Kevään vaalien jälkeen ilmassa oli paljon optimismia, koska uskottiin, että uusi hallitus laittaa edellisiä paremmin julkisen talouden kuntoon ja panee talouden pyörät pyörimään.
Mutta päivä päivältä tulee epäuskoisemmaksi. Luvataan ja uhataan, mutta loppujen lopuksi mitään ei tapahdu. Päivämäärät vain siirtyvät eteenpäin.
Hieman vaikea on edes mieltää sitä, että maassa on ns. porvarihallitus. Julkisten menojen kasvuvauhti ylittää jatkuvasti verotulojen kasvuvauhdin, julkisten menojen bkt-suhde on maailman korkein ja kokonaistuotanto vain supistuu.
Merkillisintä on, että tiedotusvälineet ja jopa akateemiset ekonomistit rummuttavat kauhukuvia hallituksen leikkauspolitiikasta. Järjestetään jopa mielenosoituksia leikkauksia vastaan.
Mutta ei voi olla kysymättä, mistä ihmeen leikkauksista puhutaan?
Eivät valtion menot supistu mihinkään, yhtä vähän ne supistuvat kuin viime vaalikaudella, jolloin kasvua oli peräti 12 prosenttia. Uudessa budjettiesityksessä esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriön menojen kasvu on kolme prosenttia.
Suomessa on syntynyt sellainen euforia, että mikäli valtio ja kunnat eivät velkaannu jatkuvasti aiempaa enemmän, se on leikkaamista. Ja sitten huudetaan.
päivä päivältä huonommin.”
Suomen taloudella menee päivä päivältä huonommin. Sen sijaan, että heikkoa kilpailukykyä ja heikosti toimivia markkinoita yritettäisiin parantaa ja karsia ylisuurta julkista sektoria, kaikki tarmo keskittyy etsimään ulkopuolelta syitä Suomen lamaan.
Löytyyhän niitä, Lehman Brothers, Venäjä, Kiina, Nokia, Microsoft jne. Mutta näiden nimien hokeminen ei auta asiaa.
Ei Suomi voi nopeuttaa talouskasvua Euroopassa eikä Kiinassa. Suomen pitää tehdä se itse, eikä siinä voi onnistua muutoin kuin tekemällä Suomesta paljon, paljon kilpailukykyisempi kuin mitä se tänä päivänä on. Ei huonoja uutisia maailmalta voi kuitata vain lisäämällä valtion velkaa.
On myös korkea aika omaksua realismia talousennusteisiin. Sen sijaan, että ”ensi vuodelle” aina tarjotaan ainakin parin prosentin talouskasvua (nyt tosin VM:n toimesta ”vain” 1,4 prosenttia), vaikka kasvu vuodesta toiseen on ollut miinusmerkkistä, olisi parasta inhorealistisesti kysyä, onko meillä mitään eväitä nollakasvua parempaan kehitykseen?
Vastaus on ei – ainakin, jos talouden rakenteissa ei tapahdu mitään olennaista muutosta.
Samalla kun ennusteet menevät vuodesta toiseen ”metsään”, niiden tarkkuus tuntuu desimaaleilla mitattuna vain kasvavan. Liekö kyse mustasta ekonomistihuumorista?
Valtaosa ihmistä varmaan tietää, mistä taloudessa on kyse. Eikä Suomen talouden ongelmien ymmärtämiseen tarvita mitään rakettitiedettä. Eikä rakettitiedettä tarvita kertomaan, että Suomen ongelmia ei ratkota velkaantumalla lisää ja kasvattamalla julkista sektoria suuremmaksi kuin entisissä kommunistimaissa.
Taloutta on jo seitsemän vuotta elvytetty yli viidenkymmenen miljardin velanotolla. Miten kauan pitää vielä jatkaa elvytyskoetta, että uskotaan, että helikopterista pudotettu raha ei saa aikaiseksi mitään kasvua, vaan päinvastoin tuhoaa senkin vähän, mitä muutoin syntyisi?
