Viimeisimmän Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen laatiman ”Suomalaisten rahapelaaminen 2011” -tutkimuksen mukaan 110 000 suomalaista pelaa rahapelejä ongelmallisesti.

Myös pelaajan läheiset, puolisot, vanhemmat ja lapset joutuvat usein kärsimään. THL on arvioinut, että yksi peliongelmainen vaikuttaa keskimäärin seitsemään muuhun henkilöön. Asia koskettaa lähes 900 000 suomalaista jollain tavalla, mistään pienestä ongelmasta ei ole kyse.

Ymmärrän hyvin, että kyseessä on valtava bisnes, jossa liikkuu todella suuret summat rahaa peliyhtiöiden kassaan. Muistan hyvin, kun muutama vuosi sitten suomalainen peliyhtiö oli huolissaan siitä, että suomalaiset pelasivat rahat ulkomaalaisiin nettikasinoihin, jolloin hekin avasivat oman nettikasinon.

Ihmettelen suuresti, miksi pelaamisen mainonta on aina positiivista ja tarinoita voittajista kerrotaan jatkuvasti.

Eräskin nimeltä mainitsematon kioskiryhmä tarjoaa lähes aina jotain Veikkauksen pelejä tai arpoja, kun siellä käyn. Minulle? Entiselle peliongelmaiselle ihmiselle. Sama asia, jos alkoholistille tarjottaisiin viinaa, kun hän käy kaupassa.

Mielestäni kouluihin tarvittaisiin valistusta uhkapeliongelmasta ja sen aiheuttamista vakavista psyykkisistä ja taloudellisista seurauksista, ennen kuin ongelma räjähtää käsiin. Vaikka kyseessä on tuottoisa bisnes, voiko valtio asettaa rahan erilaisten mielenterveysongelmien ja itsemurhien edelle?

Minulla on jonkinlainen käsitys mistä puhun, itse olen kärsinyt 15 vuotta sairaalloisesta pelaamisesta. Avioliittoni päättyi pelaamisen vuoksi, koska salasin pelaamisen puolisoltani. Salaaminen ja häpeä liittyvät oleellisesti pelaamiseen, koska ongelmasta ei puhuta ja ihminen häpeää suunnattomasti aina kaikkea poikkeavaa toimintaa.

Menetin myös työpaikkani pelaamisen vuoksi, koska en jaksanut enää keskittyä työhöni, kun pelasin yöt netissä erilaisia kasinopelejä. Lopulta olin niin uupunut kaikkeen salailuun ja valehteluun, että oli vaikea kiinnostua mistään. Aloin myös eristäytyä ihmisistä.

Lisäksi taloudelliset tappiot ovat olleet mittavat, en tiedä pystynkö maksamaan niitä tässä elämässä takaisin. Aion kuitenkin yrittää, sillä haluan ottaa vastuun teoistani. Itse olen ongelmat aiheuttanut, ei kukaan muu.

Pahinta asiassa on kuitenkin ollut valehtelu läheisille ja omia arvoja vastaan toimiminen, sen kanssa on kuitenkin yritettävä elää. Mutta ei mene päivääkään, etten ajattelisi sitä, millaista tuskaa olen läheisilleni aiheuttanut.

Itse olin onnekas, kun pääsin hoitoon uhkapeliongelman vuoksi. Tiedän, että monissa kunnissa hoitoon pääseminen on hankalaa. Pitkän sairausloman ja kovan työmäärän jälkeen olen saanut asiat uomiinsa ja teen nykyään vapaaehtoistyötä peliongelmaisten parissa.

Toivoisin, että ihmiset hakisivat apua mahdollisimman matalalla kynnyksellä eikä vasta sitten, kun mielenterveys on jo mennyt ja on velkaantunut pahasti.

Monessa kaupungissa on nykyään apua tarjolla vertaistuen avulla, katso oman paikkakunnan ryhmät netistä osoitteesta pelirajaton.fi.