Tue sinäkin Sigynin kunnostustyötä!

Turun ylpeys, museolaiva Sigyn on parhaillaan kunnostettavana Ruissalon telakalla. Vaikka Aurajoessa eläkepäiviään viettävästä vanhasta rouvasta on aina pidetty hyvää huolta, niin vuodet ovat jättäneet jälkensä laivan kuntoon. Huomattava osa aluksen takilasta, kaarista ja kylkilankuista on sellaisessa kunnossa, että ne pitää uusia. Nyt laivan puosu Anssi Lehtonen kuvailee optimistisena Ruissalon telakalla, kuinka takilan uudet osat ovat suurelta osin puuvalmiina, kylkilankut on sahattu ja kuivattu, kaarimateriaali on valmiina ja uusia kaaria ja kylkilankkuja asennetaan sitä myöten kuin vanhoja on poistettu.

Museoaluksen kunnostustyö aloitettiin toukokuussa ja työ on edennyt suunnitelmien mukaan. - Jos eteen ei tule mitään suurempia yllätyksiä, niin pääsemme taas keväällä 2020 hinaamaan Sigynin takaisin Aurajokeen koko kansan ihasteltavaksi, uskoo Sigyn-hankkeen projektipäällikkö Tapio Santala.

Kuva: Heikki Räisänen
Sigynin kunnostustyö kestää noin kaksi vuotta. Sinä aikana suuri osa laivan puisista rakenteista uusitaan.
Sigynin kunnostustyö kestää noin kaksi vuotta. Sinä aikana suuri osa laivan puisista rakenteista uusitaan.

Apuasi tarvitaan

Museoalus Sigynin säätiön suurena haasteena on hankkia Sigynin kunnostustyölle rahoitus. Hankkeen päärahoittajiksi ovat jo lupautuneet Turun kaupunki ja Åbo Akademi Stiftelse, mutta mittavan kunnostustyön loppuunsaattamiseksi tarvitaan myös yritysten ja yksityishenkilöiden tukea.

Jos sinä koet vanhan purjealuksen pelastamisen sydämen asiaksesi, voit osoittaa tukesi ostamalla laadukkaita, merihenkisiä Sigyn-tuotteita tai lahjoittamalla Museoalus Sigyn säätiölle sopivaksi katsomasi summan. Sigyn-tuotteita myydään Forum Marinumin museokaupassa, osoitteessa Linnankatu 72 ja hankkeen verkkokaupassa. Tuotteiden myyntihinnoista 40 % käytetään lyhentämättömänä laivan kunnostustyöhön.

Voit osallistua Sigynin kunnostustyön tukemiseen myös osallistumalla hankkeen rahoitukseen. Soittamalla palvelunumeroon 06001 2920 voit tehdä joko 10, 20 tai 30 euron lahjoituksen, joka veloitetaan omassa puhelinlaskussasi. Tai vaihtoehtoisesti voit siirtää haluamasi tukisumman suoraan rahankeräystilille: Museoalus Sigynin säätiö sr FI79 1173 3000 6685 10, NDEAFIHH.

Yrityskumppanuuksista lisätietoa täältä.

-Toivon, että Sigynin kunnostuksesta tulee turkulaisten ja merikulttuurin ystävien yhteishanke. Pidetään yhdessä huolta siitä, että aluskaunottaremme säilyy myös tuleville sukupolville, kehottaa Museoalus Sigynin säätiön asiamies Tapio Maijala.

Kuva: Heikki Räisänen
Projektipäällikkö Tapio Santala valvoo kunnostustöiden etenemistä.
Projektipäällikkö Tapio Santala valvoo kunnostustöiden etenemistä.

Museolaiva Sigynin kunnostustyön etenemistä voi seurata muun muassa Facebookissa ja Instagramissa.

Sigynin kunnostyötä voi seurata paikan päällä telakan työaikoina. Telakalla järjestetään tilauksesta myös Sigynin kunnostushanketta esitteleviä ryhmäopastuksia. Opastuksen kesto on noin 30 minuuttia. Varaukset ja lisätiedot Pia Larte, puh. 0400 362 789 tai pia.larte@forum-marinum.fi

http://www.forum-marinum.fi/fi/save-our-sigyn/

* Rahankeräyslupa RA/2018/759 • Luvan saaja: Museoalus Sigynin säätiö sr • Luvan myöntäjä: Poliisihallitus • Luvan numero ja myöntämisajankohta: RA/2018/759, 30.08.2018 • Keräyksen toimeenpanoaika ja -alue: Lupa on voimassa 01.09.2018 – 31.12.2019 koko maassa Ahvenanmaata lukuun ottamatta • Kerättävien varojen käyttötarkoitus: Kerätyt varat käytetään vuosina 2018 – 2020 toteutettavaan museoalus Sigynin takilan ja kylkien kunnostustyöhön • Käytännön toimeenpanija: Museoalus Sigynin säätiö sr

Sigynin tarina

Nyt telakalla kunnostettavana oleva Museolaiva Sigyn on maailman viimeinen parkkitakilainen puurunkoinen kauppa-alus, joka on purjehtinut valtameriliikenteessä. Alus valmistui Göteborgissa vuonna 1887 ja se on toiminut mannerten välisenä kauppalaivana. Sigyn on maailman merillä seilatessaan ylittänyt päiväntasaajan 36 kertaa ja purjehtinut Atlantin yli 56 kertaa. Se on kuljettanut hiiltä Vienan merellä, jalopuuta Intian valtamerellä ja Meksikon lahdella sekä kahvia Etelä-Atlantilla. Suomen lipun alla Sigyn kuljetti lopuksi pohjoismaista puutavaraa Isoon-Britanniaan ja mannermaalle.

Sigyn on ollut onnekas laiva, mutta sen pitkään ja vaiherikkaaseen elämään on osunut myös paljon vaarallisia tilanteita. Se on joutunut rajuihin yhteentörmäyksiin, ollut vähällä ajautua maihin Biskajalla ja irtosi hirmumyrskyssä kiinnityksistään Dybingenin redillä Kristiansandin edustalla. Myös pommit ovat Maailmansodan aikana vaurioittaneet laivaa Aurajoessa ja jäät ovat useita kertoja olleet vähällä upottaa sen.

Sigyn on nykyään Museoalus Sigynin säätiön omistuksessa.