Suomessa on noin tuhat vaikeasti kuulovammaista ja kuuroa lasta. Kuuleville vanhemmille kuulovammaisen lapsen syntymä tai lapsen kuuroutuminen on aluksi aina tragedia. Koska vaikeitakin kuulovammoja voidaan nykyisin hoitaa, on vaikea ymmärtää sitä epäsuhtaa, joka vallitsee lääketieteen tarjoamien uusien ratkaisujen sekä kuulovamma-alan menneeseen ripustautuvien rakenteiden välillä.
Vielä kymmenisen vuotta sitten vaikeasti kuulovammaisen lapsen ja hänen läheistensä väliseksi kommunikaatiokeinoksi suositeltiin viittomakieltä. Nykyään tilanne on merkittävästi muuttunut: 95 prosenttia vaikeasti kuulovammaisista lapsista saa sisäkorvaistutteen ja sen kautta pääsyn kuulemisen maailmaan. Tällöin perheen ensisijaiseksi tavaksi kommunikoida muodostuu yleensä puhuttu äidinkieli. Suurin osa lapsista, joille on leikattu sisäkorvaistute, saavuttaa laitteen sekä määrätietoisen kuntoutuksen avulla ikätasoisen kielitaidon kouluikään mennessä. Merkittävä osa lapsista käy tavallista päiväkotia tai lähikoulua, usein avustajan tukemana.
Pian olemme tilanteessa, jossa suurimmalla osalla kuulovammaisista lapsista on sisäkorvaistute joko toisessa tai molemmissa korvissa. Päättäjien tulisi viimeistään nyt havahtua siihen, että istutelasten edellytykset kehittyä, oppia ja elää tasaveroisena kuulevien ikätovereidensa kanssa taataan ainoastaan istutekuntoutuksen riittävällä resursoinnilla. Tämä edellyttää kuitenkin muutosta kuulovamma-alan rakenteissa sekä voimavarojen jaossa.
Esimerkiksi määrärahoja tulisi suunnata kuulovammaisten lasten avustajien, teknisten apuvälineiden ja päiväkotitilojen sekä koululuokkien akustoinnin rahoittamiseen. Vastaavasti viittomakielen opintoihin ja tulkkipalveluihin suunnattuja resursseja pitäisi voida tarvittaessa käyttää istutteen saaneiden lasten puheen ja kuulon kuntoutukseen. Myös istuteleikkauksista ja kuntoutuksen ohjauksesta vastaavien yliopistosairaaloiden rahoituksen on istuteasiakkaiden määrän kasvaessa seurattava kehitystä.
Päättäjät ovat nyt tiedostaneet, että osa vaikeista kuulovammoista on mahdollista välttää kokonaan. Aivokalvontulehdus on yksi yleisimmistä sairauden aiheuttamista kuulovammaisuuden syistä lapsilla. Hallituksen tuore päätös sisällyttää kansalliseen rokotusohjelmaan rokote, jolla voidaan ehkäistä osa bakteeriperäisistä aivokalvontulehduksista, on oikea. Vaikka lapsia nyt kuuroutuu yhä vähemmän ”turhaan”, tulee päättäjien edelleen lisätä voimavaroja vaikeasti kuulovammaisten lasten istutekuntoutukseen.
Suomessa on perinteisesti totuttu ajattelemaan, että meillä on maailman terveimmät lapset ja erittäin korkeatasoinen terveydenhuolto. Suunta, johon olemme kulkemassa, on kuitenkin huolestuttava: olemme jäämässä vaikeiden kuulovammojen hoidossa tuleen makaamaan.
Lääketieteen innovaatiot, kuten sisäkorvaistute ja uudet rokotteet, voivat mullistaa, jopa pelastaa monen lapsen elämän. Innovaatiot eivät kuitenkaan automaattisesti kohenna kenenkään elämänlaatua. Päättäjien tulisi ymmärtää, että innovaatioiden täysipainoinen hyödyntäminen vaatii niin olemassa olevien rakenteiden rohkeaa ravistelua kuin taloudellisten resurssien ohjaamista sinne, missä niitä eniten tarvitaan.
