Mainos:

Kokoomuksen Valkonen vaatii Turulle kasvusopimusta ja velkakattoa

Ville Valkonen vaatii Turulle velkakattoa ja kasvusopimusta.
Ville Valkonen vaatii Turulle velkakattoa ja kasvusopimusta.

Kokoomus tähtää jatkoon Turun suurimpana puolueena. Puolueen näkyvä nimi, Varsinais-Suomen Kokoomuksen puheenjohtaja Ville Valkonen vaatii Turulle kunnianhimoista kasvusopimusta. Lisäksi hän edellyttää talousraamia, johon sisältyisi muun muassa velkakatto, jotta peruspalvelujen rahoitus voidaan turvata myös jatkossa.

- Turku tarvitsee muutosta. Talous ei ole kestävällä pohjalla emmekä ole riittävällä kasvu-uralla. Ennen pitkään tämä yhtälö johtaa heikkeneviin palveluihin ja korkeampiin veroihin. Turku on erinomainen paikka asua ja monien yritysten menestys hienoa. Jotta menestyisimme myös tulevaisuudessa, meidän tulee kyetä merkittäviin uudistuksiin, Valkonen kertoo.

Turun velkataso lähestyy jo miljardia. Viime vuonna valtion myöntämät koronatuet auttoivat hetkellisesti, mutta rakenteellisesti Turun tulot eivät näytä riittävän menoihin ja investointeihin.

- Seuraavan valtuuston pitää päättää Turulle velkakatto. Tällä tahdilla ei voida jatkaa. Turussa on otettu syömävelkaa. Kaupungin menot ovat yli 1,6 miljardia. Siitä löytyy tarvittavat sopeutukset – jos on tahtoa. On äänestäjien pettämistä väittää, että kaikkea uutta mukavaa voitaisiin tehdä. Ei voida, jos taloutta tahdotaan hoitaa vastuullisesti, Valkonen jyrähtää.

Valkonen on aiemmin työskennellyt muun muassa valtiovarainministeriössä talouspoliittisena erityisavustajana. Nykyään hän on yksityisten vuokranantajien yhteiskuntasuhdepäällikkö.
Valkonen on aiemmin työskennellyt muun muassa valtiovarainministeriössä talouspoliittisena erityisavustajana. Nykyään hän on yksityisten vuokranantajien yhteiskuntasuhdepäällikkö.

Sopeutusta Valkonen tekisi muun muassa tehostamalla hankintoja, leikkaamalla hallinnosta ja konsulttipalveluista, karsimalla tiloja, priorisoimalla vain tärkeimpiä investointeja ja laittamalla toimialat kulukuurille. Pelkästään säästämällä Turku ei kuitenkaan Valkosen mielestä nouse, vaan tarvitaan lisää tuloja. Niitä syntyy, jos työllisyys paranee ja turkulaiset yritykset pärjäävät.

Valkonen vaatii Turkuun uudenlaista kasvusopimusta, jossa linjataan toimet, joilla Turku kasvaa, vaurastuu ja saavuttaa korkeamman työllisyyden.

- Kaupungilla on paljon työkaluja työllisyyden ja yrittäjyyden parantamiseen. Näitä ovat muun muassa hankinnat, yhtiöiden omistajaohjaus, koulutus, tonttipolitiikka, rakentamisen määräykset ja luvitus, työllisyyspalvelut ja niin edelleen, Valkonen kertoo.

Sopimukseen Valkonen tahtoo kaupungin lisäksi mukaan Turun kaksi yliopistoa, ammattikorkeakoulun, yrittäjät, Kauppakamarin, alueen suuret yritykset ja maakuntaliiton.

- Kasvusopimuksessa tulee linjata, että kuntaveroa ei kiristetä. Turku häviää jo nyt verokilpailun pääkaupunkiseudulle. Veronkiristykset ovat pois ihmisten arjesta. Tällä vaalikaudella onnistuimme estämään kuntaveron kiristyksen, vaikka vasemmisto sitä esitti, Valkonen selostaa.

Valkonen näkee Turulla valoisan tulevaisuuden, kunhan kaupunki uskaltaa tehdä rohkeita uudistuksia.
Valkonen näkee Turulla valoisan tulevaisuuden, kunhan kaupunki uskaltaa tehdä rohkeita uudistuksia.

Turun mahdollisuuksiksi Valkonen mainitsee jo vahvojen meri- ja lääketeollisuuden lisäksi ICT-toimialan, puhtaat teknologiat ja matkailun.

- Matkailu on selvästi Turun valtteja. Vanhaan kaupunkiin tarvitaan uudenlainen ote! Tuomiokirkon ja Vanhan Suurtorin ympäristö on alikäytössä, hiomaton timantti. Esimerkiksi jokirantaan tarvitaan kävelyreitti myös kirkon puolelle. Alue on loistava ravintoloille ja muille palveluille, Valkonen kertoo innoissaan.

Valkonen, KTM, kuvailee olevansa käytännönläheinen ja edistysmielinen kokoomuslainen. Hänet tunnetaan talouspoliitikkona. Hän vaikuttaa myös aidosti innostuvan historiallisesta keskustasta ja esimerkiksi kävelyreitistä jokirannassa.

- Minua kiinnostavat arkeen vaikuttavat asiat. Eihän talous ole itseisarvo, vaan siitä huolehditaan, jotta voidaan rahoittaa tärkeitä palveluita kuten kouluja ja terveyskeskuksia. Koen, että rahan käyttäjiä kyllä löytyy yllin kyllin. Sen sijaan niitä löytyy aika vähän, jotka miettivät rahankäytölle rajoja ja kakun kasvattamista. Suomalaiset kyllä mielellään osallistuvat hyvinvointiyhteiskunnan tärkeiden palvelujen rahoittamiseen, mutta eivät halua tuhlailua tai leväperäisyyttä. Veronmaksajat tarvitsevat puolestapuhujia, Valkonen avaa ajatteluaan.

Kaupungin kasvun lisäksi Valkonen edellyttää kovempaa kilpailutusta ja tiukempaa valvontaa rakennushankkeisiin. Kaavoitukseen tarvitaan lisää resursseja ja uusia toimintatapoja, kuten nykyistä laajempaa kumppanuuskaavoitusta yritysten kanssa. Lisäksi Valkonen ajaa lisää omakotitalotarjontaa Turkuun, koska koulutettua nuorta väkeä karkaa kehyskuntiin.

Valkonen onkin aiemmin kertonut olevansa kiinnostunut apulaispormestarin tehtävästä, jos Kokoomukselle tulee kaupunkiympäristötoimiala johdettavaksi.

- Turun kasvun sekä kauniin ja viihtyisän rakentamisen edistäminen olisi kunniatehtävä. Olen nykyisen työni ja johtamani lautakunnan vuoksi perehtynyt kaupunkikehitykseen – ja innostunut siitä todella. Pormestaristoon tarvitaan myös kirstunvartija katsomaan veroeurojen perään, Valkonen kertoo.

Vapaa-aikansa Valkonen kertoo kuluvan perheen ja ystävien kanssa, lukien, kirjoitellen, luonnossa retkeillen tai monipuolista liikuntaa harrastaen. Löytyypä mieheltä nuoruuden harrastusajoilta musta vyö taekwondostakin, mutta nykyään potkimaan ehtii kuulemma liian harvoin.