Mainos

Gorillan treenivinkit

Kesäksi pitäisi vuodesta toiseen päästä aina siihen kuuluisaan rantakuntoon Siitäkään ei toki olisi mitään haittaa, että syksyllä ja talvella pääsisi työpaikan rappuset ylös hengästymättä, tai että kauppakassit tuntuisivat edes pikkuisen kevyemmiltä.

Monella treeni alkaa kuitenkin aina samana päivänä, eli huomenna. Aloittaminen on aina kaikkein hankalinta, etenkin jos kuntosalilla käyminen ja toisten katseiden alla harjoittelu ei tunnu itselle mieluisalta. Motivaatiota on kuitenkin entistä vaikeampaa saada kohdilleen, ilman kunnollisia välineitä. Aloittelijoiden puolestaan on vielä vaikeampaa tarttua härkää sarvista, jos ei tiedä millä vinkeillä voisi päästä alkuun.

Kotikäyttöön tarkoitettujen treeni- ja kuntoiluvälineiden ei kuitenkaan enää nykyään tarvitse yhtään hävetä kuntosalien ammattitason laitteille. Moni haluaa aloittaa oman kropan remonttiprojektin kotoa käsin, ilman yleisön tuomia paineita ja omassa rauhassa. Gorilla Sports onkin tullut monelle aloittelevalle treenaajalle tutuksi. Kun kuntoilukärpänen on päässyt kunnolla puraisemaan, niin moni myös palaa verkkokauppaan hakemaan uusia tuotteita ja lisää vinkkejä.

Näillä tuotteilla ja treenivinkeillä kuka tahansa pääsee helposti ja vaivattomasti alkuun treenaamisessa ja kuntoilussa, eikä projekti kaadu ylisuuriin kustannuksiin tai monimutkaisuuteen. Pienillä teoilla ja päättäväisyydellä saat hyviä tuloksia ja tunnet olosi paremmaksi!

Aloittelijan varma valinta

Kotikuntoilijalle ja aloittelevalle treenaajalle käsipainot ovat erinomainen ensimmäinen hankinta. Helppokäyttöiset ja monipuoliset painot ovat yksi suosituimmista treenivälineistä ja ne tulevat varmasti tutuiksi melkein kaikissa treeniohjelmissa. Perinteisten käsipainosarjojen lisäksi saatavilla on useita malleja, aerobic käsipainoista säädettäviin setteihin, joten löydät varmasti omaan treenityyliisi sopivat tuotteet.

Säädettävät käsipainot ovat oiva valinta kaikille, jotka haluavat treenata kotona omassa rauhassa. Säädettäviä käsipainoja on helppo muokata vastaamaan omaa suoritustasoa. Sitä mukaan, kun käsiesi lihakset vahvistuvat, voit alkaa lisätä painoja. Kokonainen käsipainosarja vie myös enemmän tilaa, mutta säädettävien painojen avulla, kuntoilemiseen ei tarvitse uhrata neliöitä. Aerobic käsipainot puolestaan ovat omiaan, jos haluat saada enemmän irti lenkkeilystä tai muista aerobisista harjoitteista. Saat tutustu hölkkälenkistä aivan uudella tavalla haastetta, kun otat painot mukaan suoritukseesi!

Käsipainot ovat myös aloittelijalle mainio kuntoiluväline.
Käsipainot ovat myös aloittelijalle mainio kuntoiluväline.

Erilaisten nostojen avulla saat treenattua käsiesi ja yläkroppasi eri lihaksia, eli kannattaa tehdä liikkeitä säännöllisesti, mutta älä keskity pelkästään samoihin liikkeisiin, ellet ehdottomasti halua keskittyä vahvistamaan tiettyä osaa kropastasi. Kannattaa myös pitää mielessä, että vaikka käsipainoilla tehdään paljon yläkroppaa ja käsiä vahvistavia liikkeitä, niin voit hyödyntää niitä myös useissa muissa treeneissä, kuten askelkyykkyjä tehdessäsi.

