Lukijoilta

Vain olutko meitä yhdistää?

Yksistään Turun Humalistonkadulla on lähes kymmenen ravintolaa, joista saa olutta suurempaan janoonsa. Aina kun jokin liike lopettaa, paikalle kasvaa olutpubi.

Suomessa ei koskaan päästä sopuun mistään asiasta ilman suuria vääntöjä, mutta kun vähänkin sorkitaan ruokakauppojen oluen myyntiä, niin löytyyhän tuo yhtenäinen porukka. Se on niin vahva tiimi, että saa jopa puolueen polvilleen.

Tästä herääkin varteenotettava ajatus: onko meillä päättävissä elimissä aivan väärät porukat? Ehkä juuri oluen ystävät olisivatkin huomattavasti tehokkaampi tiimi. Kannatan heille jopa oman puolueen perustamista.

Niin erikoinen on Suomen olutkulttuuri, että saa tiheällä sihdillä hakea maailman perukoilta, jotta löytyisi vastaavaa.

Olen itsekin oluen ystävä, ja voin hakea saunaolueni yhtä hyvin Alkosta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (4)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Tyhmyys päättäjiä yhdistää
Erikoinen olutkulttuuri?
Tarkoittaako erikoinen olutkulttuuri sitä, että on paljon kapakoita? On muitakin maita, joissa on kapakkaa toisen perään ja niissä käydään yhtä tiheästi kun omassa olohuoneessa. Mahdetaanko siellä vääntää, saako olut olla ruokakaupassa. Voishan joku Suomen EU-virkailijoista ehdottaa yhtäläistä alkoholipolitiikkaa koko unioinin alueelle. Jokaiseen maahan "alko", viinit pois kaupoista ja hinnat pilviin. Haluaisin olla näkemässä reaktioita. Nauraisivat kai ittensä tärviölle.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
II
Jos Suomi
pelastuu Kepun keppana Alkoon kampanjalla, niin voin minäkin hakea olueni alkosta..

Kumma juttu juu
Vast: Jos Suomi
Niinpä...

Kyllä kepulisteilla on aina halu kansaa kyykyttää. Se alkoi jo muinaisen Kekkosslovakian aikana, jolloin Maalaisliitto, sittemmin Keskustan hämäävän nimen taaksen kätkeytynyt puolue ili valtansa kukkuloilla Neuvostoliiton noottikriisien ja painostuksen turvin.

Tuota aikaa nämä kyykyttäjät kaiholla muistelevat ja nyttemmin sitten Venäjän tukea salaisin, Putinin Vapaa Venäjä puoleueen kanssa solmittujen sopimusten kanssa yrittävät saada takaisin.

Puolue on kovasti venäläisen kulttuurin kanssa yhteensopiva. Se on kovasti uskonnolliseen pohjaan perustuva, kuten kirkko on osa hallintoa Venäjälläkin. Meillä tuo Keskustan uskonnollinen runko on lestadiolainen ja siksi tämä alkoholipolitiikkakin on niin helppo ymmärtää.

Puolueen ymmärtäminen ei sinällää tarkoita, että sen näkemys olisi nyky-suomalaisen linjoilla ja sen vuoksi kannatuksen hurja nousu on tavallisen kaupunkilaisen perspektiivistä kovin vaikea ymmärtää.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Jurmalainen
Kun minä pärjään, mitä muista
Meissä suomalaisissa on joku geeni tai muu näppylä, joka ohjaa ajatukset siihen, että minun mukaani ajatellen kaikilla on kivaa. Sen voi hyvin huomata tästä olutkiistelystä. Kirjoittaja on sitä mieltä mitä ilmeisimmin, että kun hänellä on Alko lähellä, on se kaikilla muillakin. Ei se näin kuitenkaan ole ainakaan maaseudulla, jossa pitkäripaisessa käyntiin saattaa hulahtaa puoli päivää. Tätä olutkeskustelua käydään kansanterveydellisin perustein ja selitellään saatavuuden rajoittamisen ihanuuksia sillä, että suomalaiset tuppaavat ryypiskelemään, kun saavat kaljaa kaupasta. Se on selvää, että keskioluen nauttiminen vähenisi, ellei sitä olisi saatavilla. Alkosta ostaessa ei hintavaa keppanaa tulisi ostettua, vaan ostetaan A-ta tai kossua. He, joille matka pitkäripaan on liian pitkä, ratkaissevat ongelman omatoimisesti ja kuusikoista alkaa tuprahdella aromikkaita höyryjä. Keskioluen myyntiä nykyisellä tavalla vastustavat haluavat kurittaa heitä, joille päihteet ovat ongelma. Koska he eivät halua juoda olutta tai julkisesti tunnustaa pitävänsä siitä, he haluavat kurittaa meitä kaikkia oluen ystäviä samalla tavalla, että ymärtäisimme hävetä makuamme. Olut pysyköön kaupan hyllyllä ja Alko hoidelkoon tanakammat aineet. Niin on hyvä.