Mainos

Sari Havas: Hyvä sänky käy unilääkkeestä!

Hyvä sänky on nukkumista rakastavalle näyttelijälle levon ja luovuuden lähde

Näyttelijä Sari Havas elää työntäyteistä aikaa. Repliikit, esityspaikat ja näyttämöt vaihtuvat, mutta yksi toive pysyy:

- Arvostan nukkumista ihan hirveästi, ja olenkin selvittänyt etukäteen, että kai majapaikoissani on parisänky, jotta saan puolisoni välillä viereeni!

Sari Havas kertoo uudessa Unikulman sängyssään istuskellen ja makuuhuoneen ikkunasta avautuvaa maisemaa ihaillen, että nukkuminen on aina ollut hänelle tärkeä asia. Hänellä on myös suorastaan kateutta herättävät unenlahjat:

- Jos huomaan, että minua ei tarvita parissa seuraavassa kohtauksessa, etsin nurkan jossa voin levätä ja jopa nukkua. Lentokoneessakin nukahdan jo ennen kuin kone on ilmassa!

Rennosti ja lähekkäin

Sari Havas uskoo, että nukkuminen on yksi tärkeimmistä asioista, jolla voi vaikuttaa omaan hyvinvointiinsa. Vaikka hän arvostaa hyviä unia, pystyy hän suhtautumaan nukkumiseen rennosti. Sekä uni että myös heräily auttavat häntä työnteossa:

- Repliikkejä opetellessa väsyy. Kun nukun hetken, repliikit ikäänkuin asettuvat päähäni sillä aikaa. Saatan myös herätä aamuyöllä, ja alan käydä näytelmää läpi. En mieti huolia tai panikoi töistä, vaan käytän kertaamista unilääkkeenä. Keskityn näytelmään ja annan

itseni pudota uneen!

Myös unet ovat hänelle tärkeitä. Havas näkee vivahteikkaita unia ja juttelee mielellään aamuisin puolisonsa kanssa siitä, missä kumpikin on yön aikana seikkaillut.

Epäilyt osoittautuivat turhiksi

Sari Havas on uuteen sänkyynsä muutenkin tyytyväinen. Tai kenties enemmänkin, hän nimittäin toteaa sängyn taso on huikea.

- Tässä iässä on jo kolotuksia siellä täällä, ja kun ei tästä parempaan kuntoon mennä, niin mietin, että tällä tavalla voin auttaa kroppaa tasapainottumaan ja saamaan kireyksiä pois.

Havas kävi puolisoineen Unikuman UnikLab-pintapainejärjestelmällä tehtävässä mittauksessa. Laitteisto mittaa kehon patjaan kohdistamaa pintapainetta.

- Me kävimme siinä skannauskoneessa katsomassa, että mikä kohta painuu patjassa, ja nyt sänkymme tukee juuri oikeista kohdista.

Sari Havaksella ja hänen kumppanillaan on myös lääkinnälliseksi tuotteeksi luokitellut Astro-tyynyt. Astro on säädettävä erikoistyyny, joka muotoutuu kehon lämmön ja painon mukaan. Tyyny antaa niskalle ihanteellisen tuen rentouttaen niska- ja hartiaseudun

vähentäen nikamiin ja lihaksiin kohdistuvaa rasitusta sekä parantaen verenkiertoa.

Puoliso suhtautui tyynyyn ensin epäilevästi:

- Hänellä on ollut tapana nukkua littanalla tyynyllä, jossa pyörii sisällä pari höyhentä. Sen hän on rytännyt ja laittanut kaularangan viereen, joten hän pelkäsi että Astro-tyyny on liian iso. Mutta ei se ollut, vaan se tukee ihanasti hartioita ja niskaa! Nämä tyynyt pitävät

kaularangan irti olkapäästä, ja olkapääkivut alkavat helpottamaan.

- Hyvä sänky voi olla unilääkettä! Uneen pääseminen helpottuu, kun ei tarvitse kieriskellä ja pyöriskellä. Kun keholle löytyy helposti hyvät asennot, se pääsee nopeammin lepotilaan, Havas tuumii.

Iloa keholle ja mielelle

Vaikka mukavuus onkin ykkösjuttu, on myös sängyn ulkonäöllä väliä. Unikulman palveluun kuuluvat myös sisustusratkaisut makuuhuoneisiin. Kokonaispalvelu yhdistää makuuhuoneen ergonomian, toimivuuden sekä esteettisyyden. Havas valitsi

moottoroimattoman sängyn jenkkivuoteen alaosalla ja molemmille erikseen räätälöidyillä patjoilla. Niiden päälle valittiin vielä sopiva sijauspatja ja sille suojus.

Koska makuuhuone oli äskettäin tapetoitu kauniisti, halusi Havas sänkyyn myös päädyn.

- En halunnut että uusi tapetti likaantuu hiuksista ja muusta. Nyt meillä on kankaalla päällystetty, pehmustettu sängynpääty, eikä tapetti mene nuhjuiseksi, hän kertoo ja innostuu yhtäkkiä:

- Tikka! Meillä on tuossa männyssä vanha linnunpönttö! Tikka yritti pönttöön sisään, mutta ei mahtunut! Meidän makkarin ikkunasta näkyy ihana

rauhoittava näkymä, ja sitten välillä tällaisia jännittäviä hetkiä, Havas nauraa.

Mutta sitä ei tarvitse jännittää tuleeko illalla uni silmään. Itselle räätälöity sänky ja oikein valitut tyyny ja peitto takaavat rentoutumisen ja rauhalliset unet.

