Matkailun moniottelija Carol Aren saatiin Turkuun. ”Yhdellä keinolla Turun lentokenttä voidaan saada kasvuun”.
Turun lentokenttä keskiviikkona kello 15.30. Yksi perhe asioi lähtöselvityksessä, josta se jatkaa jonottamatta läpi turvatarkastusten. Toinen kentälle tullut asiakas soittaa lähtöaulan pianoa. Tunnelma on kotoisan rauhallinen.
Paikalle saapuu Carol Aren. Hän on aloittanut työnsä pari kuukautta sitten Visit Turku Archipelago Oy:ssä, vastuualueenaan saavutettavuus. Pääpaino työssä on lentoliikenteen kehittämisessä.
Arenia Turun kentän rauhallisuus häiritsee. Toisaalta helppous on vahvuus, mutta lentojen vähäinen määrä on haaste. Lentoasemalla on mukava asioida, kun lentoja ja ihmisiä on vähän. Toisaalta lisää matkustajavolyymia tarvitaan, jotta lentoyhtiöt haluavat Turkuun lentää. Siksi Turkuun on palkattu Aren.
- Vastuualueeni on saavutettavuus, käytännössä kaikki keinot, joilla matkustaja tulee Turkuun tai lähtee Turusta.
Ensitöikseen Aren aikoo keskittyä Turussa lentoliikenteen kehittämiseen, sillä sen hän osaa parhaiten. Hän tulee alueelliseen matkailuorganisaatioon Finnairilta, jossa hän vastasi kaukoliikenneverkoston suunnittelusta. Reilun kahdenkymmenen vuoden mittaisen matkailualan uransa aikana hän on toiminut myös laivayhtiössä, matkatoimistossa ja hotellipuolella.
Pikatietä Eurooppaan
Tällä hetkellä Turusta pääsee reittilennoilla suoraan Maarianhaminaan, Tukholmaan, Riikaan, Gdanskiin ja Roomaan. Helsingin lento on talven ajan käytännössä operoitu bussivuorona, mutta kesälle yhteys on julkaistu 35 minuutin lentona.
Uusia yhteyksiä on Arenin mukaan työn alla, mutta koska sopimuspapereissa ei vielä ole nimiä, ei hän voi kohteita julkistaa.
- Tavoitteena meillä on kehittää sellaisia reittejä, joita voidaan hyödyntää molempiin suuntiin. Eli haluamme lentää kohteisiin, jotka kiinnostavat turkulaisia, mutta on myös tärkeää, että niistä lennetään tännepäin, Aren muistuttaa.
Kannattavat lennot tuovat myös ekologisuutta. Hiilijalanjälki lentomatkustajaa kohden jää pienemmäksi, mikäli lennot ovat täynnä molempiin suuntiin.
Suorien lentokohteiden lisäksi Aren suunnittelee jatkoreitityksiä. Ei riitä, että Turusta pääsee hyvin Tukholmaan tai Riikaan, vaan jatkoyhteyksien pitää olla sujuvia.
- Maaliskuun lopulla alkava SAS:n kolmas päivittäinen Turku ̶Tukholma-vuoro mahdollistaa hyvät yhteydet Tukholmasta eteenpäin, Aren iloitsee. Silloin pystyy yhden päivän aikana käymään jo Euroopassa työmatkalla ja pääsee illaksi takaisin kotiin Turkuun, tai toisinpäin.
Turun kenttä mahdollistaakin yllättävän lyhyitä matka-aikoja maailmalle. Yhden välilaskun avulla Turusta pääsee esimerkiksi reilussa kolmessa ja puolessa tunnissa Düsseldorfiin tai Brysseliin, New Yorkiin 13 tunnissa.
- Mikäli esimerkiksi Brysseliin lentäisi Helsingin kautta, pitäisi kentälle lähteä Turusta jo neljä tuntia ennen lennon lähtöä, koska liikenteeseen ja lähtöselvitykseen isolla kentällä pitää varata enemmän aikaa, Aren vertailee.
Saaristossa on potentiaalia
Suomessa lentomatkustajamäärät eivät ole palanneet koronavuosia edeltävälle tasolle, mikä johtuu lähinnä Aasian liikenteen vähenemisestä. Turussa kasvuluvut ovat prosenteissa suuria, mutta Aren ei lähtisi niillä kehuskelemaan, sillä määrät ovat vielä melko pieniä. Onko Turun kentällä tulevaisuutta?
- Varmasti on. Tampere on samankokoinen kaupunki ja sen lentoliikennemäärät ovat kehittyneet viime aikoina Air Balticin tukikohdan ansioista oikein hyvin. Turku voi hyvin päästä samankaltaiseen kasvuun, kun löydämme oikeita kohteita. Vierailukohteena Turku saaristoineen on vielä paljon mielenkiintoisempi.
Arenin mukaan tällä hetkellä kehittämisessä keskitytään Euroopan kohteisiin ja yritetään löytää sellaisia mielenkiintoisia reittejä, jotka palvelisivat sekä työ- että vapaa-ajan matkustusta. Ja nimenomaan sellaisia, joissa olisi potentiaalia Suomeen päin matkustamiseen. Lentoyhtiön puolella pöytää istuneena hän tietää, että kysyntä luo tarjontaa ja tarjonta kysyntää. Kun ihmiset matkustavat enemmän, lentoyhteydet Turusta paranevat, ja toisin päin.
- Jokainen voi siis omalla toiminnallaan vaikuttaa valitsemalla lennon kotikentältään aina, kun se on mahdollista.
Turun kentän valttina Aren näkee nopeuden ohella sen helppouden. Linja-autolla pääsee satamasta ja keskustasta ovelle asti ja auton saa pysäköityä aivan viereen. Pieni kenttä on helposti lähestyttävä, eikä siellä pääse eksymään, vaikkei olisi tottunut matkustaja.
- Asiointi sujuu täällä nopeasti ja helposti. Ei tarvitse kävellä pitkiä käytäviä ja palatessa matkatavaratkin saa melkein saman tien kun tulee koneesta ulos, Aren kiittelee.
SAS:n lento Tukholmaan lähtee ja ilmainen pianokonserttimme on päättynyt. Kenttä hiljenee, mutta työ eurooppalaisten tuomiseksi Turkuun jatkuu.
Carol Aren
• Syntynyt 1982
• Matkailualan restonomi, ylempi AMK
• Visit Turku Archipelago Oy:n (VTA) saavutettavuusjohtaja. VTA on tämän vuoden alussa aloittanut Turun, Paraisten ja Naantalin yhteinen matkailuyhtiö.
• Siirtyi Turkuun Finnairin kaukoreiteistä vastaavan verkostopäällikön tehtävästä.
• Matkustanut vajaassa viidessäkymmenessä eri maassa. Viihtyy niin Aasian rähjäisessä suurkaupungissa kuin Turun saariston hiljaisuudessa.
• Turussa suosikkipaikka on Kauppahalli.
Turun kentän tarjontaan ja matka-aikoihin pääsee tutustumaan sivustolla fasttrackturku.com.