Mainos

Hyvän juurileivän valmistaminen kestää yli vuorokauden

Perheleipuri Salosella on takanaan 113 vuotta historiaa, sillä ensimmäiset leivät leipoi Johanna Salonen jo vuonna 1905. Pitkään lepoaikaan perustuvat juurileivät ovat Salosen uusin aluevaltaus, josta haluttiin erikseen kertoa myös uudella Eat my Turku -sivulla.

Johanna Salonen pyöritti Perheleipuri Salosta lähes viisikymmentä vuotta aikana, jolloin tiiliuunit lämmitettiin puilla ja valmiit leivät vietiin torille käsikärryin. Alkuajoista asti on valmistettu niin sekaleipää kuin mallasjuureen tehtyjä setsuurejakin. Salosen suku vastaa leipomon toiminnasta edelleen ja tällä hetkellä toimitusjohtajan paikalla istuu neljännen sukupolven edustaja Juha Salonen.

Yksi Perheleipuri Salosen uusimmista onnistumisista ovat olleet juureen leivotut, pitkään levänneet vaaleat ruokaleivät.

”Vuorokauden kestävä lepoaika ja juureen leipominen parantavat leivän rakennetta, makua ja säilyvyyttä eli kaikkia leivän tärkeitä ominaisuuksia ilman lisäaineita”, kertoo Salonen ja jatkaa: ”Pitkään lepoon perustuva taikina on löysää ja kosteaa, joten sen käsittely on normaalia taikinaa hankalampaa, mutta olemme hankkineet sitä varten erilliset laitteet niin että homma sujuu. Lisäksi leivät paistetaan erikseen hankitulla teollisella kiviarinauunilla, joka tuo leipiin osan niiden ominaismausta.”

Salosen Leipomo valmistaa tällä hetkellä tuoretta leipää ja leivonnaisia kuusi kertaa viikossa yli 1000 kauppaan ympäri Etelä-Suomea. Sämpylät ovat se tuote josta leipomo tunnetaan, mutta sämpylöiden rinnalle ovat nousseet myös sataprosenttisesti kaurasta valmistetut kauraleivät, perinteiset juureen valmistetut ruisleivät.

”Esimerkiksi meidän ruisleipä valmistetaan perinteisin menetelmin juureen ilman hiivaa. Aineina vain ruisjauhot, vesi ja suola”, kertoo Juha Salonen.

Björkmanin perheen ruuanlaitossa loistaa rakkaus omaan kasvimaahan ja paikallisiin tuotteisiin

Eat my Turkua varten Björkmanin perheessä päästiin valmistamaan reseptejä Perheleipuri Salosen Jussin moniviljaleivästä ja saaristolaisnapeista, joiden päälle laitettiin parhaita paikallisia tuotteita ja omasta puutarhasta kerättyjä kasviksia.

Oma puutarha on perheen ylpeys, jonka antimista he ammensivat Eat my Turulle tehtyihin resepteihin. Vanhan hirsitalon leivinuuni ja puuhella ovat myös kovassa käytössä Björkmanin perheessä ja erilaiset perinneruuat ovatkin vakiotarjottavaa. Vanhat menetelmät ja oma puutarha ovat loputon inspiraation lähde molemmille. Puutarhan antimista Björkmanit valmistavat myös omat hillot sekä erilaisia hapatettuja vihanneksia.

Katso miten John Björkman valmistaa perinteisen Gubbrörän Salosen saaristolaisnapeille:

Lue Perheleipuri Salosen koko tarina Eat my Turun sivuilta:
Perheleipuri Salonen tekee perinteistä leipää nykyajan tekniikoilla

Tykkää Eat my Turusta myös Facebookissa!

Katso Perheleipuri Saloselle tehdyt reseptit:

Perheleipuri Salosen saaristolaisnappeja ja gubbröraa

Makea rypälehilloleipä Perheleipuri Salosen Jussin moniviljaleivästä

Pannupihvi Perheleipuri Salosen moniviljaleivällä

Siikatartar Salosen Saaristolaisnapilla

Mustakaalipesto-voikkarit Perheleipuri Salosen Jussin moniviljaleivästä