuudesta. Olemme eläneet pitkään noususuhdanteessa, siitä huolimatta maamme velkataakka on jatkuvasti kasvanut. Sivistysvaltiossa heikommista on huolehdittava, mutta jokaisen työikäisen ja -kykyisen on osallistuttava mukaan. Urheilu ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen on minun teemojani, joista tulen puhumaan myös jatkossa. Tahdon olla luomassa parempaa, rohkeampaa ja kestävämpää Suomea!
Kuka on Sadri?
Sadri Beqiri on 46-vuotias Suomen kansalainen. Hän on syntynyt Kosovossa, josta hän muutti Suomeen vuonna 1992. Sadrin perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi teini-ikäistä lasta. Hän valmistui LVI-insinööriksi vuonna 2006. Sadri työskentelee tällä hetkellä tarkastusinsinöörinä Turussa ja vapaa-ajan hän viettää harrastaen monipuolisesti
liikuntaa, lukemista, sekä matkailua. Sadri on myös monikertainen suomen mestari käsipallossa sekä entinen Turun ammattikoulun opettaja 9 vuoden ajalta.
Mitä asioita ajan?
Työ
Työllisyyden kehittäminen sekä talouden tasapainottaminen. Ihmiset täytyy saada töihin. Työn vastaanottamisesta täytyy tehdä kaikissa tuloluokissa ja elämäntilanteissa kannattavampaa kuin työn tekemättä jättämisestä. Työstä täytyy jäädä nykyistä enemmän rahaa tekijälle. Työ on parasta sosiaaliturvaa.
Urheilu ja nuorten hyvinvointi
Liikunnan avulla pystymme saamaan lapset ja nuoret terveiden harrastusten pariin
ja tarjoamaan kiinnostavan, terveen elämäntavan. Liikunta vahvistaa itsetuntoa ja itseluottamusta ja antaa eväitä elämästä selviytymiseen. Meidän on tehtävä kaikkemme lasten ja nuorten syrjäytymisen estämiseksi. Harrastukset mahdollistavat
joukkoon kuulumisen, uudet kokemukset ja kaverisuhteiden syntymiseen. Mitä enemmän kansalaiset liikkuvat, sitä paremmin he voivat ja sitä vähemmän joudumme käyttämään resursseja sellaisten sairauksien hoitoon, jotka olisi voitu ennaltaehkäistä liikkumalla. Siksi panostukset liikuntaan kannattavat.
Nuoret ja turvallisuuden parantaminen
Erityisesti nuoret voivat tällä hetkellä todella huonosti, eivätkä nykyiset mielenterveyspalvelut riitä tarjoamaan sitä apua, jota tällä hetkellä tarvittaisiin.
Uutena ja erittäin huolestuttavana ilmiönä on alle 15-vuotiaiden nuorten tekemien pahoinpitelyrikosten nopea kasvu eli jengiytyminen. Jengirikollisuus on oire siitä, että nykypäivän lapset ja nuoret eivät voi hyvin ja siitä, että kotouttaminen ei toimi. Liian moni nuori syrjäytyy jo koulussa, ja asialle on tehtävä jotain. Kaikki haluavat kuulua joukkoon, tuntea itsensä nähdyksi ja kuulluksi, mutta katujengejä ei saa pitää houkuttelevina vaihtoehtoina.
Jengirikollisuutta torjutaan parhaiten panostamalla varhaiseen puuttumiseen usealla eri yhteiskunnan tasoilla, sekä tarttumalla paremmin sen juurisyihin. Turvallinen perhearki on taattava. Varmistetaan, että jokaisella lapsella ja nuorella elämän alku on turvallinen ja että kukin meistä vanheta voi turvallisin mielin.
Miksi äänestää Sadria?
Olen valmis tekemään todella paljon töitä. Uskon tekemiseen ja uskallan rohkeasti tehdä töitä sen eteen. Voin siis luvata, että ääni minulle on ääni koulutukselle, urheilulle ja työllisyydelle. Suomi ansaitsee enemmän työtä ja hyvinvointia, vähemmän julkisia menoja ja veroja. Jos ajattelet, että suomalaiset maksavat jo riittävästi veroja ja, ettei Suomen taloutta voi korjata velkaantumalla lisää, saatan olla etsimäsi ehdokas.
Seuraa Sadria sosiaalisessa mediassa
https://www.facebook.com/BeqiriSadri/
https://www.instagram.com/beqirisadri/
https://twitter.com/BeqiriSadri