Lukijoilta

Mikä tekee ihmisestä sivistyneen?

En olisi uskonut, että nykyaikana kristilliseen maailmankatsomukseen uskovia ihmisiä halveksitaan jopa opettajankoulutuksen taholta.

Yliopistonlehtori Lauri Kemppinen kirjoittaa tyhmän pään ongelmista, joka hänelle tuli mieleen käsityksestäni evoluutioteoriaa kohtaan.

Ajatus sydämen sivistyksestä alkoi askarruttaa mieltäni. Sivistynyt ihminen keskustelee, ei pilkkaa. Sivistynyt ihminen omaa henkistä kypsyyttä ja avarakatseisuutta.

Olen kasvanut akateemisessa perheessä. Kotonani pidettiin itsestäänselvyytenä, että sivistynyt ihminen pyrkii kunnioittamaan sekä uskonnollisuutta että uskonnottomuutta.

Luonnontieteissäkin on useita kristittyjä ja Jumalaan uskovia tutkijoita. Uskonnollisen elämänkatsomuksen omaaminen tai sen puuttuminen ei tee parempaa luonnontieteilijää, opettajaa tai kansanedustajaa.

Eräs luomiseen uskova biologian opettaja otti minuun yhteyttä, koska häntä harmitti kohusta noussut asenteellisuus.

En ole missään vaiheessa ollut aikeissa tehdä tieteellistä vallankumousta. Tieteellisen luokittelun mukaan ihminen luetaan eläinkuntaan. Minä en kuitenkaan usko, että ihmisellä ja apinalla olisi sama esi-isä. En usko siihenkään, että meillä kaikilla olisi sama kantamuoto.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kristittynä uskon, että ihminen on luotu ihmiseksi. Ihmiset ovat sopeutuneet ja eläimet ovat sopeutuneet. Saman ”heimon” sisällä muuntelua tapahtuu, esimerkiksi jääkarhut pärjäävät omassa ympäristössään. Olisiko muuntelupotentiaali näissä karhulajeissakin ollut sattuman kaupalla ladattuna?

Yliopistojen tärkein tehtävä on tutkiminen, tieteen tekeminen ja sen opettaminen. Tiede kehittyy haastamalla. Evoluutioteoria on selitysmalli, ei kiveen hakattu totuus.

Tiede korjaa itseään ja tiede lakkaa olemasta tiede, jos siitä tulee uskonto. Mikä tänään on totta, voi huomenna olla epätosi. Tällä hetkellä opetetaan niitä asioita, joita tiede tänään pystyy parhaiten todentamaan.

Uskonnollisen elämänkatsomuksen omaaminen tai toisaalta sen puuttuminen ei tee parempaa tai huonompaa luonnontieteilijää. Koulussa opettajat noudattavat opetussuunnitelmia, oli opettaja sitten kristitty, skientologi tai ateisti.

Universumin ja elämän synnyn perimmäinen syy on mysteeri. On vaikea uskoa, että se olisi tapahtunut ei mistään, ei kenenkään toimesta ja ilman syytä, sattumalta.

Luonnontieteissä on useita kristittyjä ja Jumalaan uskovia tutkijoita. Eräs tähtitieteilijä sanoi ennen eläkkeelle menoaan ”ei auta muuta kuin uskoa Jumalaan”.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (88)

