Mureneva kulmakivi

Juhani Venäläisen kirjoitus ”Raamatun tutkimus hylännyt lähdekritiikin” (TS 19.7.) johtaa minut melkein samoille aaltopituuksille mielipiteen kanssa.

Palaan ajatuksissani nuoruusvuosiin 1939–1940. Silloin rintamaolosuhteet olivat ankara koettelemus, oli toista metriä lunta, pakkasta 40 astetta, paleltumisia, pelkoa ja nälkää sekä heikot varusteet. Jokaiselle rintamamiehelle se oli Jumalan kova koulu. Se oli tilinpitoa itsemme kanssa; sieluistamme revittiin itsekkyys, kerskailunhalu, röyhkeys, kunnianhimo ja valehtelu. Jumalan käsi painoi raskaasti, niinpä uskonnolliset vaistot heräsivät vastaanottamaan hengellisiä vaikutteita.

Nyt kuusikymmentä vuotta myöhemmin sama yhteenkuuluvuuden tunne tämän päivän ihmisille on vierasta ja kiitoksemme kuitataan välinpitämättömästi – so what!. Elämme jumalattomasti, nykypolvi kyseenalaistaa kristinuskonsa eroamisillaan ja tyhjentyvine kirkkoineen.

Raamattua ei voi järjellä ymmärtää. Liekö sitten niin ohjelmoitu tavalla, jota emme voi lukea. Lopputuloksena jokaisen kohdalla on kaksi vaihtoehtoa: on uskottava tai kiellettävä.

Kuinka vastaamme Pietarin sijaisina Vapahtajan kysymykseen opetuslapsilleen: ”Tahdotteko tekin mennä pois?”