Yläkropan paras ystävä

Hintatietoiselle kuntoilijalle, kuka haluaa treenata etenkin yläselän ja hauisten lihaksia, on leuanvetotanko nappivalinta kodin kuntoiluvälineeksi. Edullisuuden lisäksi leuanverotanko on yksinkertainen käyttää, mutta sen avulla voit tehdä laajan kattauksen erilaisia liikkeitä. Tangot on helppoja kasata, eivätkä ne vaadi juuri ollenkaan säilytystilaa.

Vipuvoimalla toimivan leuanvetotangon saat kiinnitettyä ovenkarmin yläpuolelle. Kehosi oma paino pitää tangon kiinni painamalla sen kiinni seiniä vasten. Teleskooppiset leuanvetotangot puolestaan pidentyvät ja kiilautuvat ovenkarmien väliin. Tanko pysyy paikallaan kitkan avulla, mutta sen mukana tulevien ruuvien avulla saat sen entistä tukevammin paikoilleen. Jos kotoa löytyy ylimääräistä tilaa tai olet kiinnostunut kunnollisesta kotikuntosalista, niin itsenäisesti seisova voimatorni voi olla sinulle sopiva tuote.

Klassisia treeniliikkeitä miettiessä, leukojen vetäminen tulee varmasti monelle mieleen heti ensimmäisenä. Käsien lisäksi leuanveto on vahvistaa tehokkaasti myös selkä- ja rintalihaksia, mistä on hyötyä etenkin, jos joudut esimerkiksi töiden tai opiskelujen takia istumaan arkisin pitkiä aikoja. Leukoja vetäessä, voit vaikuttaa aktivoituviin lihaksiin, muuttamalla otettasi. Kun otat tangosta leveän otteen, niin selän lihakset aktivoituvat enemmän, kun taas kapeampi ote aktivoi käsiä ja rintaa. Tangon lisäksi et tarvitse muita välineitä, koska kehosi paino tuottaa tarvittavan vastuksen. Lisäpainona voit käyttää painoliivejä, kun olet päässyt kunnolla vauhtiin!

Kuntoilu maistuu kaverin kanssa vielä paremmalta!
Kuntoilu maistuu kaverin kanssa vielä paremmalta!

Kahvakuula on saavuttanut kotikuntoilijoiden keskuudessa suuren suosion, mistä kiitos kuuluu tuotteen helppokäyttöisyydelle ja monipuolisuudelle.

Kahvakuulaa voit hyödyntää nopeiden ja räjähtävien nostojen lisäksi myös rauhallisemmissa liikkeissä, minkä takia kuulan painoon kannattaa kiinnittää huomiota. Omaan lähtötasoon on hyvä kiinnittää huomiota, mutta kannattaa myös harkita useamman eri painoisen kahvakuulan hankkimista. Näin saat varmasti sopivan painoisen kuulan erilaisiin harjoituksiin ja pystyt treenaamaan tehokkaasti ja turvallisesti.

Kahvakuulan ja esimerkiksi käsipainojen lisäksi kannattaa harkita esimerkiksi steppilaudan hankkimista. Laudalla saat tehtyä laajasti erilaisia aerobisia harjoituksia, mutta sen saa kätevästi piiloon sängyn alle tai vaatekaappiin, kun olet saanut päivän treenin alta pois. Jumppamatot ja jumppapallot ovat myös arjen kuntoiluhetkissä erinomaisia apuvälineitä ja varsinkin jälkimmäisellä saat treenihetkiin vielä pikkuisen lisää vaihtelua. Fitness trampoliineilla puolestaan kuntoilu tuntuu melkein liian hauskalta ollakseen kropalle hyväksi!

Tärkeintä treenaamisessa ovat kunnollisten välineiden ja oikein tehtyjen liikkeiden lisäksi motivaatio! Gorilla Sportsin sivuilta löydät laadukkaiden tuotteiden lisäksi reilun kattauksen erilaisia blogitekstejä, joista saat treenivinkkien lisäksi myös lisäannoksen motivaatiota omaan arkeesi. Päättäväisyydellä ja pitkäjänteisyydellä saavutat varmasti omat tavoitteesi ja niistä on hyvä jatkaa vielä pidemmälle!

Lisätietoja: gorillasports.fi