Vanhimmat ensin
Vastaa
t
Alkuräjähdys
Maailmankaikkeus ja elämä maapallolle syntyi koska Jumala ne loi. Kovasti jotkut tuota itsestäänselvyyttä vastaan kapinoi, kun haluavat todisteita, mutta millä todistaa Jumalan olemassaolo tai -olemattomuus. Siihen ei ihminen pysty, koska kyseessä ei ole tiedon, vaan uskon asia. Rohkea nainen tämä Huhtasaari, kirjoittaa tärkeästä asiasta vaikka taatusti taas joku sivistymätön herkeää haukkumaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Julle
Vast: Alkuräjähdys
Eikö se ole mikään ongelma että missä se luoja vietti ja mitä puuhaten ennen kuin loi tämän universumin ja miksi loi, tuliko aika vain tyhjyydessä pitkäksi? Mutta siis tuota ajatteleva on siis sinun, "t", tuomitsemanasi sivistymätön ja että uskaltaa moista ajatella on jo sinänsä ilmeisesti uskovaisen ajatusmaailman haukkumista, vai mitä. Etkö kuitenkaan itse ole koskaan tullut tuota ajatelleeksi, vai oletko keksinyt asialle järkevän selityksen?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
t
Vast: Alkuräjähdys
"Julle", oletko lukenut Arkadi&Boris Strugatskin "Hankalaa olla Jumala"? Siinä jumalan asemaan tahtomattaan kohotetut havainnoivat tapahtumia niihin itse puuttumatta. Voi sitä tuskaa. Lukaise jos scifi kiinnostaa. Ja Stalker myös. Siinä ihminen saa käsiinsä jotain, mitä ei ymmärrä ja kuinkas sitte kävikään? Piilomaan Pikkuaasi on kevyttä kamaa tuon rinnalla.

Kysyt, missä Jumala chillaili ennenkuin keksi jotta a'vot, nyt universumia ja maapalloa kehiin. Mistä mitätön ihminen voi tietää? Ehkä Jumala katsoi kaikki jonkun toisen ulottuvuuden tuottamat Breaking Bad-tuotantokaudet ja kyllästyi, voit olla oikeassa. Sitte "Julle" heittää ehtaa ylireagointikamaa. Jos ei usko Jumalaan, ei vastakkaista mielipidettä sovi viskata uskovan silmille kuin laskiämpäriä. Ajatella sopii mitä lystää mut kuinka asenteensa tuo esille, on taitolaji.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Julle
Vast: Alkuräjähdys
Kunhan vain tuon esiin sen tosiasian että vaikka maailman ja maailmankaikkeuden synty ilman jumalaa tuntuu uskomattomalta niin vielä erikoisempiin ajatuksiin joudutaan kun asiaan sotketaan luojaksi jumalaksi kutsuttu mielikuvitusolento. On vähän yksinkertaista ajattelua lakaista koko ongelma maton alle vain tokaisemalla että "Jumala on ollut ikuisesti" ja se siitä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
t
Vast: Alkuräjähdys
"Julle", ota koppi; kuka tai mikä on maailmankaikkeuden ja maapallon luomisen takana. Mä täällä räpsä auki odottelen syöttöä kierteellä. Ans tulla ma man.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Julle
Vast: Alkuräjähdys
t, en heitä vastausta vaan kysymyksen: Joko olet lakannut lyömästä vaimoasi, kyllä vai ei.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
t
Vast: Alkuräjähdys
"Vaimo" on ammattisotilas. Mitäs luulet? Löisitkö itse 2 metristä yli satakiloista "vaimoa"? Mieti rauhassa, mulla on aikaa, "rouva" lähti just useamman kuukauden komennukselle. Voi "Julle" sun kanssas. Olet melkeen yhtä hauska kuin "huge" ja sen tarina bussikuskista juomassa kossua.. Voi tätä mahakramppia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Seniori
Vast: Alkuräjähdys
Näinhän sinä juuri todistit sitä mitä Huhtasaari sanoi - haukut sivistymättömäksi ihmistä joka ei usko sinun ¨itsestäänselvyyttäsi¨.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pyöräilijä
Vast: Alkuräjähdys
Mikäs nyt oli seniorin 'itsestäänselvyys'?

