Mainos

Skanssiin rakennetaan moderni kaupunginosa, jossa lämpö kiertää paaluissa ja yhteissaunat ovat katolla

Matti Nuttunen on yksi asuinalueen uudisasukkaista. Hän muutti Skanssin Avaimeen viime kesäkuussa. Kehittyvä alue hyvien palveluiden ja liikenneyhteyksien läheisyydessä sai hänet sijoittamaan uuteen kaksioon.

Skanssin ostoskeskuksen ympärillä on vuoteen 2030 mennessä suunniteltu asuvan noin 8000 turkulaista. Alueen vetonaula on tietysti kauppakeskus Skanssi, mutta myös kätevät yhteydet niin Turun keskustaan, Kupittaan asemalle, yliopistoille kuin Kaarinaan ja Helsinkiin tekevät alueesta halutun. Houkuttelevuutta lisää ekologinen ajattelu ja yhteisöllisyyttä lisäävät ratkaisut.

Skanssissa päästään pitkästä aikaan suunnittelemaan alusta alkaen kokonaan uutta, jolloin ympäristönäkökulma voidaan ottaa paremmin huomioon. Alueesta rakennetaankin kestävää kehitystä tukeva kaupunginosa. Esimerkiksi Skanssin Tornissa energiatehokkuutta optimoidaan maanalaisella energiavarastolla, jota hyödynnetään lämmitys- ja viilennysjärjestelmässä. Alueen hulevedet kerätään talteen viivytysaltaiden kautta ja sähköautoja varten on varattu pistokkeet. Myös mahdollisen raitiolinjan reititys kulkee Skanssin kautta.

- Ympäristöasioilla oli vaikutusta omaan ostopäätökseeni, vaikkeivät ne juuri päivittäisessä asumisessa näy. Toki jätteiden kierrättäminen on helpompaa kuin aiemmin, kun pihalla on kaikelle materiaalille oma paikkansa, nyt puoli vuotta Skanssin Avaimessa asunut Matti Nuttunen miettii.

Kauppakeskuksen läheisyys on sen sijaan vaikuttanut elämään suuresti. Alueen palvelutarjontaa Nuttunen hyödyntää viikoittain.

- Kauppakeskus on niin lähellä, että sinne voi helposti kävellä. Siellä käyn ruokakaupassa ja erikoisliikkeissä. Lisäksi tuossa tien toisella puolella on koko joukko huonekalu- ja kodinkoneliikkeitä, joista ostin lähes kaiken tarvitsemani. Kuitenkin parvekkeelta on täysin rauhallinen näkymä yli niittyjen, eikä moottoritiekään kuulu tähän, hän iloitsee.

Erityisesti Nuttusta on miellyttänyt uudessa asuinympäristössään lähialueen ulkoilumaastot. Lauste – Ispoinen -kuntorata kulkee aivan vierestä, joten siitä pääsee helposti lenkille tai hiihtämään. Vain kuntosalille hän lähtee muualle, sillä treeni on sosiaalinen tapahtuma ja sali pysyy samana asuinpaikasta riippumatta.

Skanssin kaupunginosaa leimaavat hyvät kulkuyhteydet, palveluiden läheisyys ja ekologinen ajattelu.
Skanssin kaupunginosaa leimaavat hyvät kulkuyhteydet, palveluiden läheisyys ja ekologinen ajattelu.

Yhteisöllisyys jälleen kasvussa

Nuttusen hieman vajaan viidenkymmenen neliön kaksiossa on oma sauna. Suurin osa Skanssin Avaimen ja viereen rakenteilla olevan Skanssin Ravelliinin yksiöistä ja kaksioista on saunattomia. Nykyajan suuntaus onkin, että kerrostaloihin rakennetaan myös yhteisiä tiloja.

Ravelliinissa yhteisten saunatilojen laatuun on panostettu. Ne sijaitsevat viisikerroksisen talon kattokerroksessa. Kahden löylyhuoneen lisäksi kerhotiloista löytyy vilvoitteluparveke ja yhteinen oleskelu- ja ruokailutila.

- Yhteisöllisyys ja jakamisen kulttuuri ovat nousussa. Yhteispihat vesialtaineen kannustavat täällä viettämään aikaa ulkona ja tapaamaan toisia asukkaita. Skanssissa kannustetaan myös yhteiskäyttöautoiluun. Varsinkin nuoret ymmärtävät, että kaiken ei tarvitse olla enää omaa, Marko Karppinen aluetta markkinoivasta Huoneistomarkkinat Oy LKV:sta tietää.

Matti Nuttusen mielestä kaksio Skanssin Avaimessa oli järkevä sijoitus omaan asumiseen ja myöhemmin vuokrattavaksi.
Matti Nuttusen mielestä kaksio Skanssin Avaimessa oli järkevä sijoitus omaan asumiseen ja myöhemmin vuokrattavaksi.

Valmiiseen kotiin

Matti Nuttuselle kaksio oli ensimmäinen valmiina hankittu asunto. Rakennusliikkeen omistajan poikana hän oli tottunut itse tekemään ja remontoimaan pienestä pitäen.

- Aluksi ajatus mennä vieraan tekemään asumaan tuntui aika oudolta, ja minun oli tietysti pakko huomautella pikkuasioista. Ne kyllä korjattiin ihan mukisematta. Ostin asunnon vuotta ennen sen valmistumista, joten pääsin valitsemaan vapaasti materiaalit. Pystyin hyvin seuramaan asunnon rakentamista: informaatiota tuli mukavasti eri vaiheissa ja pääsin mukaan työmaakierroksille. Kyllä tämä on hyvin rakennettu talo, Nuttunen summaa.

Kaksiossa asuminen sopii nyt Nuttusen elämäntilanteeseen, mutta loppuelämäänsä hän ei usko nykyisessä kodissaan asuvansa.

- Asun tässä luultavasti muutaman vuoden ja sitten joko myyn tai laitan vuokralle ja siirryn isompaan. Vastike on melko pieni, joten tästä saisi myös mukavan vuokratuoton. Arvokin luultavasti nousee, kun alue pikkuhiljaa valmistuu, Nuttunen miettii.

Skanssin Avaimen kaikki asunnot myytiin jo noin seitsemän kuukautta ennen talon valmistumista. Tällä hetkellä myynnissä on touko - kesäkuun vaihteessa valmistuvasta Skanssin Ravelliinnista kaksioita ja pari kolmiota.

Malliasunnon ensiesittely

24.02.2019 klo 11.30-12.30

Skanssin Ravelliini

Skanssinkatu 34 B 52