Valmistuttuani yliopistosta olen ollut työelämässä kohta kymmenen vuotta. Pisin työsopimukseni on kestänyt vuoden, lyhin kuukauden.
Olen saanut toimia kiinnostavissa asiantuntijatehtävissä ja viihtynyt töissäni. Olen ollut palkansaaja, apurahatutkija ja työskennellyt toimeksiantosopimuksella. Vanhan projektin loppuessa tilalle on löytynyt uusi.
Tällainen työura on nykyään melko tavallinen.
Työ on yhä harvemmalle vakituinen, vuosia kestävä ura saman työnantajan leivissä. Moni hankkii toimeentulonsa samanaikaisesti useammasta lähteestä ja yhä useampi elää pätkittäisissä työsuhteissa.
Itsensä työllistämisen ja projektimaisten työsuhteiden tarve on kasvanut. Reilusti yli puolet kaikista uusista työsuhteista on väliaikaisia, ei-vakituisia, ei-kokoaikaisia töitä.
Työelämä on yksinkertaisesti muuttunut siitä, mitä se oli vielä pari vuosikymmentä sitten. Ongelma on se, että byrokratia ja toimeentulon turva eivät ole muuttuneet sen mukana.
Koko työelämän ollessa murroksessa Suomessa tarvitaan uusia työn muotoja.
Tarvitaan ihmisiä, jotka työllistävät itsensä ja tekevät freelance-keikkoja heidän palveluksiaan tarvitseville työnantajille.
Tämä vain on usein sietämättömän hankalaa.
Suomessa pitää olla joko yrittäjä tai työntekijä; minkäänlaisia välimuotoja ei tunneta, oli kyse sitten verotuksesta, työeläkkeestä, työttömyysturvasta tai tapaturmavakuutuksista.
Uusien työn muotojen lisääntyessä tarvitaan selkeitä mahdollisuuksia toimia itsensä työllistäjänä, vaikka ei olisikaan yrittäjä.
Kaikilla tulisi olla yhtäläinen oikeus sosiaaliturvaan työn tekemisen ja teettämisen tavoista riippumatta.
On epäoikeudenmukaista, että niin työttömyysturva, vanhempainraha kuin eläketurvakin riippuvat täysin siitä, onko ihminen tehnyt vuosikymmenien työuransa palkansaajana vai itsensä työllistäjänä.
Tarvitaan perustulo, joka turvaa silpputöissä työskentelevien pätkältä toiselle siirtymisen välit ja täydentää tuloja aikoina, jolloin töitä on vähemmän.
Tarvitaan kokonaisuudessaan uuden työelämän eri muodot oikeudenmukaisemmin huomioiva sosiaaliturva.
Pätkätyöt eivät nykyään ole työuran alkupään väylä pysyvään työsuhteeseen, vaan monella koko työuran mittainen, toivottukin tapa työskennellä.
Koska perinteisen palkkatyön vähetessä tällaista työtä myös tarvitaan yhä enemmän, täytyy työelämän muutokset tunnistaa ja tunnustaa nykyistä paremmin.
ELINA RANTANEN
Kirjoittaja on suunnittelija, VTM ja kaupunginvaltuutettu (vihr).
