Lukijoilta

Miksi Aarnen tallin pitää maksaa vuokraa?

Aarnen tallin talliveljet kokoontuvat joka keskiviikkona aamupäiväksi Kupittaan urheiluhalliin. Miesluku on melkoinen, jopa 400–500.

Kaikilla on samanlainen verryttelypuku, jonka puseron rinnassa on iso A-merkki ja mahdollisesti lisäksi talliveljen nimi toisella puolen rintaa. Olemme siis samanarvoisia, olet sitten opettaja, maisteri, insinööri tai minkä tahansa alan edustaja. Pääasiassa kuitenkin eläkeläisiä, koska talliin eivät edes pääse kuin 60 vuotta täyttäneet turkulaiset.

Ohjelmassa on ensin voimistelua noin puoli tuntia ja myöhemmin tallimestarimme puheenvuoron jälkeen taas puoli tuntia juoksua, kävelyä tai molempia. Eri ryhmissä kun olemme. Mitä kukin haluaa. Minkäänlaista pakkoa ei ole liikkua, voi jäädä vaikka juttelemaan talliveljien kanssa.

Nyt on meitä vain jäänyt ihmetyttämään, kun saimme hiljattain kuulla tallimestarilta, että joudumme maksamaan kolmen tonnin vuokran vuodessa tämän urheiluhallin käytöstä. Siis joudumme taas järjestämään erilaisia tilaisuuksia kuten joulujuhlat, jotta saamme tuon summan kokoon kaupungille.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Ihmetyttää tämä vuokra siksikin, että olemme erään urheilulääkärin mukaan tosi tärkeitä henkilöitä koko yhteiskunnalle. Hän leikkimielisesti luonnehti tätä tärkeyttä näin: jos olette olleet täällä tallissa vaikka vain pari vuotta ja vasta sitten menneet vanhainkotiin tai vastaavaan laitokseen, olette säästäneet yhteiskunnan varoja melkoisesti. Siellä vanhainkodissa kun se vuorokausihinta on jo noin 200 euron luokkaa.

Eli kahdesta vuodesta kertyy yhteiskunnalle henkilöstömenoja 73 000 euroa ja jos tuo määrä kerrotaan keskimääräisellä tallivelimäärällä eli 450 henkilöllä, on lopputulos suuri määrä euroja.

Näin ollen ainakin kaupungin valtuusto, jonka muutama edustajakin on aina tallissa mukana, voisivat poistaa tuollaisen vuokran, eli sen 3 000 euroa, jolla periaatteessa ei liene suurta merkitystä kaupungin tuloissa.

Tätä tallia ei tiettävästi ole koskaan perustettu, vaan se on syntynyt pääasiassa kauan sitten edesmenneen Aarne Haahtelan myötä, kun hän lenkkeili muutaman ystävänsä kanssa ulkosalla, kunnes kerran ajattelivat, että tuonne voisi sisällekin päästä, ja pääsivät.

Vastaavaa tallia ei tiettävästi ole muualla Suomessa. Vaikkakin useasti eri tiedotusvälineissä sanotaan, että liikkukaa, liikkukaa.

Aarnen talliin on nykyisin pääsy vain 60 vuotta täyttäneillä turkulaismiehillä. Lähipaikkakuntalaisia ei enää muutamaan vuoteen ole voitu ottaa, kun alkaa olla vähän ahdasta. Viime vuonna tehtiin paikallaoloennätys, 504 talliveljeä samaan aikaan.

Siis poliitikot, poistakaa tuo 3 000 euron vuosivuokra, koska meidän tärkeytemme on julkisesti todettu ja laskelmat esitetty.

Jaakko Lindén

talliveli 2002 alkaen, Turku

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (21)

