Tiestö on tiensä päässä
Aikaisempina vuosina asfalttikoneet olivat työssä miltei yötä päivää. Keväällä aloitettiin asfaltin teko ja lopetettiin myöhään syksyllä. Väliajan tiestö pysyi suhteellisen hyvässä kunnossa.
Tämän hetken tuntuma tiestöön on, että se on tiensä päässä. Vaaratilanteita tulee henkilöautolla päivittäin.
Sulaneiden jäiden alta ilmestyy reikiintynyttä asfalttia, mikä tuo ongelmia lätäköiden väistelijöille. Teillä tulee vaarallista pujottelua, kun ei tiedä, minkä lätäkön pohjalla piilee kuoppa.
Suomessa rankat sääolosuhteet vaativat parasta mahdollista asfalttia. Sanoohan vanha sanonta, ettei köyhällä ole varaa ostaa huonoa.
Jos asfaltin hinta saadaan alas huonontamalla sen laatua, niin mennään ojasta allikkoon. Asfaltin pitää olla kestävää kaikkialla, sillä sen kautta tulisi paras hyötysuhde.
Suomen tiestöllä on epäedulliset edellytykset kestää kulutusta, onhan siellä nastarenkaat, raskas liikenne, suolat, sulamiset ja jäätymiset sekä tiekarhut.
Voitaisiinko öljyn hinnan laskemisen myötä saada lisäkilometrejä asfalttiin?
Tiestöt on jaettu kuntien ja valtion hoidettaviksi. Kunnilla on taloudellisia vaikeuksia, mutta tuleeko huonon tiestön kautta lisäkuluja ja korvauksia enemmän?
Vetoankin, että tiestöön tehtäisiin muutakin kuin paikkauksia ja uusittaisiin pitkiä tieosuuksia. Näin saisimme pikkuhiljaa takaisin turvalliset tiet.
Kaikki paikkaukset eivät ole huonoja. On laadukkaita kaistoja, jotka on hienosti ja saumattomasti istutettu tiestöön.
Olen seuraillut tiestöjä lähinnä Turussa ja sen lähiympäristössä.
