Lukijoilta

Suomalainen yleisurheilu
elää uudenlaista kulta-aikaa

Päättymäisillään oleva kesä oli yleisurheilulle monessa suhteessa nousun ja positiivisen muutoksen aikaa. Turussa järjestettiin 25.6. hienosti menneet Paavo Nurmen kisat, jotka keräsivät huikeat 10 200 katsojaa.

Tärkeää on myös muistaa, että kyseessä ei ollut vain yksittäinen kilpailu, vaan tapahtumaviikko monine eri ohjelmineen. Samaan kokonaisuuteen liittyivät mm. perhepäivä, johon osallistui 2500 henkeä, nuorten omat kilpailut sekä Paavo Nurmen maraton.

Paavo Nurmen tapahtumaviikot järjestettiin nyt toista kertaa tällä uudella organisaatiolla ja tulos on ollut nousujohteinen. Tämän vuosittaisen tapahtuman toimijoiden yhteinen tavoite on järjestää Timanttiliigan osakilpailu Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuonna 2017, jolloin tulee kuluneeksi myös 120 vuotta Paavo Nurmen syntymästä.

Paavo Nurmen kisojen tapahtumaviikon vapaaehtoistyöstä vastaavat suurilta osin kolme perinteistä turkulaista yleisurheiluseuraa Turun Urheiluliitto, Turun Toverit ja Turun Weikot. On hienoa nähdä yleisurheilulegendojen Paavo Nurmen, Voitto Hellstenin ja Reima Salosen seurojen erinomainen yhteistyö tämän tapahtuman hyväksi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Elokuun puolessa välissä kilpailtiin EM-kisat Zürichissä. Monelle jäi varmasti mieleen miesten keihäänheiton finaali, jossa olimme välillä kolmoisjohdossa ja lopulta saimme kultaa ja pronssia Antti Ruuskasen johdolla. On ollut hieno huomata, että sekä selostajien että kotikatsomoiden asenteissa on tapahtunut iso muutos. Nykyään osataan arvostaa myös kisoissa tehtyä hyvää suoritusta, omaa ennätystä tai pistesijaa.

”Asenteissa on tapahtunut iso muutos. Nykyään osataan arvostaa myös kisoissa tehtyä hyvää suoritusta, omaa ennätystä tai pistesijaa.”

Aikaisemmin ilman mitaleja jääneet nimettiin usein turisteiksi. Tämä asennemuutos on erinomainen asia, joka vähentää urheilijan suorituspaineita ja todennäköisesti parantaa tulosta, kun parhaansa tekemällä saa suuren yleisön arvostuksen.

Tänä viikonvaihteena Helsingissä kilpaillaan jälleen perinteinen Suomi–Ruotsi-maaottelu. Hienoa, että kovaa vauhtia muuttuvassa maailmassa tämä tapahtuma voi edelleen hyvin ja sitä arvostetaan.

On hyvä muistaa, että maaottelu on monelle urheilijalle uran huippuhetki, kun pääsee ison yleisömeren eteen näyttämään parastaan. Pidetään tämä asia mielessä ja kannustetaan kaikkia suomalaisia, olivat he sitten Euroopan valiota tai viimeisen pisteen tuojaa joka on tehnyt parhaansa.

Edetään samalla positiivisella, kannustavalla ja yhteistyöasenteella jatkossakin, niin vuodesta 2015 tulee vielä hienompi ja elämyksellisempi yleisurheilukesä kuin nyt lopuillaan oleva.

Hakkaa päälle Suomen poika ettei meitä Ruotsi voita! Jännittävää maaottelua kaikille!

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
In vino veritas
Tarkistuksen paikka
Toivottaa maaotteluiden ex-sotaratsu, ja kuvaa hyvin yleisurheilun orastavaa nousua Suomessa ja Turussa;menestykseksi erityisesti voidaan kirjata Mikan seuran naissprintteri Thuressorinin nousu "huipulle" : Kalevan Kisat,ikäluokan SM-kisat ja paikka naisten viestijoukkueessa EM-kisoissa; pieni yksityiskohta: mikäli hän ei olisi onnistunut voittamaan nuorten kisoissa mestaruutta,Kalevan Kisojen 2 sija ei olisi riittänyt saamaan kaupungilta nuorten menestyneiden urheijoidentipendiä; joten liikuntalautakunnan on syytä tarkistaa kriteerejään,jotka em. osin ovat liian rajoittavia.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.