Monimutkainen tukiviidakko
Puoluetuesta aikanaan päätettäessä oli perusteena se, että puolueet saisivat rahoitetuksi sillä vaali- ynnä muut menonsa, jottei puolueen jäsenien jäsenmaksut nouse ja puoluekihot saisivat keskittyä puolueidensa johtamiseen. Kuinkas kävikään!
Ensinnäkin puoluetuen määriä on korotettu huimasti niiden alkuperäisestä tasosta. Kun tämäkään ei ole riittänyt puolueiden paisuvien menojen kattamiseen, on puoluejohdolle (ministereille ja kansanedustajille) pestattu avustajia, joillekin jopa useita. Heidän kulujaan ei makseta puoluetuella, vaan rokottamalla valtion kassaa.
Tämä ei kuitenkaan ole riittänyt. Menot paisuvat pullataikinan lailla. Esiin on täytynyt huutaa lisää avustajia. Niitä onkin löytynyt kiitettävästi. Jotkut yritykset ovat antaneet omaisuuksia puolueiden vaalitukeen ja näin yrityksen velvoitteet ovat jääneet hoitamatta ja yritys on haettu konkurssiin.
Pääministeri puhuu hurskaasti, että yritykset ovat lahjoittaneet valtavista voittovaroistaan osan poliitikoille. Tämä menee puoluekavereille kuin häkä päähän. Monet hyrisevät tyytyväisinä, kun asia ”on kunnossa”. Ja piste.
Yrityksien toimialana ei ole puolueiden tukeminen. Kun yrityksen omaisuus käytetään toimialaan kuulumattomalla tavalla ja yrityksen velkojat jätetään nuolemaan näppejään, on kysymyksessä konkurssirikos. Tämä pätee silloin, kun tavisyrittäjä luovuttaa yhtiönsä omaisuuden velkojien ulottumattomiin. Aika näyttää, että mahtaako laki olla kaikille sama.
Samoin eläkevakuutusyhtiön luovuttaessa varoja puoluetukeen, jäävät eläkeläiset edelleen eläkeleikkurien varaan. Ei mitään hätää: Eläkeläiset ovat tottuneet roikkumaan löysässä hirressä. Aika hoitaa kuitenkin eläkeläisten asiat kuntoon. Suomen itsenäisyyden säilyttäneet sotilaat saivat viime vuonna 1,26 euron korotuksen rintamalisäänsä. Tosi muhkea korotus! Meillä on sellaiset johtajat, joita me olemme äänestäneet ja jotka me ansaitsemme.
