Jos et näe, tunne suoni
Suomalainen ei usko ennen kuin näkee. Näkemisen arvoinen oli kiire ja vilske Tyksin ensiavussa eräänä heinäkuun maanantai-iltana. En ihmettele, että joillakin hoitajilla vitsit olivat vähissä ja he vastailivat potilaiden kysymyksiin aavistuksen töykeään sävyyn. Mutta äärimmäisen nöyrä kiitos ja kumarrus heille, jotka kaikesta ahtaudesta ja tohinasta huolimatta jaksoivat lohduttaa ja kannustaa.
Kiinnitin huomiota laboranttien työhön, niin ensiavussa kuin osastollakin. Toiminnan puitteet olivat varmasti lainvastaisia. Laborantit kyyhöttivät selkä kumarassa kyykyllään potilaiden ääressä tunnustellen verisuonia. Tilassa oli vain käytävän/huoneen valot ja jos joutui lampusta aavistuksen kauemmas, vähäisenkin valon määrä minimoitui lähes hämäräksi.
Viittä vaille, ettei tilassa ollut sinertävä valo, joka todellakin tekee suonien näkemisen mahdottomaksi. Verisuonten näkemistä hankaloittaa myös niiden katoaminen paaston myötä.
Mikä onni, että meillä on nöyriä persoonia, jotka jaksavat tehdä työtään, vaikka päättäjät säästöjä heidän selkärangastaan repivätkin. Olisi terveellistä yhden jos toisenkin Turun kaupunginvaltuuston jäsenen käydä kokemassa ja katsomassa kuinka ”hoitajat kaffettelevat ja nostavat palkkaa maalaten huuliaan ja lukien sähköpostiaan”.
Toisaalta ymmärrän muutamien valtuutettujen olettavan, jotta muutkin hoitavat työnsä samoin kuin he (lehteriltä näkee hyvin kenen huulet eivät kiillä ja punaa pitää lisätä …. huomaa sieltä myös heidät, joita ei käsitteillä oleva asia kiinnosta pätkän vertaa), eiväthän he muusta tiedä.
Maanantai-iltaisen ekskursion läpikäyneenä lähden jokaiselle barrikadille, mikäli hoitajien palkkaa leikataan tai taakkaa kasvatetaan.
Kiitoksia kaikille hädässäni auttaneille, akuutissa sekä osastolla.
