Puolueetonta uskontotieteellistä tutkimusta?
Kari Salmisen esittely (TS 18.10.) Teemu Tairan kirjasta ”Väärin uskottu? Ateismin uusi näkyvyys” jätti mieleen epäuskon. Voiko joku uskontotieteilijä todella kirjoittaa jotain näin kummallista. Ei tiedä, koska kirjoituksesta ei aina saanut selville, olivatko mielipiteet Tairan vai Salmisen.
Salmisen kirjoitus loppuu: ”Tairan edustama puolueeton ja uskontotieteellinen näkökulma on tärkeä. Se on tieteellinen.” Sivun ylälaitaan on otettu kirjoituksesta ote: ”Vieläkään Richard Dawkins ei tiedä uskonnosta yhtään mitään.” Missä tässä lauseessa on puolueettomuus ja tieteellisyys?
En ole lukenut Tairan kirjaa, mutta Dawkinsia olen, ja minusta Dawkins tietää uskonnoista todella paljon. Salmisen tekstissä halvennetaan, alatyylisestikin, Dawkinsia ja muita uskontokriitikoita.
”Uskontoa Dawkins ei ole koskaan tutkinut.” Onko tämä Tairaa, vai Salmista? Omituinen väite kuitenkin.
Erittäin omituinen väite on, että ”uusateistien maailmankuvassa uskonto tapahtuu pään sisällä. Toiminnallinen, käytännöllinen ja yhteisöllinen puoli suljetaan ulkopuolelle”.
Minä luen kyllä Dawkinsia niin, että hän nimenomaan kiinnittää huomion toimintaan, käytäntöön ja yhteisöllisyyteen. ”Päänsisäiset” asiat eivät uskonnotonta kiinnosta.
Dawkins ja jutussa mainittu Sam Harris keskittyvät juuri toimintaan. Miltä uskonnot näyttävät sosiaalisena, sosiaalipsykologisena ja poliittisena ilmiönä. Se, että kirjoittajat raportoivat uskontojen kielteisistä ilmenemismuodoista, on saanut jotkut provosoitumaan.
Kun ajattelee historiaa ja nykypäivääkin, niin uskontojen vahva asema ja sen ”itsestäänselvyydet” kaipaavatkin kriittistä tarkastelua.
”Uskonnot ovat historian hedelmällisin väkivallan lähde”, toteaa Sam Harris kirjassaan ”Uskon loppu: uskonto, terrori ja järjen tulevaisuus”. Uskontojen avulla tehty väkivalta, sekä henkinen että fyysinen, on ollut massiivista. Miksi näitä julmuuksia ei saisi dokumentoida?
Meillä maltillisilla uskovaisillakin on peiliin katsomisen paikka Harrisin tekstin edessä: ”Maltilliset uskovaiset ovat suurelta osin vastuussa maailmamme uskonnollisista konflikteista, koska heidän uskomuksensa luovat viitekehyksen, jossa pyhien kirjoitusten kirjaimellista tulkintaa ja uskonnollista väkivaltaa ei voida milloinkaan riittävästi vastustaa.”
Se, onko ns. uusateismi uskonto, on tietysti tulkinnanvarainen asia. Ketä hyvänsä auktoriteettiin – Jumalaan, uskonnolliseen johtajaan, puolueeseen, Hitleriin – vahvasti uskovaa voidaan pitää uskovaisena.
Perimmäisiin kysymyksiin ”miksi uskomme” ja ”missä on uskontojen alkuperä” Dawkins ja Harris eivät kovin vakuuttavaa vastausta osaa antaa.
Heille, jotka näihin kysymyksiin valoa kaipaavat, suosittelen Kari Enqvistin kirjaa ”Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat” ja Sigmund Freudin teosta ”Toteemi ja tabu.”