Vanhimmat ensin
Vastaa
åbobo
liittyisinkö?
Kuule Seppo Koskelainen, kyllä se vaan on niin ettei Aarnen talliin enää voi niin vain liittyä, tarvitaan suosittelijoita kunnon herra-kerhon tapaan!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
S. K.
Vast: liittyisinkö?
Vielä kerran, liittyä voi jokainen turkulainen 60 vuotta täyttänyt "herra" tai narri, joka haluaa ottaa osaa liikuntaan ja hyväksyy Tallin harvat "säännöt". Minä en tuntenut liittyessäni siellä ketään, eikä suosituksia kysytty! Perinteen mukaan pyrkijä kutsutaan eteen ja hän kertoo nimensä ja ikänsä. Tallimestari kysyy tallilaisilta "Otetaanko tämä vetreä pappa talliin?" Tallilaiset vastaavat aina huutamalla myönteisesti "juu", jopa Kanerva hyväksyttiin ennen vaaleja. Ilkka, koita ehtiä joskus talliinkin!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
S. K.
Olen parempi ihminen
Vastaan Ateistin muistutukseen, hänellä taitaa olla lukihäiriö: "Maksu on minustakin sivuseikka, kyllä tuo voidaan hyvin maksaa pienestäkin eläkkeestä". Niinhän minä kirjoitin. Tottakai olen parempi ihminen, kuin se vähän alle seitsemänkymppinen Seppo, joka ei päässyt kotoaan liikkeelle ollenkaan. Nyt sentään on "pakko" lähteä pari kertaa viikossa liikuntaharrastukseen ja olen todennut, että hyvää se minulle tekee. Toivon, että kaupunki ei saa minun eläkettäni vielä vuosiin.

"Turun vaarille" vastaisin, että levität väärää "tietoa". Ikäjäkauma on Tallissa laaja, 60;stä yli 90:siin. Harva siellä seisoskelee, jos kunto kestää edes kävelyn. Puolen tunnin lenkkeily omaan vauhtiin sopivassa ryhmässä ja sen jälkeen puolen tunnin voimistelu on ihan riittävä kertasuoritus tälläiselle liki kahdeksankymppiselle papallekin. Useat kyllä
kiertävät rataa kauemminkin ja käyvät kuntosalilla ennen tai jälkeen Talliurheilun.

Tallilla kuten muillakin seuroilla on myös terveyteen vaikuttava psyykkinenkin puoli. On todettu, että yksinäisyys vaikuttaa negatiivisesti terveyteen ja tallissa ei todella pysty olemaan yksin, aina joku juttelee kanssasi, joten mukaan vaan!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Turun vaari
Vast: Olen parempi ihminen
Aarnen talli on ihan hyvä siihen kuuluvien liikuttaja ja sosiaaliset kontaktit ovat erittäin tärkeitä varsinkin yksinäisille ikäihmisille. Tästä ei nyt kuitenkaan ollut kysymys.
Puhuin seniorikortista 65+ ikäisille. Sitä voi käyttää vaikka 100-vuotiaaksi asti ja se tarjoaa monipuolisia liikuntamahdollisuuksia ja varmasti tuo mukanaan myös sosiaalisia kontakteja. En maininnut mitään ikäjakaumista tai seisoskelusta? Voit lukea kommenttini uudestaan.
Tärkein asia oli kommentoida täysin vääriä ja harhaanjohtavia väitteitä Aarnen tallin toiminnan tuomasta kymmenien miljoonien eurojen säästöstä Turulle! Ihan mitä tahansa soopaa ei sentään pitäisi julkisuuteen esittää. Lopuksi: Pidän Turun kaupungin seniorikortin hintaa 40 euroa / 6 kk + 8 euroa rannekemaksu hyvin kohtuullisena. Se kertoo koruttomasti, miten naurettava on esitys Kupittaan urheiluhallin saanti ilmaiseksi 500 talliveljen viikottaiseen käyttöön. Vuosihinta 3000 € on todella pieni.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ateisti
Sepolle muistutus
Vaikka kaupungille vanhustenhoito maksaakin 200e päivässä, ei se ole ilmaista sille vanhukselle. Joten kun sinä julistat olevasi parempi ihminen koska liikut ja siksi koet olevasi etuoikeutettu saamaan kaiken ilmaiseksi, muistuttaisin sinua siitä että sinä itse säästät samalla rahaa koska et joudu maksamaan eläkettäsi kaupungille.

Niin. Kaupunki perii vanhustenhoidosta oman taksansa ja vaikkei se katakaan kuluja, tarkoittaa se sitä että vanhukselle ei jää läheskään samaa määrää rahaa kuin mitä kotona eläessä jää.

Joten maksa vain se 6e vuodessa, säästät itse sillä tonneja omaan käyttöösi.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ateisti
Vast: Sanoudun tästä irti
Seppo: Jokainen pyöräilijä tuottaa vastaavasti Turun kaupungille 13snt per pyöräilemänsä kilometri. Ja mitä he saavat kaupungilta? Aivan, umpisurkean pyöräverkoston, jatkuvaa valehtelua siitä kuinka kaupunkia yritetään tehdä ympäristöystävällisemmäksi sekä talvella täysin pyöräilykelvottomat ajoväylät.

Ja pyöräilyyn verrattuna sinun 36 miljoonaasi on nappikauppaa.