Näyttelijä Sari Havas elää työntäyteistä aikaa. Repliikit, esityspaikat ja näyttämöt vaihtuvat, mutta yksi toive pysyy:

- Arvostan nukkumista ihan hirveästi, ja olenkin selvittänyt etukäteen, että kai majapaikoissani on parisänky, jotta saan puolisoni välillä viereeni!

Sari Havas kertoo uudessa Unikulman sängyssään istuskellen ja makuuhuoneen ikkunasta avautuvaa maisemaa ihaillen, että nukkuminen on aina ollut hänelle tärkeä asia. Hänellä on myös suorastaan kateutta herättävät unenlahjat:

- Jos huomaan, että minua ei tarvita parissa seuraavassa kohtauksessa, etsin nurkan jossa voin levätä ja jopa nukkua. Lentokoneessakin nukahdan jo ennen kuin kone on ilmassa!

Rennosti ja lähekkäin

Sari Havas uskoo, että nukkuminen on yksi tärkeimmistä asioista, jolla voi vaikuttaa omaan hyvinvointiinsa. Vaikka hän arvostaa hyviä unia, pystyy hän suhtautumaan nukkumiseen rennosti. Sekä uni että myös heräily auttavat häntä työnteossa:

- Repliikkejä opetellessa väsyy. Kun nukun hetken, repliikit ikäänkuin asettuvat päähäni sillä aikaa. Saatan myös herätä aamuyöllä, ja alan käydä näytelmää läpi. En mieti huolia tai panikoi töistä, vaan käytän kertaamista unilääkkeenä. Keskityn näytelmään ja annan itseni pudota uneen!

Myös unet ovat hänelle tärkeitä. Havas näkee vivahteikkaita unia ja juttelee mielellään aamuisin puolisonsa kanssa siitä, missä kumpikin on yön aikana seikkaillut.

Epäilyt osoittautuivat turhiksi

Sari Havas on uuteen sänkyynsä muutenkin tyytyväinen. Tai kenties enemmänkin, hän nimittäin toteaa sängyn taso on huikea.

- Tässä iässä on jo kolotuksia siellä täällä, ja kun ei tästä parempaan kuntoon mennä, niin mietin, että tällä tavalla voin auttaa kroppaa tasapainottumaan ja saamaan kireyksiä pois.

Havas kävi puolisoineen Unikuman UnikLab-pintapainejärjestelmällä tehtävässä mittauksessa. Laitteisto mittaa kehon patjaan kohdistamaa pintapainetta.

- Me kävimme siinä skannauskoneessa katsomassa, että mikä kohta painuu patjassa, ja nyt sänkymme tukee juuri oikeista kohdista.

Sari Havaksella ja hänen kumppanillaan on myös lääkinnälliseksi tuotteeksi luokitellut Astro-tyynyt. Astro on säädettävä erikoistyyny, joka muotoutuu kehon lämmön ja painon mukaan. Tyyny antaa niskalle ihanteellisen tuen rentouttaen niska- ja hartiaseudun vähentäen nikamiin ja lihaksiin kohdistuvaa rasitusta sekä parantaen verenkiertoa.

Puoliso suhtautui tyynyyn ensin epäilevästi:

- Hänellä on ollut tapana nukkua littanalla tyynyllä, jossa pyörii sisällä pari höyhentä. Sen hän on rytännyt ja laittanut kaularangan viereen, joten hän pelkäsi että Astro-tyyny on liian iso. Mutta ei se ollut, vaan se tukee ihanasti hartioita ja niskaa! Nämä tyynyt pitävät kaularangan irti olkapäästä, ja olkapääkivut alkavat helpottamaan.

- Hyvä sänky voi olla unilääkettä! Uneen pääseminen helpottuu, kun ei tarvitse kieriskellä ja pyöriskellä. Kun keholle löytyy helposti hyvät asennot, se pääsee nopeammin lepotilaan, Havas tuumii.

Iloa keholle ja mielelle

Vaikka mukavuus onkin ykkösjuttu, on myös sängyn ulkonäöllä väliä. Unikulman palveluun kuuluvat myös sisustusratkaisut makuuhuoneisiin. Kokonaispalvelu yhdistää makuuhuoneen ergonomian, toimivuuden sekä esteettisyyden. Havas valitsi moottoroimattoman sängyn jenkkivuoteen alaosalla ja molemmille erikseen räätälöidyillä patjoilla. Niiden päälle valittiin vielä sopiva sijauspatja ja sille suojus.

Koska makuuhuone oli äskettäin tapetoitu kauniisti, halusi Havas sänkyyn myös päädyn.

- En halunnut että uusi tapetti likaantuu hiuksista ja muusta. Nyt meillä on kankaalla päällystetty, pehmustettu sängynpääty, eikä tapetti mene nuhjuiseksi, hän kertoo ja innostuu yhtäkkiä:

- Tikka! Meillä on tuossa männyssä vanha linnunpönttö! Tikka yritti pönttöön sisään, mutta ei mahtunut! Meidän makkarin ikkunasta näkyy ihana rauhoittava näkymä, ja sitten välillä tällaisia jännittäviä hetkiä, Havas nauraa.

Mutta sitä ei tarvitse jännittää tuleeko illalla uni silmään. Itselle räätälöity sänky ja oikein valitut tyyny ja peitto takaavat rentoutumisen ja rauhalliset unet.

Asiantuntijamme palvelevat Itäniityntie 14, Raisio. Tervetuloa!

Varaa henkilökohtainen palveluaika