Glögi, plörö ja postipoika
Elettiin 1970- ja 1980-lukuja. Talvet oli talvia ja paukkupakkaset paukkuivat. Turkulaiset elivät elämäänsä ja vaalivat perinteitä. Yksi perinteistä oli postipojan muistaminen jouluaattona. Turussa on yksi unelias, siisti omakotialue, jossa asui vanhempaa väkeä. Muutama hienompi omakotitalo ja useita rintamamiestaloja.
Jouluaattona postipoika oli odotettu vieras talossa. Silloin posti kannettiin vielä luukusta. Mamma näki postipojan tulevan ja avasi oven. Lämmin olo tuulahti postipojan poskille, kun hän istui pöytään. Mamma toi kuuman glögin pöytään torttujen kera ja pappa istui myös pöytään. Pappa kysymään: Maistuisiko postipojalle pieni plörö glögin sekaan. Kylmettyneen postipojan posket alkoivat punottamaan entistä enemmän.
Postipojan lähtiessä ja kiitettyään, mamma sujautti kahvipaketin tai suklaarasian mukaan. Monista taloista tuli mukaan myös kirjekuori. Vaikka postipojan kierros oli raskas jouluaattona, oli se myös rahakas. Sitten iski lama 1990-luvun alussa. Mammat ja papat olivat poissa, taloissa asui uusi sukupolvi.
Asiat muuttuivat, myös Posti. Siitä tuli liikelaitos ja alkoi postilaatikkojen sijoittaminen tien varsille. Ja postipojista tuli tahtomattaan syntipukkeja. Muistamiset loppuivat jouluisin.
Yksi vanha perinne näkyy sentään säilyvän, sillä tänäkin jouluna lähetetään 50 miljoonaa joulukorttia.
