Asianajaja voi avioerotilanteessa auttaa sovinnolliseen ratkaisuun

Moni avioliitto päätyy tilanteeseen, jossa ero on ainoa ratkaisu. Asianajajan mukaan ottaminen eroprosessiin ei ole epäluottamuslause puolisoa kohtaan, vaan tae siitä, että asiat saadaan hoidettua lakiin perustuvalla tavalla. Sopimuksen jälkeen elämässä päästään jälleen eteenpäin.

- Asianajajan velvollisuus on edistää sovintoa. Kummankaan osapuolen elämää ei ole tarkoitus hankaloittaa, vaan päämääränä on päästä kaikkia tyydyttävään sopimukseen, jonka kanssa pystytään elämään jatkossakin. Jos pariskunnalla on lapsia, on yhteistä vanhemmuutta vielä edessäkin, muistuttaa asianajaja, varatuomari Meri Vuorio.

Mikäli ero on sovinnollinen, pariskunnalla ei ole yhteistä omaisuutta, eikä lapsia, voi eropaperit hyvin tehdä itsekin. Muussa tapauksessa on hyvä kääntyä avustajan puoleen. Mikäli asioista voidaan yhdessä sopia, voi pariskunta hyvin ottaa myös yhteisen avustajan. Jokaisella on kuitenkin oikeus ottaa selvää omista oikeuksistaan myös itsekseen.

- Mikäli ei ole varma, tarvitseeko avustajaa, meille voi aina soittaa ja kertoa tilanteestaan. Pohdimme sitä yhdessä ja annamme asiasta mielipiteemme. Soitto ei vielä maksa mitään. Jos päädymme siihen, että asiasta halutaan keskustella tarkemmin, voimme varata konsultaatiokäynnin. Etenemme aina asiakkaan tarpeiden ja tahdon mukaan, asianajaja, varatuomari Leena Toivonen toteaa.

Uupuneena hätiköityjä päätöksiä

Avioerotilanteessa tehdään usein omaisuuden ositus ja sovitaan lapsia koskevista asioista, kuten huoltajuudesta, asumisesta ja tapaamisoikeuksista. Asioista laaditaan juridisesti sitovat sopimukset, joita myöhemmin on vaikea muuttaa. Koska eron hetkellä ihminen saattaa olla uupunut ja voimakkaiden tunteiden vallassa, voi rationaalisten päätösten tekeminen olla normaalia vaikeampaa. Ulkopuolisen näkökulman tuominen paikalle on siksi hyödyllistä.

- Monet ovat valmiita eron hetkellä luopumaan kaikesta, jopa lapsistaan, vaan päästäkseen eroon tilanteesta. Myöhemmin he katuvat tekemiään sopimuksia, mutta silloin niiden muuttaminen on juridisesti hankalampaa. Lisäksi jatkuvat muutokset voivat olla lapsille raskaita, Vuorio kertoo.

Tilanne saattaa pariskunnan välillä olla myös niin tulehtunut, että sopimukseen on vaikea päästä ilman avustajia. Ulkopuoliset tahot auttavat pitämään keskustelun niissä asioissa, jotka sopimuksen syntymisessä ovat olennaisia.

- Aviopuolisot käyvät usein pitkiä taisteluita muistoesineistä, kuten kummilusikasta tai taulusta, jolla myöhemmin ei ehkä sittenkään ole niin suurta merkitystä. Sillä hetkellä ne symbolisoivat lähinnä sitä pettymyksen tunnetta, jonka avioliiton rikkoutuminen tuo tullessaan. Ulkopuolisen avustajan on helpompi ohjata keskustelu niihin asioihin, joista on pakko päästä sovintoon, kuten lasten huoltajuuteen tai osituksen sovitteluun ja löytämään niissä ratkaisu.

Toivonen ja Vuorio toivovat, että asianajajaa konsultoitaisiin mieluummin heti, eikä vasta sitten, kun sukset ovat lopullisesti ristissä.

- Usein lyhyt konsultaatio alussa maksaa itsensä monin verroin takaisin. Riitainen, pitkä ositus oikeudenkäynteineen voi maksaa tuhansia euroja, mutta se voidaan ehkä välttää, jos alusta saakka on selvää, mitkä ovat kummankin oikeudet. Siksi kannattaa mieluummin konsultoida heti ja pyrkiä nopeasti sopimukseen kuin lähteä pitkittämään riitaa. Varsinkin, jos osapuolilla on yritysvarallisuutta tai maatiloja, kannattaa ositus antaa ammattilaisten hoidettavaksi, asianajajat kehottavat.

Varatuomareilla Meri Vuorio (vasemmalla) ja Leena Toivonen on pitkä kokemus perheoikeudellisissa asioissa. Toimistokoira Lillin opinnot ovat vielä kesken.
Varatuomareilla Meri Vuorio (vasemmalla) ja Leena Toivonen on pitkä kokemus perheoikeudellisissa asioissa. Toimistokoira Lillin opinnot ovat vielä kesken.

Asianajaja on monelle pelottava ja vieras ammattinimike. Meri Vuorion, Leena Toivosen, Lillin ja Metkun toimistolla Turun Poliisitaloa vastapäätä ei kuitenkaan tarvitse jännittää.

- No mehän olemme vain ihmisiä, jotka autamme toisia ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa.

Ai niin paitsi Lilli ja Metku, jotka ovat koiria.

Eerikinkatu 41

20100 TURKU

Puh. 045 7870 2750

toimisto@vuoriotoivonen.fi

www.vuoriotoivonen.fi

• Rikosasiat

• Perhe- ja perintöoikeus

• Muut riita-asiat

• Asiakirjojen laatiminen