Ainoa itsestäänselvyys tässä keskustelussa on se, että uskovaisilla ei ole mitään todisteita väitteilleen. Ei Huhtamäellä eikä muillakaan. Tämä todistaa keskustelun uskovaiset täysin sivistymättömiksi alkaen Huhtamäestä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
raipe
Vast: Alkuräjähdys
Gravitaation tuloksena syntyi maapallo ja muut planeetat sekä tähdet..
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
AnneM
Kiitos, Laura
Jos uskaltaa edes hetkeksi tulla ulos totutusta ja edes kuunnella jotain muuta kuin omaan päähän iskostunutta "ainoaa totuutta", saattaa alkaa ajatella toisin kuin ennen.
Näin kerran dokumentinpätkän, jossa kirurgi puhui omasta näkemyksestään. Hän sanoi, ettei ihmisen käden valtavan monipuolinen hienomotoriikka voi mahtua darwinismin raameihin ja demonstroi tätä omalla kädellään ja käsivarrellaan. Esimerkkejä oli muitakin, mutta tämä jäi mieleen.
Tuosta saakka olen ollut "varovainen ehkä". Jollei evoluutio-oppi ole täysin uskottava, niin mikä on? Vastaus on helppo, hyvä ja uskottava. Jos vaan uskoo, ja se taas on monelle nykyihmiselle liian vaativaa ja vaikeaa. Minulle ei, onneksi.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Kiitos, Laura
AnneM : "Hän sanoi, ettei ihmisen käden valtavan monipuolinen hienomotoriikka voi mahtua darwinismin raameihin ja demonstroi tätä omalla kädellään ja käsivarrellaan."

Amerikassahan on käytössä tämä termi Älykäs Suunnittelu. Se vetoaa aina juuri tuollaisiin hienosti toimiviin juttuihin kuin käden toiminta.
Ja taustalla täytyy siis kyseisen opin mukaan olla joku äärettömän älykäs ja kaikkivoipa suunnittelija, jolle on annettu nimeksi Jumala.
Mutta miten suunnittelijan piirustuspöydältä on voinut lähteä niinkin huonosti toimiva juttu kuin umpisuoli?
Tai sitten tuo ihmisen silmä. Pari tuhatta vuotta sitten sen kyky välittää infirmaatiota aivoihin oli riittää. Mutta jos nyt ajetaan vaikka jotain Formula1 vauhtia niin silmän toimintakyky on jo kovin puutteellinen.
Kovin epätasaista laatua siis on suunnittelija tuottanut.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
aristo
Vast: Kiitos, Laura
en usko että kyseinen puhuja on lääkäri, jokaisen lääkärin pitäisi tietää että täsmälleen samat luut kuin ihmisen sormissa ja ranteissa löytyvät kaikilta eläimiltä ja jopa kaikilta kaloilta.
eli käsittämättömän tietämätön "lääkäri"
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
uskova
Näin on
Jumala hallitsee keskusuniversumin seitsemää superuniversumia. Evoluutio johtaa Jumalan säätämänä kohti hyvää. Planeettaprinssin ja hänen esikuntansa toimi jo 500 000 vuotta sitten. Aatami ja Eeva ilmestyivät maan päälle noin 35 000 vuotta sitten. Heidät istutettiin tänne toisilta planeetoilta. Elämme lopun aikoja. Odotan ufoja, joilla Jeesus hakee meidät oikein uskovat pois täältä juuri ennen kuin Aurinko sammuu, mikä tapahtuu lähiaikoina.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Jumalan luoma
Kiitos tästä kirjoituksesta
En minäkään usko olevani apinan sukua

Kuuppalapio
Vast: Kiitos tästä kirjoituksesta
Luominen liittyy lumen tai lannan lapiointiin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vanhus
Vast: Kiitos tästä kirjoituksesta
Tässä näkee miten jonkinlaisia atribuutteja ja arvoja on annettu eläimille ihmisten taholta. Mitä vikaa apinoissa on? Olisiko ollut parempi olla sukua vaikka leijonalle? Jos ihan tarkkaan katsot apinoita eläintarhassa niin näet montakin yhteneväistä käyttäytymistä .... mm perseen ja nenän kuopiminen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää