Mainos

Turun uniikki musiikkielämä – Mitä sanottavaa musiikin huippunimillä on Turusta?

Klaus Mäkelä ja Jori Sjöroos ovat musiikin huippunimiä, mutta omissa piireissään. Kohtaamisessaan he puhuvat ennakkoluuloista ja oppivat toisiltaan.

Entuudestaan toisilleen tuntemattomat Mäkelä ja Sjöroos pääsevät heti vauhtiin: Koska aloitit soittamisen, mitä kuuntelit lapsena, jännittääkö kapellimestaria ennen keikkaa, miten säveltäjä ajattelee? Absoluuttinen sävelkorva? Mitä löytyy nuottien takaa? Onko äänellä väri? Tarvitaanko tyylien raja-aitoja, ja mikä se sellainen genre oikeastaan on?

Haastateltavat intoutuvat vaihtamaan ajatuksia, kädet heiluvat ja uudet kaverukset inspiroituvat näkökulmien erilaisuudesta. Puhutaan kuitenkin yhdestä asiasta, musiikista.

Jori Sjöroos on yksi Suomen menestyneimmistä tuottajista. Suuri yleisö tuntee hänet PMMP:n hovituottajana ja kultasormena. Parhaillaan hän virittelee uraa omalla nimellään ja tuottaa uusia nousevia artisteja, kuten Vestaa. Sjöroosilla oli sormet pelissä myös Paula Vesalan esittämässä uudessa Finlandia-versiossa.

Klaus Mäkelä on vain vähän päälle parikymppinen, mutta täyttää tilan iloista itsevarmuutta huokuvalla karismalla. Hän on sekä menestynyt sellisti että yksi tämän hetken kuumimmista kansainvälisistä kapellimestarinimistä.

Mäkelä on kiinnitetty Ruotsin radion sinfoniaorkesterin päävierailijaksi ja toimii Tapiola Sinfoniettan taiteellisena partnerina. Hänet nimitettiin Oslon filharmonikkojen ylikapellimestariksi vuodesta 2020 alkaen. Turkuun hänet tuo Turun musiikkijuhlien taiteellinen johtajuus.

Sjöroosille Turku on vanha tuttu.

– Olen asunut ison osan elämästäni Turussa. Täällä on kaikista Suomen kaupungeista valoisin ja värikkäin spiriitti. Ei ihme, että juuri täällä olen luonut kaikki elämäni musiikit, Sjöroos hehkuttelee.

Klaus Mäkelä on kotoisin Helsingistä, mutta tunnustaa niin ikään kaupungille kiintymystään.

– En ole turkulainen, mutta olen Turun rakastaja, hän paljastaa.

Rakkaudentunnustus perustuu moniin töiden parissa vietettyihin hetkiin, joiden myötä Mäkelä on tutustunut myös paikallisiin ihmisiin.

– Aina kun mietin Turkua, se on ollut taiteellisesti valtavan inspiroivaa aikaa.

Molemmat ovat sitä mieltä, että Turku on omalla tavallaan Suomen eurooppalaisin kaupunki. Joenrannat, ravintolat, tunnelma, miehet luettelevat.

Turun uniikki musiikkielämä

Turun musiikkijuhlat täyttää 60 vuotta. Mäkelä pääsekin heti alkajaisiksi suunnittelemaan juhlavuoden kokonaisuutta.

– On hirmuisen hienoa saada olla mukana näin perinteikkään instituution parissa, Mäkelä sanoo.

Hän myös muistuttaa kaupungin ainutlaatuisuudesta ja historiasta.

— Näkökulmastani Turun musiikkielämä on aivan uniikki. Täällä on soitettu Beethovenia hänen eläessään. Se tuntuu nykypäivän ihmisestä aivan utopistiselta ajatukselta!

Myös Jori Sjöroosille Turun musiikkielämä on aina värissyt. Hän muistelee lämmöllä ensimmäisiä DBTL-festareita, jolloin klubit tulivat tutuiksi.

– Mutta vuoden 2000 elektronisen musiikin festivaali Koneisto oli merkittävä juttu, se oikeastaan aloitti Suomen elektronisen musiikin buumin laajassa mittakaavassa, Sjöroos kertoo.

Hän oli myös itse esiintymässä parilla keikalla.

– Kukaan ei tiennyt minusta mitään. Aluksi teltta oli tyhjä, mutta täyttyi keikan loppua kohden. Koneisto on jäänyt taiteilijuuteni kannalta erittäin tärkeänä ja edistyksellisenä tapahtumana mieleen, Sjöroos sanoo.

– Minun paras ja hauskin muistoni Turusta on se, kun tyttöystäväni voitti Turun sellokilpailut ja minä tulin toiseksi, Mäkelä nauraa. Hänet tosin valittiin yleisön suosikiksi.

Kummatkin muusikot päivittelevät Turun rikasta kulttuuritarjontaa. He päätyvät siihen, että kannattaa ehdottomasti olla ennakkoluuloton, lajityypillä ei ole väliä.

– Kokeilemalla ja testaamalla voit kohdata jotain todella ainutlaatuista, joka jää loppuelämäksi mieleen, Mäkelä vinkkaa.

Sjöroos on samoilla linjoilla, ja muistelee samalla omia kokemuksiaan rohkeista konsepteista, esimerkkinä Ydintalvipuutarha tai Turku Modernin kaltainen kansainvälisen tason klubifestari.

Yhteistyötä odotellessa

Mäkelä ja Sjöroos ovat kummatkin eläneet hyvin voimakkaasti musiikin kautta varhaisesta lapsuudesta lähtien.

Mäkelä tulee muusikkoperheestä, myös hänen isänsä on sellisti.

– Vanhempani eivät ikinä puskeneet muusikon uralle, mistä olen kiitollinen. Parasta on, kun musiikin saa löytää itse, hän selvittää.

Sjöroos komppaa, vaikka koordinaatit ovat vähän toisenlaiset. Lapsuuteen kuitenkin kuului musiikki voimakkaasti.

– Päiväkodista oli aina kova kiire kuuntelemaan Abbaa. Kymmenvuotiaana päätin, että haluan tehdä elämässäni musiikkia, Sjöroos muistelee.

– Joo, suurin piirtein samoilla ikäluvuilla minäkin tein vastaavan päätöksen, Mäkelä sanoo.

Muita vaihtoehtoja ei kummallakaan käytännössä ollut. Se oli all in, kummatkin tokaisevat yhdestä suusta.

Siinä kun Klausin pääinstrumentti on sello, Jori ei koe itselleen pääinstrumenttia.

– Kaipaan selloa, koska äänen tuottaminen on fyysistä ja aina voi itse päättää sävyn ja soundin. Orkesteria johtaessa ihmisiä täytyy motivoida tuottamaan tietynlaista ääntä, Mäkelä vertailee.

Sjöroos on niin sanotusti itseoppinut. Hän kertoo toki käyneensä musiikkiluokat ja bändikuviot kovalla kipinällä, mutta varsinainen mullistus oli tietokone.

– Silloin tajusin, että voin koneen avulla käskyttää ja ohjelmoida musiikkia. Se on instrumentti, joka on kaikki instrumentit, Sjöroos maalailee.

Samaa voisi sanoa sinfoniaorkesterista.

Kummatkin ovat samaa mieltä siitä, että musiikkia ei tarvitse etukäteen ymmärtää. Tosin Sjöroosia hieman arveluttaa akateemiset ennakkokäsitykset. Mäkelä kuitenkin rohkaisee, ettei klassista elämystä varten tarvitse sen kummemmin valmistautua. Avoin mieli riittää, se tekee siitä mahtavaa.

Ja taas löytyy yhteinen sävel: genre-luokituksia ei tarvita, hyvässä musiikissa on kyse musiikista, ei mistään muusta.

Mutta voisiko näitä kahta taiteilijaa saada tekemään myös musiikkia yhdessä?

Ehdottomasti.

Inspiroidu Turusta: kissmyturku.fi